Pankkikriisi / Bank Run

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Pikkasen hävettää nämä Glitnirin mainokset ennen formulalähetyksiä.:rolleyes::p:eek:

Glitnir- Sijoittajan pankki. :D
Vieläkö se mainostaa?

Suomessakin vaan laskevat ennusteita sitä mukaa kuin jaksavat.. En kyllä luota heidän ennusteisiinsa yhtään.. Vaikka eihän tuo koko muun maailman domino-palikoitten kaatuminen meitä kaada, eikä edes vaikuta meihin.:ahem:
 
SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Ainakin MAX:in Japanin lämppäreiden yhteydessä tykittivät ihan täysillä. Ja onhan mainossoppari tietysti tehty jo aikoja sitten.
Toiminta on pankissa niin pahasti sekaisin, ettei siellä välttämättä kukaan ole edes ajatellut käynnissä olevia mainoskamppanijoita. MTV3:n mainosmyynnissä lähtökohtana taitaa lisäksi olla se, että ostetaan tietty ajanjakso, jonka aikana mainos näkyy x kertaa.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Ainakin MAX:in Japanin lämppäreiden yhteydessä tykittivät ihan täysillä. Ja onhan mainossoppari tietysti tehty jo aikoja sitten.
Voi muuten tällä finassikriisillä olla aikamoisia vaikutusta myös kilpa-autoiluun, katsotaan entistä tarkemmin sponssit ja niiden hyödyt. Ja vaikka tulos katsottaisiin positiiviseksi, niin liikeneekö rahaa siihen kuitenkaan.
 
Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia

Epäilemättä. Mutta onko sopparit niin pitkiä ja pitäviä, että ongelmia on muka vasta 2010?

FIA-pomo Mosley kertoi alkuviikosta, että MM-sarjan talous ei kestä nykytilannetta pitkään.
- Tilanne on todella vakava. Jos emme saa tätä (kulujen leikkaamista) aikaiseksi vuoteen 2010 mennessä, olemme suurissa vaikeuksissa, Mosley sanoi BBC:lle tiistaina.
Suomentasolla rahoituksensaanti vaikeudet näkyvät selkeimmin rakentamisessa. Esim. Aamulehden sivulta luettuna paikallinen Ikea myöhästyy ja Pyynikin uimahallin saneeraaja ei ole saanut rahoitusta.
 
Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Mua vähän huvitti kun kuulin että jotkut valopäät on jo nostanut suomalaisistakin pankeista rahojaan ulos. Siinä vasta järkitouhua.
Jos oikeasti menee sille mallille tilanne ettet saa rahojasi ulos esim OP:sta niin silloin kyllä todennäköisesti sen rahan arvo on jo roskapaperin verran joten sille on jo yks ja sama sitten saako sitä rahaa sieltä ulos vai ei.
Suomessa tuntuu kyllä tilanne olevan moneen muuhun maahan nähden erittäin hyvä. Islannin (tai siis islantilaispankkien) totaalinen romahtaminen nyt oli täysin tiedossa ja sen ei pitäisi olla kenellekään yllätys.
Nyt kun valtio pelaa korttinsa oikein niin selvitään rytäkästä oikein mallikkaasti ja uuden nousukauden alkaessa ollaan valmiiksi hyvässä tilanteessa ja saadaan sitten maa hyvään kuosiin.
 
Sitten ostetaan Islanti kesämökkialueeksi, kun venäläiset vallanneet meidän rannat.
 
SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Suomentasolla rahoituksensaanti vaikeudet näkyvät selkeimmin rakentamisessa. Esim. Aamulehden sivulta luettuna paikallinen Ikea myöhästyy ja Pyynikin uimahallin saneeraaja ei ole saanut rahoitusta.

Rakennusalan jäähtyminen voi avata kiinnostavia mahdollisuuksia julkisille investoinneille. Tähän asti ongelmana on ollut se, että hinnat ovat korkeita kun valtaosa rakennusyhtiöiden kapasiteetista on käytössä. Lopputulos saattaa valitettavasti olla päinvastainen eli julkisia investointeja epävarmassa tilanteessa pikemminkin lykätään siihen asti, kun tilanne rauhoittuu - jolloin päästään maksamaan taas puolet kalliimpaa hintaa.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Epäilemättä. Mutta onko sopparit niin pitkiä ja pitäviä, että ongelmia on muka vasta 2010?
Eiköhän niitä ole kestoltaan hyvinkin erilaisia. Osa yksi vuotisia, osa useampivuotisia, jotka päättyvät milloin päättyvät. Ehkä Mosleyn viittaus tuohon vuoteen 2010 johtuu siitä, että suuri osa ensi vuoden sopimuksista on jo tehty.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Rakennusalan jäähtyminen voi avata kiinnostavia mahdollisuuksia julkisille investoinneille. Tähän asti ongelmana on ollut se, että hinnat ovat korkeita kun valtaosa rakennusyhtiöiden kapasiteetista on käytössä. Lopputulos saattaa valitettavasti olla päinvastainen eli julkisia investointeja epävarmassa tilanteessa pikemminkin lykätään siihen asti, kun tilanne rauhoittuu - jolloin päästään maksamaan taas puolet kalliimpaa hintaa.
Kyllä niitä julkisia investointeja on paljon käytetty heikompina aikoina.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Vahingonilo on se paras ilo :D Björn Wallroosilta suli 100 miljoonaa tai jotain :D

Eipä silti, loppu viimeksi tavalliset kansalaiset saa kuitenkin maksaa tänkin leikin kohonneiden korkojen ja hintojen myötä :(
Bensanhinta ainakin näyttää vähän halventuneen. Ei mene niin paljon energiaa ökyasuntojen lämmittämiseen ja ökyautojen liikuttamiseen.
 
Miss Piggy

Schufosa
Liittynyt
14.9.2006
Viestit
1827
Mua vähän huvitti kun kuulin että jotkut valopäät on jo nostanut suomalaisistakin pankeista rahojaan ulos. Siinä vasta järkitouhua.
Jos oikeasti menee sille mallille tilanne ettet saa rahojasi ulos esim OP:sta niin silloin kyllä todennäköisesti sen rahan arvo on jo roskapaperin verran joten sille on jo yks ja sama sitten saako sitä rahaa sieltä ulos vai ei.
Suomessa tuntuu kyllä tilanne olevan moneen muuhun maahan nähden erittäin hyvä. Islannin (tai siis islantilaispankkien) totaalinen romahtaminen nyt oli täysin tiedossa ja sen ei pitäisi olla kenellekään yllätys.
Nyt kun valtio pelaa korttinsa oikein niin selvitään rytäkästä oikein mallikkaasti ja uuden nousukauden alkaessa ollaan valmiiksi hyvässä tilanteessa ja saadaan sitten maa hyvään kuosiin.
Mäpäs meninkin tallettamaan rahaa pankkiin:thumbup:, ihan Osuuspankkiin siis, ei islantilaiseen. :eek: Samalla lyhensin myös asuntolainaa ja autovelan lopun ja opintolainan maksoin myös pois. Kerranki sellaistakin asiaa pankkiin, ei aina lainan hakemista.

Ei oikeesti oo kyllä naurun asia toi Islannin tilanne. :nope: Eikä muutenkaan naurata tää talouskriisi yhtään. Lama-aika muistuu mieleen. Vaikka toivottavasti ja nähdäkseni Suomella tällä kertaa pitäs olla vahvempi asema ja ns. oppirahat maksettuna sen laman ansiosta.
 
Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Aina voi jälkiviisastella, että helppo olisi ollut välttää koko hässäkkä...

Maailman talouskriisi kulminoituu Yhdysvaltaisen investointipankin Lehman Brothersin kaatumiseen. Rahoituksen professori Eva Liljeblom uskoo, että maailmantalouden kriisi olisi ollut vältettävissä tai ainakin sen seuraukset minimoitavissa pitämällä keskeisimmät investointipankit pystyssä.

– Jos Lehman Brothers ja ehkä myös Washington Mutual olisi pelastettu, niin se olisi ollut paljon halvempi ratkaisu tähän kriisiin, kun tämä nykytilanne, josta voi seurata parin vuoden lama, vaikka nämä nykytoimenpiteet purisivatkin, Liljeblom arvioi Huomenta Suomen haastattelussa.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Aina voi jälkiviisastella, että helppo olisi ollut välttää koko hässäkkä...
Joo, eikä tuota mielipidettä tukemaan ole mitään varsinaista syytä, miten niiden pystyssä pitämisellä oltaisiin tämä hässäkkä voitu välttää. Loihan se epävarmuutta, mutta oltaisiinko nykytilanne vältetty ilman noita nurinmenja, en tiedä.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Mitä ymmärsin jps:n aiemmista postauksista, niin korkeat pörssikurssit johtuvat osittain siitä, että joku ostaa niitä 'halvalla' lainarahalla eikä sijoittamalla omiaan.

Ja nyt sitten paniikissa on pakko myydä halvalla kun velat painaa päälle?:rolleyes:
 
holvius

Well-known member
Liittynyt
14.3.2001
Viestit
2338
Sijainti
Tampere
Mitä ymmärsin jps:n aiemmista postauksista, niin korkeat pörssikurssit johtuvat osittain siitä, että joku ostaa niitä 'halvalla' lainarahalla eikä sijoittamalla omiaan.

Ja nyt sitten paniikissa on pakko myydä halvalla kun velat painaa päälle?:rolleyes:
Mailmalla on näitä vipuhedgejä jotka isolla vivulla ovat takoneet tuottoa. Nyt kun pitää velat maksaa niin on pakko laitaan myyntilaitaan. Minusta silti tässä on aivan järjetön paniikki. Omakin omaisuus on pienentynyt reilusti, mutta minusta ne joilla nyt on rahaa tekevät todelle suuren tilin ostamalla vakavaraisia, vähävelkaisia yrityksiä joilla on hyvä kassavirta. Jos vielä hex tippuu 10-20 prossaa on aika lailla lähellä, että menen ottamaan lainaa ja sijoitajan sen osakkeisiin vaikka olen vivulla pelaamista pitänyt lähes sulana hulluutena.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Mitä ymmärsin jps:n aiemmista postauksista, niin korkeat pörssikurssit johtuvat osittain siitä, että joku ostaa niitä 'halvalla' lainarahalla eikä sijoittamalla omiaan.

Ja nyt sitten paniikissa on pakko myydä halvalla kun velat painaa päälle?:rolleyes:
joo, mutta sitten kun kurssit lähtevät laskemaan noiden myyntien takia seuraa sopuli-ilmiö, kun muut singahtavat myös myymään ehtiäkeen myydä vähän korkeampaan hintaan.

Sitten toinen seikka tässä finanssikriisissä on se, että kun lainaa ei saa ns. normaalikäytännön mukaan, niin yrityten tulevaisuuden näkymät heikenevät.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
joo, mutta sitten kun kurssit lähtevät laskemaan noiden myyntien takia seuraa sopuli-ilmiö, kun muut singahtavat myös myymään ehtiäkeen myydä vähän korkeampaan hintaan.
Mitä väliä osakekursseilla sinänsä on? Jos kurssit ovat alakanttiin yrityksen tulevaisuudennäkymiin ja tuottoon nähden, kannattaa ostaa, ja jos yläkanttiin, kannattaa myydä.

Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin? Ne tietenkin jotka ovat sijoittaneet kurssinousuun eivätkä itse yrityksen liiketoimintaan, ovat heikoilla vesillä. Tai riippuu tietenkin mitä muut sopulit tekee omaan sopulointiin nähden.
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Mitä väliä osakekursseilla sinänsä on? Jos kurssit ovat alakanttiin yrityksen tulevaisuudennäkymiin ja tuottoon nähden, kannattaa ostaa, ja jos yläkanttiin, kannattaa myydä.

Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin? Ne tietenkin jotka ovat sijoittaneet kurssinousuun eivätkä itse yrityksen liiketoimintaan, ovat heikoilla vesillä. Tai riippuu tietenkin mitä muut sopulit tekee omaan sopulointiin nähden.
Et toki, muttei kyse ole pelkästään kurssinousuun sijoittamisesta tai edes velkarahan ulos saamisesta. Kriisin vaikutuksesta monet paljon sijoittaneet tahot joutuvat muuttamaan omaisuuttaan rahaksi myyntihinnasta riippumatta. Tällä hetkellä suurin tällainen ryhmä ovat vakuutusyhtiöt, joiden vakuutuksia menee tänään maksuun todella suuria summia Lehman Brothers -pankin kaatumisen takia.
 
Ylös