Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän mielenosoitukset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Suggestiivi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Totta tuokin. Mutu silti: tilanne on hetkellä paremmin lännen tiedustelun kontrollissa kuin aikoinaan Persianlahdella. Edelleen, käyttämistä yrittäviä/siihen pystyviä joukkoja on vähemmän kuin Irakilla silloin oli.

Minne Scudin voisi ampua? Italiaan kenties, riittäisikö kantama pidemmälle?

Ite ajattelin lähinnä noita kapinallisten hallussa pitämiä isompia kaupunkeja. Noiden Libyan Scudien kantama on wikin mukaan vain 300km ja taistelukärki n.1000kg, elleivät ole sitte värkänneet noita pitempikantosiksi. Sitähän oli Saddamkin tehny monien muiden käyttäjien ohella, mutta korkeintaa kai 500km sittenki ja osumatarkkuus kehno.
 
Scud B'n kantomatka on 300 km, Frog-7'n satakunta, ettei noilla kovin kauas yletä.

Tein "tarkkoja" mittauksia googlen kartalla. 300 km:n kantama ei riitä, mutta terästetyllä 500 km versiolla, jos sellaisia Muammarilla ylipäänsä on, ylettyisi nipin napin Sisiliaan.

Varmaan Libyan omat kaupungit tulisivat kyseeseen, siis kantaman puolesta.

Kummassakaan tapauksessa osumatarkkuudella ei ole niin väliä. Psykologista säikyttelyä kun haettaisiin lähinnä.
 
Sitä säikyttelyä olisi ihan riittämiin, jos Herra Gaddafilla on joukkotuhoaseita...kuten on spekuloitu. Välttämättä Gaddafi ei epäröisi varmaan käyttää ko. aseita omia tai liittoumaa vastaan.

Kiinan ja vähän venäjänkin vuoksi saisivat mun puolestani jättää Gaddafin ja kapinalliset oman onnensa varaan.
 
Minne Scudin voisi ampua? Italiaan kenties, riittäisikö kantama pidemmälle?
Välimerellä upotettavaa riittäisi:

gaddafi2103TV_lc.jpg
 
Välimerellä upotettavaa riittäisi:

[/IMG]
Scud ei ole kovin tarkka, varsinkin kun laivat ovat liikkuvia kohteita, niin osumista varten tulisi olla aikamoinen tuuri. Scud kun käväisee aika korkealla niin tutkavaroitus saadaan hyvissä ajoin.
 
USA:n sotakone syöksyi maahan Libyassa

Brittilehti Daily Telegraph uutisoi hävittäjän maahansyöksystä ensimmäisenä.

Yhdysvaltain sotakone on joutunut tekemään pakkolaskun Libyassa, kertoo kertoo Daily Telegraph verkkosivuillaan.

F-15E Eagle -hävittäjän lentäjä selvisi turmasta hengissä. Daily Telegraphin mukaan Libyan kapinalliset pelastivat pilotin. Lentäjän mahdollisista vammoista ei ole tietoa.

Turman syynä oli tiettävästi koneeseen tullut tekninen vika.

(MTV3 - Reuters)
 
Aavistuksen epäilyttää tämä Libyan vapautusprojektin onnistuminen. Mikähän on odotettu lopputulos? Sekö että Gaddafi kuolee tai pakee.. ja hänen kannatajansa antautuvat ja sitten kapinalliset ottavat vallan sekä järjestävät vaalit juhannuksen tienoilla? Jos katsoo miten asiat on irakissa sujuneet tai afganistanissa, niin edelliseen malliin on vaikea uskoa.
 
Onhan tuo epäselvä kuvio. Voidaanhan ilmaiskuilla tuhosta Gaddafin kalusto suurilta osin, mutta mitäs sitten? Kuitenkin Gaddafin joukoilla on parempi aseistus kuin kapinallisilla. Kapinallisten ja Gaddafin kannatusjoukkojen märistä on mahdoton sanoa mitään varmaa. Pitkällinen sisällissota tuosta tullee.

