WebSlave
Trackman
- Liittynyt
- 9.2.2005
- Viestit
- 29660
F1 sinällään ei ole välttämätön, korvaamaton ja pakollinen, kun riittävän avarasti katsotaan.Ei niin. Pointti oli vain se, että ei kauden mittainen mestaruustaisto ole mitenkään välttämätön aspekti.
Noissa teidän vastauksissanne paistaa aika paljon se läpi, ettei olla valmiita ajattelemaan asioita muilta kanteilta kuin miltä on totuttu. Itsekin kyllä pidän mestaruustaistoa hyvänä osana F1:iä, mutta en ole niin tyhmä että luulisin sen olevan jotenkin korvaamaton tai pakollinen osa sitä. Missään mielessä, ei urheilullisessa eikä taloudellisessa. Perusteluja voidaan aina keksiä suuntaan tai toiseen, mutta jos nyt ollaan ihan rehellisiä itselle(kin), on täysin selvää ettei mitään pakollisia aspekteja ole, kaikki voidaan vapaasti valita yhteisellä sopimuksella.
Se, että tyrmäsin ajatuksesi ei tarkoita sitä, ettenkö olisi sitä ajatellut. Mutta tulin vain ajatuksissani tulokseen, että realistisesti ajateltuna se olisi lajin loppu. Perinteen tuhoaminen yksinkertaisesti karkottaisi yleisön, eikä uusi inkarnaatio olisi tunnistettavissa F1:ksi, vaikka sitä sillä nimellä kutsuttaisiinkin. Sen seurauksena se olisi mielestäni taloudellisesti kestämätön ja kuolisi pois.
Tietenkin muunkinlaisia rakenteita voi olla ja niillä voi spekuloida, mutta lajia ei voi muuttaa tuosta vain sen kärsimättä. Mieti mitä pyöräilijät sanoisivat, jos ympäriajot ja klassikot ajettaisiin alas ja niiden sijaan ajettaisiin 18-20 sprinttikisaa, joilla määritettäisiin maailmanmestari? Ei toimisi. Fanit kääntäisivät selän moiselle muutokselle.