Tänään syntyi vuoden ensimmäinen "kisa":
Ajoin maantiepyörällä tasaisehkolla reitillä melko reipasta vauhtia (45-50km/t) myötätuuleen, en kiinnittänyt paljon huomiota pyöräilijään, jonka samalla ohitin. Hetken päästä vaistosin, ja syrjäsilmällä vilkaisemalla myös sain vahvistuksen, että hahmo oli "liimautunut" takarenkaaseeni. Ei siinä mitään, jatkoin vauhtiani, enkä antanut asian häiritä, kunnes pienessä ylämäessä tämä varjostaja yhtäkkiä päättikin karistaa minut! Se oli liike, joka sai kilpailuviettini heräämään, huolimatta siitä että jalat olivat viime viikon ylämäkitreenien jäljiltä lähtökohtaisesti melko tyhjät. Tarkkailin vauhtia vajaan minuutin ajan, ennen kuin nostin sen uudelle tasolle; ohituksen hetkellä oli tarkoituksenani ystävällisesti tervehtiä kanssapolkijaa maininnalla mukavasta myötätuulesta, mikä valitettavasti jäi tekemättä, koska tilanne meni niin nopeasti ohi.
Taakseni en kurkkinut, mutta jälkikäteen Stravan flyby-toiminnolla pystyin toteamaan, että parin kilometrin ajan etäisyys säilyi melko vakiona ja suhteellisen pienenä, kunnes vastaantullut ylämäki - jossa en hidastellut - tappoi takaa-ajajan suoritusmoraalin.