Paraguayn MM-ralli 2025

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja spotter90
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kylläpä on YouTuben SD-lähetyksessä huono laatu. Kaukana HD-laatuisesta ja FPS todella huono. Piti siis sieltä hetken katsoa kun maikkarin lähetys ei jostain syystä lähtenyt pyörimään. Nyt onneksi toimii ja ero lähetysten kuvanlaadussa valtava. Ilmeisesti YouTube pakkaa jotenkin kuvan ja laatu kärsii isosti.
 
Omaan silmään näyttää Chilen viime vuoden perjantaipätkiltä mutta vielä vähän suoremmilta. Vähän ehkä tie putsaantuu mutta isoja eroja ei näin suoralla tiellä saatu aikaan. Keskari jotain vähän alle 120 km/h. Toki sitten tuleee teknisempiä pellolle puskettuja osuuksia ja röykkyisempiäkin.
 
Neljä kuskia saanut tuomariston päätöksellä sakkoa, kun olivat peruutelleet eri syistä nuotissa. Erikoisesti yksi näistä rangaistuista kuskeista oli Ogier.
 
Neljä kuskia saanut tuomariston päätöksellä sakkoa, kun olivat peruutelleet eri syistä nuotissa. Erikoisesti yksi näistä rangaistuista kuskeista oli Ogier.
Paljonkohan näitä on kun nyt on jo kuusi, Katsuta myös joukossa mukana. Onkohan otettu tavanomaisesta tiukempi linja kun kaikille uusi kisa?
 
Kylläpä on YouTuben SD-lähetyksessä huono laatu. Kaukana HD-laatuisesta ja FPS todella huono. Piti siis sieltä hetken katsoa kun maikkarin lähetys ei jostain syystä lähtenyt pyörimään. Nyt onneksi toimii ja ero lähetysten kuvanlaadussa valtava. Ilmeisesti YouTube pakkaa jotenkin kuvan ja laatu kärsii isosti.
Youtube pakkaa videonsa MP4-formaattiin ja sisältö latautuu nopeammin alemmalla FPS:llä. Tämän vuoksi harva urheilusisältöä tekevä julkaisee videonsa 50/60 FPS kuvataajuudella.
 
Edelliset uuden MM-osakilpailun (tai uuteen paikkaan siirtyneen osakilpailun) voittajat. Tähdellä merkattu jos voittajalla oli muita enemmän aiempaa kokemusta kyseisestä tiestöstä.

Canarias 2025Rovanperä
Latvia 2024Rovanperä*
CER 2023Neuville
Japan 2022Neuville
Sweden 2022Rovanperä
Ypres 2021Neuville*
Safari 2021Ogier
Croatia 2021Ogier
Arctic 2021Tänak
Monza 2020Ogier
Estonia 2020Tänak*
Chile 2019Tänak
Turkey 2018Tänak
 
Viimeksi muokattu:
Eli ne jotka osaa ajaa tutuilla teillä osaa ajaa myös uusilla teillä. Paitsi Evans, jonka nimeä ei listalla näy.
 
Eli ne jotka osaa ajaa tutuilla teillä osaa ajaa myös uusilla teillä. Paitsi Evans, jonka nimeä ei listalla näy.
Jonkin verran kuullut että Ogier on vahva uusissa ralleissa mutta ei ole ollut muutamaan vuoteen. Kallehan on myös aina vahva jos rallissa on uusi pätkä. Neuvillen kaikki voitot assulta.
 
Kylläpä on YouTuben SD-lähetyksessä huono laatu. Kaukana HD-laatuisesta ja FPS todella huono. Piti siis sieltä hetken katsoa kun maikkarin lähetys ei jostain syystä lähtenyt pyörimään. Nyt onneksi toimii ja ero lähetysten kuvanlaadussa valtava. Ilmeisesti YouTube pakkaa jotenkin kuvan ja laatu kärsii isosti.
YT pakkaa kuvaa ja ääntä rankalla kädellä. Voi olla et maksaville Premium asiakkaille ois parempitasousta kuvaa.. en o saletti.
 

Seremoniastartissa sai pyörittää donitsia. 0:45 kohta (thumbnail) osoittaa miksi donitsien pyöritys on normaalisti sakon uhalla kiellettyä...
 

Seremoniastartissa sai pyörittää donitsia. 0:45 kohta (thumbnail) osoittaa miksi donitsien pyöritys on normaalisti sakon uhalla kiellettyä...
Pikemminkin kysyisin mitä helvettiä se äijä teki betonin väärällä puolella...
Mitä noita materiaaleja Sportitystä katsonut niin aika priimaa yritetään Paraguayssa tehdä, toivottavasti pätkilläkin pysyy homma kasassa.
 
Ylös