Perintöasiat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sue_me
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Eiköhän tuosta saa kähinän aikaiseksi muutenkin, kun poika perii puoli taloa ja puolison kaksi muksua 25% per kärsä.:o

Jotenkin pöljää, jos ihmiset ei osaa tehdä testamenttiä.

Varmaan arvasit, että tämä tulee..
 
Jälkipolvet/perikunta joutaakin jäädä tappelemaan keskenänsä.
 
Ei sen kummempia kuin että haluan poikani perivän minut. Jos se on mossea tai jotain muuta nimimerkkiä Alpusta ööruziin, niin siinähän on.

Eli en ymmärtänyt pointtiasi.

Lähinnä ajattelin että jätkä trollaa ja saa riidan aikaiseksi haudankin takaa.
 
Jotenkin pöljää, jos ihmiset ei osaa tehdä testamenttiä.

Ei se testamenttikään aina auta, koska testamenttiin tyytymätön osapuoli voi viedä perinnönjaon oikeuteen tavoitteena kumota testamentti saadakseen itselleen isomman osuuden perinnöstä ja joskus saattaa käydä niinkin, että perinnönjaon yhteydessä ilmaantuu useampi testamentti ja taas ollaan pahimmillaan oikeudessa ratkomassa sitä mikä testamenteista on lainvoimainen.

Tosin perinnönjaon vieminen oikeuskäsittelyyn johtaa pahimmillaan siihen, että ainoat jotka lopulta hyötyvät perinnöstä ovat riitelevien osapuolien asianajajat.
 
Lakiosuus toki turvataan, mutta edelleen testamentti on täysin pätevä asiakirja. Useampi testamentti tosiaan voi olla, mutta viimeisin pätee. Harvoinhan testamenttiä kukaan tuhoaa/hävittää, jotta edellinen olisi voimassa, koska riski kopiosta on olemassa ja silloin kepulipuolella häkki heilahtaa.
 
Lähinnä ajattelin että jätkä trollaa ja saa riidan aikaiseksi haudankin takaa.

No sovitaan sitten näin, jos omaisuuteni jaetaan lain mukaan pojalleni. Kuten haluan. Miksi se pitäisi mennä jollekin toiselle?

Vai miten sä haluaisit, jos sulla olisi lapsi naisen kanssa jonka kanssa et ole naimisissa/parisuhteessa ja elät toisen naisen kanssa jolla on omia lapsia eikä hänen omaisuutensa tule oman lapsesi hyödyksi. Tokihan haluaisit vieraille lapsillesi omaisuutesi?
 
Vanhemmilla oli noita saaria Örön läheisyydessä, mutta möivät mun siskolle, kun eivät enää itse jaksaneet siellä käydä. Nyt on sisko myymässä niitä pois, kun nälkä uhkaa tulla. Ei ole itsellä hilloa ostaa niitä.:frown: Ja vähän turhan pitkä matkakin sinne. Kaipa se sitten on hyväksyttävä, että saarisaari, lapsuuden kesien ajanviettopaikka menee jollekin muulle.

Isältä jäänee yhdessä äidin kanssa omistettu talo. Rakennettu -76. Sisäseinät saa uusia, kun on sen aikasta lastulevyä paneelin ja tapetin alla. Jää nähtäväksi miten sen talon kanssa käy. Oli jo lähellä tilanne eskaloitua, kun faija sen sydärin sai.

Siinäpä niitä on. Myynnissä.

https://www.opkk.fi/opkk/opkk/opkk_...scending&sid=056d9cd23b0cc3bb4965a1c1dc0aa56d
 
Myrkyluodon Maijan jos sisämaasta (thaimaasta) koppaisin, niin sittenpä tuonne. Näyttää jännältä paikalta.

Jännää on naapurisaaressakin.:o http://yle.fi/uutiset/oron_linnakesaari_avautuu_saaristomeren_kansallispuiston_helmeksi/6933519

Voit kuvitella huminan kun tuolla puhaltaa ylitse.
305b.jpg
 
Aika jäätävä botskimatka mantereelta.

Ainakin tällaiselle maakravulle kuin minä.
 
Ensimmäisen kuvan perusteella se on ihan maapallon ylälaidalla. Vedet valuvat pois reunoilta? :eek:
 
Vaihtoehtomaailmassa voisin muuttaa tuonne, hakea venelasteittain vodkaa etelänaapurista ja ruveta juoppohulluksi.
 
Mutta todellisessa maailmassa sinun on jäämän Lieksaan, hakea autolasteittain vodkaa itänaapurista ja ruveta juoppohulluksi.
 
Ylös