Mikäli tyhmemmäksi väitetty osapuoli kuuluu kaukasialaiseen sukuhaaraan, niin ei.Eikö se ole rasistista, että ajatellaan jonkun kansan olevan älyllisesti heikkolahjaisempi verrattuna toisiin?
Mikäli tyhmemmäksi väitetty osapuoli kuuluu kaukasialaiseen sukuhaaraan, niin ei.Eikö se ole rasistista, että ajatellaan jonkun kansan olevan älyllisesti heikkolahjaisempi verrattuna toisiin?
Tapani Kansa nyt ainakinOlisko sulla joku kansa mielessä?
Ehkä hieman liiankin ihannoiva kirjoitus ollakseen täysin uskottava, mutta pääpiirteiltään ja perusvireeltään epäilemättä totta.Kanada. Ajattelemisen arvoista asiaa.
Samanhenkisen kuvan olen saanut kanadalaisten opiskelukavereiden kanssa jutellessa. Puhuivat jotta pitkän maahanmuuttoperinteen ja vahvan kaksikielisyyden myötä kanadalainen kanssallisidentiteetti on muodostunut varsin joustavaksi käsitteeksi. Erilaisten ryhmien väliset jännitteet jäävät vähemmälle, kun kaikki määritellään enemmän tai vähemmän tasaväkisesti kanadalaisiksiKanada. Ajattelemisen arvoista asiaa.
Sotaveteraani toivoo Pentti Oinosen nousevan pois selästään
(YPÄJÄ) Keski-Suomessa asuva Eräs Sotaveteraani toivoo, että perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen (ps.) nousisi välillä pois hänen selästään.
Erään Sotaveteraanin mukaan Oinonen on ratsastanut hänellä jo useita vuosia, muun muassa julkisuuteen ja eduskuntaan. Vaikka leikki aluksi tuntui ihan mukavalta ja Pentin riemunkiljahdukset lämmittivät mieltä, on se viime aikoina aiheuttanut kiputiloja ristiselkään sekä vasempaan polvilumpioon, joka jäi keväällä 1944 Ihantalaan.
Pentti on tuonut hänen selkäänsä reuhtomaan myös useita leikkitovereitaan, mikä on lisännyt taakkaa rajusti.
Viimeksi keskiviikkona Oinonen ratsasti Eräällä Sotaveteraanilla Linnan juhlista käytävään keskusteluun, jonka kutsuminen keskusteluksi on aika huvittava ajatus.
“No homo!” muistuttaa Oinonen ja upottaa kannuksensa tiiviisti ratsunsa kylkiin.
Kuka on Raakeli ja eiks twitterissä oo 160 merkin limitti?Raakelilta taas lainattua twiittiä.
Liekki ja linkitysmahdollisuus.Kuka on Raakeli ja eiks twitterissä oo 160 merkin limitti?
Radio suomipopin iltapäivän juontaja, joka pesee pornotietoudellaan juontajaparinsa.Kuka on Raakeli ja eiks twitterissä oo 160 merkin limitti?
Oleppa hyvä!Minäki haluun nähdä Mosse Raakelin pillukuvia!
Minnuu vituttaa linkittäjät. Varsinkin kun kärrykällä seurailee.Kas. Google löysi. Olikin lainattu Lehdeltä eikä Liekiltä. Täälläkin on linkitysmahdollisuus.
:doubtful:"Persut ei ole... "
Avutontaaaah!!!!
Päätelaitteesta huolimatta mua vituttaa semmoset, jotka tahnaa tekstiä kertomatta saati linkkaamatta originaalia.Minnuu vituttaa linkittäjät. Varsinkin kun kärrykällä seurailee.
Komp.Päätelaitteesta huolimatta mua vituttaa semmoset, jotka tahnaa tekstiä kertomatta saati linkkaamatta originaalia.
Läppäri sylissä autossa?Edelleenkään tää foorumi ei pyöri Mosse sun puhelimesi paskuuden ympärillä. Onko linkit vittumaisia? Osta uusi puhelin tai käytä läppäriä.
No nyt sullakin on sitten oma asia mikä vituttaa, niin ei tarvii vitutella samaa kuin minun.:thumbup:Päätelaitteesta huolimatta mua vituttaa semmoset, jotka tahnaa tekstiä kertomatta saati linkkaamatta originaalia.