no mutta tuossa onkin korostettu podiumia.Toinen hyvä voisi olla:Mutku sanoi:Jos kuudelle annettaisiin pisteet niin tietysti samat - toimivat - kuin ennenkin...
Nykyisellä pistejärjestelmällä FIA halusi tasoittaa aikanaan Ferrarin ja Michael Schumacherin ylivoimaa. Uudistus otettiin vastaan tervetulleena ja kaikki tallit hyväksyivät sen. Jo tuolloin oli kuitenkin nähtävissä ettei uusi järjestelmä kestä ajan hammasta. Mikäli tasaisia ajosuorituksia suosiva järjestelmä olisi lajin kannalta paras, se olisi otettu käyttöön jo ajat sitten. Samaan ansaan FIA on kävellyt uudistaessaan aika-ajojärjestelmää. Nyt ollaan tilanteessa jossa mikään aika-ajojärjestelmä ei ole hyvä.MattiKyllönen sanoi:Kieltämättä tämä nykyinen kestävyysajo pistelasku sotii autourheilun perimmäistä ajatusta vastaan, eli kuka on nopein ja nälkäisin voittamaan. Nythän voitolla ei ole juuri muuta merkitystä kuin mediassa. Mielestäni Marcus Grönholm on ihailtavasti vetänyt omaa linjaa rallin puolella ja sanonutkin sen, että ajaa vain voitoista. Mielestäni autourheilijan kuuluu vihata häviämistä ja olemista muulla paikalla podiumilla kuin keskellä, mutta nythän tosiaan pistelasku on tämä mikä on eli voi kruisata jämäpisteillä mestariksi ja se ei ole oikein. Mitä jos Kimikin voittaa loput kisat, niin samalla voitot menee 8-6 Kimin hyväksi.. eikö tämä ole jo riittävää saattamaan nykyinen pistelasku naurettavaksi?? 2003 oli jo lähellä, ettei menny pelleilyksi, kun Kimi oli itse mestaruudessa kiinni yhdellä hikisellä voitolla.
Törni sanoi:Nykyisellä pistejärjestelmällä FIA halusi tasoittaa aikanaan Ferrarin ja Michael Schumacherin ylivoimaa.
MattiKyllönen sanoi:Kieltämättä tämä nykyinen kestävyysajo pistelasku sotii autourheilun perimmäistä ajatusta vastaan, eli kuka on nopein ja nälkäisin voittamaan. Nythän voitolla ei ole juuri muuta merkitystä kuin mediassa. Mielestäni Marcus Grönholm on ihailtavasti vetänyt omaa linjaa rallin puolella ja sanonutkin sen, että ajaa vain voitoista.
Hurmurisija sanoi:Jos autot ovat kestäviä, niin tasainen pistejärjestelmä ei mielestäni heikennä kuskin suoritusten arvoa vaan pikemminkin lisää sitä. Kun esimerkiksi kuvitellaan, että Kimi voittaa ensi vuonna viisi ensimmäistä kisaa ja Montoya on jokaisessa toinen, mutta kuudennessa kisassa Kimi tekee virheen ja ajaa ulos ja Montoya voittaa, niin tällöin kuskin virheen merkitys on valtava. Minusta tällainen suuntaus on hyvä.
jimpo sanoi:Eli, mielestäsi on viihdyttävämpi seurata TV:stä kuskeja, jotka ajavat varmistellen ja riskit minimoiden, kuin kuskeja, jotka ajavat suorituskyvyn äärirajoilla niin että välillä perä on irti tai pari rengasta lipsahtaa nurmikolle?
MattiKyllönen sanoi:Jos voitosta saisi enemmän pisteitä, niin siitä käytäisiin myös kovempaa kisaa.
Hurmurisija sanoi:Tämän lisäksi kuljettajat ovat yhä ammattimaisempia. Tästä esimerkkinä rallissa Loeb ja ykkösissä Alonso. Ei se tyyli vaan tulos. Reikäpäät muistetaan kansainvälisesti suuren yleisön joukossa yhden kisan ajan, maailmanmestarit luultavasti ainakin useamman vuoden. Markkinoinnissa Rellu hyötyy varmasti enemmän Alonson maailmanmestaruudesta kuin siitä, että Alonso olisi ajanut muutaman kisan mutkat renkaat puoliksi nurmikolla.
