Polkupyöräily ja -pyörät

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja joukahainen
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kiva väri. Näkyy hyvin järven pohjassa.
Ja näkyy hyvin myös liikenteessä. Olin aikonut ostaa mustan, sitä versioita ei kaupalla ollut tarjota (tilaamalla olisi saanut), mutta tuo turvallisuusnäkökohta sai mieleni muuttumaan.
 
Jepulis!

Tehtiinkö jotain bike-fittingiä, että on säädöt kohdillaan?
Ei tehty. Koko (56) ja asento tuntui erittäin hyvältä, eikä myyjän asiantuntemusta tarvinnut epäillä.
Polkimiksi valitsin Shimano PD 5800 105. Uudet kengät pitää tietysti myös hankkia, koska mulla on ennestään vain maastopyöräilyyn sopivat. Ne saan "ilmaiseksi", koska kuuluessani "klubiin", sain 30% bonuksen ostohinnasta, jonka voi käyttää liikkeen tuotteisiin.
 
Pyörän hankkimisajankohdan taustalla on se, että nyt pystyn järjestämään treenimahdollisuuden sisällä, kunhan saan hankittua tarkoitukseen sopivan "rullan".
Esimerkiksi tälläisen: Wahoo Kickr Snap. Edellytyksenä on että laitteen avulla voi hyödyntää aiemmin tässä säikeessä mainitsemaani Zwiftiä.

Olen päätynyt tähän ratkaisuun monesta syystä. Näitä syitä ovat mm. se, että juokseminen talvella liukkaassa ja pimeässä ei ole mitenkään ideaalista. Juoksusta tulee myös helpommin erilaisia vaivoja. Hiihtäminen olisi varmasti mukavaa, tulisi vain lunta. Muutenkin hiihtovaihtoehdossa joutuu aina käyttämään melko paljon aikaa ladulle siirtymiseen ja sieltä takaisin, puhumattakaan suksihuollosta.
 
Onneksi on mm. hiilikuiturunko ja levyjarrut niin kelpaa sisällä keinovastusta polkea menemään.
 
Onneksi on mm. hiilikuiturunko ja levyjarrut niin kelpaa sisällä keinovastusta polkea menemään.

Kyllähän pyöräilijät rainerissa ajaa paljon talvisaikaan Suomessa. Siitä on se hyöty vs kuntopyörä, että ajoasentoon tottuu jo talvella ja ei vie ylimääräistä tilaa kun ei tarvitse ostaa erikseen kuntopyörää.
 
Harrastaakohan kukaan forumisti sellaista, että pistää tietokoneen näytön rainerin eteen, ja sitten polkee ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan?
 
Harrastaakohan kukaan forumisti sellaista, että pistää tietokoneen näytön rainerin eteen, ja sitten polkee ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan?
Tuo on tarkoitus. Siksi tilasin tänään Wahoo Kickr Snap:in. Tuon laitteen etuja on mm. se, että se on yhteensopiva monien ohjelmien kanssa (esim. Jonen mainitseman Bkoolin ja mainostamani Zwiftin kanssa).
 
Jatkaakseni keskustelua levyjarruista maantiepyörissä:
Luin juuri artikkelin, jossa kerrottiin että USA:ssa levyjarrullisten maantiepyörien kysyntä on niin suurta, että kysyntää on vaikea tyydyttää (Eurooppa näyttää seuraavan hitaammin perässä):
Vi har gjentatte ganger påpekt at skivebremser er på vei inn i landeveissporten, og får nå enda en bekreftelse på denne utviklingen. Samtidig må vi huske på at CAAD 12 er sykkelen til en amerikansk sykkelprodusent, som riktignok følger trender i USA først. Der er det faktisk vanskelig å få dekket etterspørselen etter sykler med skivebremser, mens europeerne stadig vekk nøler med å ta steget.
 
Juttelin tovin myyjän kanssa, joka sanoi olevansa ammattipyöräilijä (ilmeisesti osa-aikaisesti myyjänä). Mikäli oikein ymmärsin, hänen viikottainen harjoitusmääränsä on 1000 km.

Vähän niinku kodinkoneliikkeessä myyjällä on just samanlainen laite kotona, jonka ostamista suunnittelet. Ja on toiminu hyvin.
Saattaahan se olla vaikka varhaislehtien jakelija.
 
Harrastaakohan kukaan forumisti sellaista, että pistää tietokoneen näytön rainerin eteen, ja sitten polkee ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan?

Googlen street viewin kun sais näyttämään silleen elävää kuvaa niin aavot.

Ens viikolla taitaa työmatkapyöräilyt jäädä niikseen.
 
Vähän niinku kodinkoneliikkeessä myyjällä on just samanlainen laite kotona, jonka ostamista suunnittelet. Ja on toiminu hyvin.
Saattaahan se olla vaikka varhaislehtien jakelija.
Ammattipyöräilijällä on kalliimmat laitteet. Synapse-runkoa tosin käytetään joillakin osuuksilla esim. Tour de Francessa.
 
Ylös