Jos taas noita ilmaiskuja ei tehtäisi niin Gaddaffin poppoo olisi teurastamassa kapinnallisia.
 
Aavistuksen epäilyttää tämä Libyan vapautusprojektin onnistuminen. Mikähän on odotettu lopputulos? Sekö että Gaddafi kuolee tai pakee.. ja hänen kannatajansa antautuvat ja sitten kapinalliset ottavat vallan sekä järjestävät vaalit juhannuksen tienoilla? Jos katsoo miten asiat on irakissa sujuneet tai afganistanissa, niin edelliseen malliin on vaikea uskoa.

Sama ongelma se on näissä muissakin maissa, joissa kansannousuja nyt on.

Jemenissä presidentti antaa lisää köyttä kansalle:

Jemeniä 32 vuoden ajan hallinnut presidentti Ali Abdullah Saleh on tarjoutunut luopumaan virastaan tämän vuoden loppuun mennessä. Aiemmin Saleh oli luvannut, ettei asetu uudestaan ehdolle nykyisen presidenttikautensa päättyessä syyskuussa 2013. Oppositio on tyrmännyt Salehin ehdotuksen ja vaatii tätä eroamaan välitttömästi.

Kapinallisten edustajan mukaan presidentti Saleh voisi elää Jemenissä turvallista ja arvokasta elämää, jos hän nyt suostuu eroamaan virastaan.

Jemenin kansannousu uhkaa paisua sisällissodaksi. Kapinallisten puolelle loikannut kenraali on ryhmittänyt panssaridivisioonansa pääkaupungin kaduille. Samaan aikaan presidentille uskolliset joukot miehittävät presidentinpalatsin edustaa. Useat Jemenin armeijan korkea-arvoiset upseerit siirtyivät kapinallisten joukkoihin maanantaina.

Puolta vaihtaneista merkittävin on koillisen sotilasalueen komentaja Ali Mohsen al-Ahmar. Hänen komentamansa 1. panssaridivisioona on ottanut hallintaansa pääkaupungissa Sanaassa puolustusministeriön rakennuksen, TV-keskuksen, Jemenin keskuspankin sekä aukion, jolla mielenosoitukset ovat tapahtuneet.

Samaan aikaan presidentti Ali Abdullah Salehin pojan komentama Tasavaltalaiskaarti ja presidentin veljenpojan komentamat erikoisjoukot ovat sijoittaneet panssaroituja yksiköitään presidentinpalatsin suojaksi.

Tilanne on tiistaina pysynyt rauhallisena. Presidentti Saleh varoittaa kuitenkin, että armeijan suorittama vallankaappaus johtaisi sisällissotaan ja maan hajoamiseen ehkä jopa kolmeen osaan. Salehin mukaan upseerien loikkauksissa mielenosoittajien puolelle on kyse kapinasta.

- Kansakunta on paljon suurempi kuin joidenkin yksilöiden vallanhalu, Saleh sanoi televisioidussa tapaamisessaan armeijan johdon kanssa.

Jemenissä on ollut Salehin-vastaisia mielenosoituksia lähes kuukauden ajan. Turvallisuusjoukot ovat tukahduttaneet mielenosoitksia ajoittain kovin ottein. Perjantaina syntyi verilöyly, kun Sanaassa ammuttiin 52 mielenosoittajaa.

AP, AFP, Reuters, Yle

Epäilen, ettei tuon maan tilanne muuttuisi yhtään paremmaksi, vaikka presidentti nyt eroaisi. Olen ymmärtänyt, että siellä on vähän samankaltainen useita sukupolvia kestänyt vihanpito, kuin Israelissakin.
 
Aavistuksen epäilyttää tämä Libyan vapautusprojektin onnistuminen. Mikähän on odotettu lopputulos? Sekö että Gaddafi kuolee tai pakee.. ja hänen kannatajansa antautuvat ja sitten kapinalliset ottavat vallan sekä järjestävät vaalit juhannuksen tienoilla? Jos katsoo miten asiat on irakissa sujuneet tai afganistanissa, niin edelliseen malliin on vaikea uskoa.
On ehkä sattunut virhearvio kapinallisten määrästä/voimasta ja Gaddafin kannattajien vastaavista.

Gaddafin ja nykyhallinnon kannatus saattaa olla paljon suurempi mitä vanhalla hallinnolla esim. Egyptissä tai Tunisiassa. Ehkäpä tässä ajateltiin, että Gaddafi kukistuu samaan malliin, kun vähän poksautellaan ja perustellaan lentokieltoalueita.

Nyt saattoi saattoi käydä jopa niin, että Gaddafi sai lisää tukijoita. Toki kapinalliset ovat olleet tyytyväisiä.

On vähän nurinkurista sanoa, että estetään Gaddafin armeijan/militanttien tappavan siviilejä ja sitten vaihtoehtoisesti käy niin, että kapinallismilitantit tappavat "Gaddafin siviilit"...jne.
 
Sama ongelma se on näissä muissakin maissa, joissa kansannousuja nyt on.

Lähinnä mietinkin asiaa kansainvälisen yhteisön kannalta, joka nyt osallistuu sotatoimiin. Jos selvää voittoa kapinallisille ei pian tule, niin kuinka kauan siellä aiotaan pommituksia jatkaa? Entä jos voittoa ei tule sittenkään.. mennäänkö maajoukoilla sisään vaikka nyt sitä ei haluta? Jos mennään, niin ollaanko siellä sitten kymmen vuotta 'rauhoittamassa' tilannetta?

Vai tehdäänkö niin, että jos voittoa ei pian heru, niin kiitetään mahdollisuudesta osallistua ja poistutaan vähin äänin paikalta?
 
Vaikea tilannehan tuo on, mutta ilman väliin menoa homma ois päättynyt aika nopeesti, muttei kovinkaan kivuttomasti. Lyhyen aikavälin tavoite on varmaankin jäädyttää tilanne osapuolien välillä. Sen jälkeen ton lentokiellon valvonta ja isompi maajoukkojen siirtelyn estäminen ei tartte tonkaan vertaa toimintaa ja kalustoa. Sitte pitäs saada joku mielellään arabiosapuoli tukemaan ja kouluttamaan noita kapinallisia, jotta lopullinen ratkaisu ois mahdollinen. Egypti ois aika luonnollinen siihen hommaan, mutta en tiedä onko siellä haluja armeijan tai kansan keskuudessa.

Tässä voi muistella monessakin mielessä niitä kurdi- ja shia-kapinoita Irakissa -91. Wikin mukaan 100,000-180,000 kuoli, kun ei menty väliin. Se lentokielto tuli tonnekin, mutta liian myöhään.

http://en.wikipedia.org/wiki/1991_uprisings_in_Iraq
 
Tunisia, Egypti, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat ja Qatar vähän tuossa apuvoimina Libyan kapinallisille?
 
Viimeksi muokattu:
Tunisia, Egypti, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat ja Qatar vähän tuossa apuvoimina Libyan kapinallisille?

Hmm... Siis, tarkoitin kapinallisten maavoimia, jos niitä nyt semmosiksi voi sanoa ja niiden koulutusta/aseistusta. YK:n päätöslauselmahan ei tommosta salli, eikä kiellä, mutta vois sitä joku alkaa tekemään. Muutenhan tuosta ei tule mitään. Egyptillä on varmasti vanhaa neuvostokamaa laareissaan, joka hyvin joutaa.
 
Sitte pitäs saada joku mielellään arabiosapuoli tukemaan ja kouluttamaan noita kapinallisia, jotta lopullinen ratkaisu ois mahdollinen. Egypti ois aika luonnollinen siihen hommaan, mutta en tiedä onko siellä haluja armeijan tai kansan keskuudessa.
Miksi ensisijainen ratkaisumalli pitäisi olla verenvuodatus? Sen sijaan, että vuodatetaan kapinallisten verta, niin pitääkin vuodattaa toisen puolen verta. Minusta tuo ei olisi kovinkaan sivistynyt tapa mennä väliin.
 
Eihän se oo ensimmäinen, eikä toinenkaan ratkaisumalli, mitä tässä on yritetty. Valittevaa vain taitaa olla, että jos tuonne ei ois menty väliin ja jos taas kapinallisten kykyä puolustaa ja taistella paranneta niin Gaddafi sotkee ne suolasuohon tosta vaan ja kato.

Kerro toki sivistyneempi tapa ratkaista tämä Gaddafin mielenosoittajia ampumalla aloittama hässäkkä.
 
No ei se ruumiiden määrää vähennä, että sinne pumpataan enemmän aseita.
Kerro toki sivistyneempi tapa ratkaista tämä Gaddafin mielenosoittajia ampumalla aloittama hässäkkä.
Täsmäiskut hallituksen ja sen joukkojen huolto- ja kommunikaatioyhteyksiin. Viedään Gaddafilta kyky hallita joukkojaan, mediaa ja siten maata. Juu ei helppo, mutta verettömämpi. Ja pääsisi taas länsivallat esittelemään kuinka etevää teknologiaa ja erikoisjoukkoja heillä on käytössään.

Kyllä tämä hässäkkä alkoi niillä mielenosoituksilla. Ilman niitä ei Gaddafikaan olisi ampunut.
 
No ei se ruumiiden määrää vähennä, että sinne pumpataan enemmän aseita.

Täsmäiskut hallituksen ja sen joukkojen huolto- ja kommunikaatioyhteyksiin. Viedään Gaddafilta kyky hallita joukkojaan, mediaa ja siten maata. Juu ei helppo, mutta verettömämpi. Ja pääsisi taas länsivallat esittelemään kuinka etevää teknologiaa ja erikoisjoukkoja heillä on käytössään.

Kyllä tämä hässäkkä alkoi niillä mielenosoituksilla. Ilman niitä ei Gaddafikaan olisi ampunut.

Eli sun mielestä on vain väärin sodittu ja pitäs sotia sivistyneemmin. Vähän noita tässä on jo tehty, mutta YK:n lupa ei anna myötä kovin pitkälle. Pelkillä ilmapommituksilla ei Gaddafia todennäköisesti saada vallan kahvasta.

Aseellisesta konfliktista kun puhutaan niin se on tasan tarkkaan Gaddafi joukkioineen, joka tämän tappamisen aloitti. Vai mikä sun kantas on tommoseen mielenosoittajien ampumiseen?
 
Ei tässä voi kun hymyillä.

Pahaa pelkään, että ne on just ne Al-Qaidan muutama kapinallinen, jotka on ollut tuolla sitä pientä oppositiota villitsemässä. Nyt kun Länsi-liittouma ajaa USA:n politiikkaa ja on valvomassa kuuluisaa "lentokielto-aluetta", niin niille on tullu hätä käteen. "Miksi ihmeessä me tänne sotkeuduttiin", mieliala alkaa selvästi nousemaan ja USA on ensimmäisenä lähdössä, koska mitään varteen otettavaa oppositiota ei sittenkään taida löytyä koko Libyasta, kenen kanssa voisi joskus yhteustyössä toimia.

Ihan sama ongelma, kuin Irakin kanssa. Maassa on sentään jonkinlainen kuri ja järjestys/sivistys, mutta kun sinne on pakko mennä vähän "vapauttamaan" ja viemään demokratiaa, kun siellä on öljyä, niin ihan kaikki muut kärsii, paitsi äärimuslimit, jotka nauraa Bin-Ladenin kanssa jossain vitun vuoristossa
 
Ylös