MattiKyllönen sanoi:No jos verrataan Alonsoa ja Loebia, niin Loeb tekee sen tuloksen tyylillä. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin sellaiset perskärpäset, jotka roikkuvat kärjen takana ja tyytyvät kyttäämään, josko jotain kärjessä sattuisi. Sitten silmät kiiluen selittävät jotain kolmostilaa, kuinka se oli kuin voitto, kun oli niin rankka kisa:thumbdown tarttis tehrä jotain.. :jaska:
Kuvitteletko sinä ihan tosissasi, että Alonsolla olisi ollut mahdollisuus pysyä McLarenien perässä (saati edellä)? Fernando ajoi juuri niille sijoille, joille sillä kalustolla oli mahdollisuus ajaa. Ei enempää, muttei vähempääkään. Repiminen on järjetöntä tilanteessa, jossa sillä ei ole saavutettavissa yhtikäs mitään. Vanhalla pistejärjestelmällä (tai jollain muulla voittoa enemmän korostavalla systeemillä) tulokset olisivat olleet täsmälleen samat.MattiKyllönen sanoi:No jos verrataan Alonsoa ja Loebia, niin Loeb tekee sen tuloksen tyylillä. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin sellaiset perskärpäset, jotka roikkuvat kärjen takana ja tyytyvät kyttäämään, josko jotain kärjessä sattuisi.
MattiKyllönen sanoi:Alonso lähti paalulta ja lähti ajamaan kolmostilasta.
Miksi ei voi yrittää ajaa voitosta, vaan heti mennään siitä mistä aita on matalin?
Niin, koska Citroenilla voittaa riskittömälläkin ajolla.MattiKyllönen sanoi:kuitenkin Loeb ajoi voitosta, vaikka vähempi olisi riittänyt.
Loebilla on sarjan nopein auto, Alonsolla ei, siinä on se ero.Alonso lähti paalulta ja lähti ajamaan kolmostilasta. Miksi ei voi yrittää ajaa voitosta, vaan heti mennään siitä mistä aita on matalin?
Ja voitto tuli, se tärkeämpi voitto. Eikä autourheilijan kuulu ajaa pelkästään voitosta. Miksi Monteiro oli iloinen saadessaan Belgiassa vaivaisen pisteen?Käsittääkseni autourheiljan kuuluisi ajaa voitosta
Öh, eli luotettavuuden merkityksen korostamisella pyrittiin vähentämään tallin ylivoimaa, jolla oli ylivoimaisesti luotettavimmat autot? Kuulostaa loogiselta. :alppu:Törni sanoi:Nykyisellä pistejärjestelmällä FIA halusi tasoittaa aikanaan Ferrarin ja Michael Schumacherin ylivoimaa.
Uusi pistesysteemihän nimenomaan tehtiin Ferrarin valtaa pitkittämään. Pisteytyksessä panostettiin luotettavuuteen heikentämällä satunnaisen voiton arvoa, elikä pelattiin niin paljon Ferrarin pussiin kuin vain oli mahdollista.holvius sanoi:Nyt kun Ferrarin valta on loppunut, niin voitaisiin rukata uuteen uskoon tämä Ferrarin ylivoiman vähentämiseksi tehty pistelaskujärjestelmä.
Eipä varmaan olekaan, kun tallimääräykset kiellettiin heti seuraavalle kaudelle.Pete sanoi:Itse muistelisin Ecclestonen todenneen, että Ferrari ei välttämättä tekisi '02 A1-Ringin tapaisia tempauksia jos voiton ja kakkossijan piste-ero ei olisi niin merkittävä. Eipä sen jälkeen tainnut tehdäkään, mutta ei tosin tainnut tulla vastaan tilanteitakaan, joissa olisi voinut menetellä edellä mainitun kisan tyyliin.
Muistanko väärin vai olivatko ne myös ylivoimaisesti nopeimmat? Taidan muistaa. Kuskien taito taisi viedä ne aina kärkisijoille.Pete sanoi:Öh, eli luotettavuuden merkityksen korostamisella pyrittiin vähentämään tallin ylivoimaa, jolla oli ylivoimaisesti luotettavimmat autot? Kuulostaa loogiselta. :alppu: