Poll: Harrastatko sijoittamista?

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Nokiasta pötkähtää osingot tilille vajaan kahden viikon päästä.
Se on käytännöllisesti katsoen yksi ylimääräinen kuukausipalkka tälle vuotta.

Ja koska Nokian osingot kasvavat suurella varmuudella seuraavat 4 vuotta 10-20% per vuosi, voi osinkoja odottaa vuonna 2022 jo parin kuukausipalkan verran.

Helppoa matematiikkaa. Sopii mulle, vähän yksinkertainen kun olen.
Huomioitko tuossa laskelmassa palkkatason muutoksen?
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Jos ne tulevaisuudennäkymät, joita merkittävä osa ihmisistä erityisesti Yhdysvalloissa pitää merkkinä suotuisasta hegemoniasta kumpuaisivat jostain yleiseen hyvään tähtäävästä ajattelusta, ennustaisin, että pörssikurssit kaikkialla sukeltavat viimeistään 6. marraskuuta, jos amerikkalaiset äänestäjät antavat siunauksensa republikaanienemmistölle ja Trumpin kauppapolitiikalle. Mut eipä tuo ihmismieli niin toimi. Sijoittajat tuntuvat saavan tulevaisuudenuskoa Trumpista jo tänäkin päivänä, miksei siis loppuvuodestakin. Heitä Trumpin tyyli ei häiritse, päinvastoin.
 
Viimeksi muokattu:

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26844
Tänään on pätkähtänyt entisen työantajan osakkeet Saksasta Nordnetin salkkuuni \o/
Puolentoista kuukauden projekti. Ainakaan tässä vaiheessa ei oo kukaan vetäny välistä eikä mitään laskua tullu siirrosta. 16 sivuinen raportti tuosta tuli ja näyttää hyvältä. Selkeesti kaikki ostot merkattu muttei mitenkään käy ilmi että neljäsosa osakkeista on ikäänkuin bruttopalkkaa. Tuon kehtaa verottajalle lähettää kun joskus lappuja myy.
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Ylihuomenna pitäisi pätkähtää tilille Nokian osingot.
Ostin summalla jo tänään reilut 800 kpl lisää Nokian osakkeita, notta kertyy sitä korkoa korolle.
4.93 euroa kirjataan osakekohtaiseksi kauppasummaksi. Halpaa ku saippua.
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Hypoteettinen kysymys forumin taloustieteilijöille

SSS sanoi:
Jos Yhdysvallat asettaa tuontitulleja Kiinalle, aikoo Kiina reagoida välittömästi, sanoo Kiinan ulkoministeriön edustaja Geng Shuang. Trump uhkaili langettavansa 25 prosentin tuontitullit kiinalaiselle tuontitavaralle yli 40 miljardin euron edestä jo maaliskuussa. Tuolloin Kiina uhkasi asettavansa vastaavasti tuontitullit yli 40 miljardin euron edestä amerikkalaistuotteille, minkä jälkeen Trump uhkasi kasvattaa tulleja yli 80 miljardilla eurolla.

Kiinan ulkoministeri Wang Yi on kehottanut Yhdysvaltoja välttämään kauppatilannetta, jossa molemmat osapuolet kärsivät.
Tuontitullien mahdollisesta voimaanastumisesta ei ole vielä tietoa.
http://www.sss.fi/2018/06/trumpin-uskotaan-julkistavan-kiinan-vastaiset-tuontitullit-kiina-uhkaa-vastata-valittomasti-2/

No, mikäli Kiina oikeasti suuttuisi Trumpin bisnesdiileistä, niin eikös sillä olisi aika huimat aseet? Kiina omistaa Yhdysvaltoja vähintään triljoonan (mirjardi miljardia) dollarin edestä, ehkä enemmänkin. Yhdysvallat omistavat Kiinasta joitakin tuotantotehtaita omille tuotteilleen noin kärjistetysti, mutta siis olemattoman osan.

Mitä maailmalle tapahtuisi, jos Kiina torppaisi kaiken keskenäisen kaupankäynnin Yhdysvaltoihin ja alkaisi jakamaan dollarivarastoaan kompensaationa omalle väestölleen?
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39265
Sijainti
Semminki
En ole taloustieteilijä lain, mutta jenkithän siinä on kyykyssä jos tosissaan alkavat kauppasotaan. Tuskin alkavat.
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Trullinkaasun havittelema poranteräfirma pompsahti alasperin tänään yli 10%, ollen pörssin suurin laskija.

En sijoittaisi tähän kivikairaputkaan omia rahojani euroakaan.
Albertin rahoja vitosen.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39265
Sijainti
Semminki
Nytkyllä on Trumppi saanut pörssikurssit ihan komeaan alamäkeen.
Ostopaikkoja, ostopaikkoja.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26844
Luitko pöhkis Norwegianin kortin muuttuneet ehdot? Nyt ne suuttui kun otit auton ostostakin kääshpointseja ja puolittavat massimiesten bonukset. Hiukan ihmettelen tota "ei pisteitä muiden lentoyhtiöiden kuin Norwegianin lipuista". Aikookohan ne blokata kaikki nettimatkatoimistotkin vai tarkoittaakohan vain lentoyhtiöiltä suoraan ostettuja lippuja.
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Nytkyllä on Trumppi saanut pörssikurssit ihan komeaan alamäkeen.
Ostopaikkoja, ostopaikkoja.
Loistava lisätankkauspaikka tarjoutuu Nokiassa.
Koululaisten taapertaessa syksyllä takaisin pulpetin ääreen, Nokian hintalappu on lähempänä kuutosta kuin nelosta. Tankkasin tänään ennen pörssin sulkeutumista lisää.

Myös Cargotec valuu lupaavasti kohti kolmosella alkavia lukuja, jolloin aktivoidun myös sen osalta.
Hyvä yhtiö, ei kuitenkaan vielä tarpeeksi halpa.
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Luitko pöhkis Norwegianin kortin muuttuneet ehdot? Nyt ne suuttui kun otit auton ostostakin kääshpointseja ja puolittavat massimiesten bonukset. Hiukan ihmettelen tota "ei pisteitä muiden lentoyhtiöiden kuin Norwegianin lipuista". Aikookohan ne blokata kaikki nettimatkatoimistotkin vai tarkoittaakohan vain lentoyhtiöiltä suoraan ostettuja lippuja.
No nyt luin.
Aika radikaali kevennys, meillä on maksettu Norskin kortilla viime marraskuusta lähtien 30000 eurolla erinäisiä juttuja, ruokaostoksista alkaen. Pisteitä kertynyt samassa ajassa lähes 3300.

En kässää mitä tuo ei pisteitä muiden lentoyhtiöiden lipuista tarkoittaa.
Onko jengi massoittain vaatinut niiltä pojoja lennettyään Air Balticilla tai Puolan airoflotilla, ja ovat siksi lisänneet tuon tuohon selvennökseksi? En sisäistä.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39265
Sijainti
Semminki
Että pisteitä ei heru kun maksaa vaikka Finnairin lentolipun ostohinnan Norskin kortilla. Tähän saakka on herunut.

Ostinkin muuten eilen Finnairia.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26844
En kässää mitä tuo ei pisteitä muiden lentoyhtiöiden lipuista tarkoittaa.
Onko jengi massoittain vaatinut niiltä pojoja lennettyään Air Balticilla tai Puolan airoflotilla, ja ovat siksi lisänneet tuon tuohon selvennökseksi? En sisäistä.
Niin no kaikista ostoista tulee pisteitä mut ilmeisesti ne jotenkin blokkaa ettei lentolippujen ostoista tule, jos ei heiltä osta. Kyl sekin varmaan onnistuu koska valuutanvaihdostakaan ei pisteitä tullut vaikka kortilla maksoi.

Oliks teilläkin joku sellainen systeemi että koko perheen ostot kertyy samalle tilille? Nyt sit varmaan kannattais sellainen sopimus purkaa. En tiiä vaatiiko avioeroa, ei välttämättä.

Mää oon viime aikoina lisänny Huhtista ja Sampoa ja uutena ostin lippalakkimiestä.
 
Viimeksi muokattu:

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Jåå, perhetili on. Eli bonarit kertyy samalle norsk-tilille molemmilta korteilta, kaikki samaan läjään.
Täytyy katsoa tuota bonareiden jakamista henk. koht tileille.

Joo ne perusbonarit tosiaan ei kerry korttiostoista muilta lentoyhtiöiltä... mä harhauduin ajattelemaan ensin, että liittyisi tähän:

* 4 % pisteitä Norwegianin LowFare-lipuista
* 10 % pisteitä Norwegianin Flex-lipuista

Bonariden puolittaminen on huono juttu, mutta tuo jälkimmäinen on tietysti samantekevää, niin kauan kun Norskilla kumminkin matkansa lentää.
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Nyt kun olen leikkinyt pari viikkoa Oculus Go:lla, alan hahmottaa mihin tavallinen kansalainen 5G-verkkoa mahdollisesti vois tarvita. Otetaan yksinkertaistetuksi esimerkiksi jalkapallon MM-kisojen ottelujen seuraaminen netistä HD-lähetyksinä. Nykyinen 4G-verkko suoriutuu varsin helposti HD-tasoisen kuvan välittämisestä, mutta mites käy, jos kaistanleveys/-nopeus pitäisi olla 12-kertainen? Antakaas kun selitän. 360 asteen kuvan voisi ajatella niin, että kamera on keskellä kuutioita ja se pystyy näkemään jokaisen neljän seinän sekä katon ja lattian samanaikaisesti. Ja stereokuvana vielä kaksinkertaisesti. Nykyisin vallitsevalla 2d-systeemillä riittää, että lähetys välittää kuvan yhdestä seinästä.

Erilaisten maakohtaisten estojen takia en itse vielä näissä kisoissa ole onnistunut vr-lähetyksiä seuraamaan, mut luulenpa etten menettänyt paljoakaan juurikin 4G-verkon rajallisesta kapasiteetista johtuen. Mut jos - tai pikemminkin KUN vr-laitteet yleistyvät esim. Oculus Go:n edullisen hankintahinnan jouduttamana, kiinnostus 5G-verkkojakin kohtaan kasvanee.

Jos totta puhutaan, itse en ottaisi itseni kaltaiselta ihmiseltä vastaan sijoitusvinkkejä, mut juuri nyt en mututuntumalta pitäisi ollenkaan pöhkönä ajatuksena Nokian osakkeiden hankkimista.
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Näin on, näin on!

Virtuaalilasit on tietysti yksi rajattu esimerkki aiheeseen, mutta oikeasti 5G tulee ratkaisemaan monia ongelmia/pullonkauloja heti ja tulevaisuudessa mahdollistamaan paljon sellaisia asioita, joista meillä ei ole vielä mitään käryä. Aluksi sillä on enemmän merkitystä sitä tarvitseville yrityksille ja jatkossa kuluttajamarkkinassa sen merkitys myös vahvistuu paljon.

Yritysten näkökulmasta 5G-teknologia on ratkaisu useisiin kysymyksiin, kun yritysten prosesseja ja palveluja halutaan digitalisoida tai automatisoida. Esim. älykkäiden tehtaiden tarvitsema mieletön tiedonsiirtotarve voidaan kattaa langattomasti 5G:llä. Tällöin esim prossessi- ja tuotantomuutoksista tulee tiedonsiirron kannalta myös joustavia, kun aina ei tarvitse olla vetämässä uutta piuhaa tai siirtämässä vanhaa yms.
Esim. Automaattisesti toimivat rahtisatamat ovat hyvä esimerkki siitä, ketkä odottavat 5G verkon tarjoamia mahdollisuuksia jo nyt kieli pitkällä. Automatisoitujen satamien ja automaattisen rahdin käsittelyn trendi on vahvassa kasvussa.
Automatisoitu liikenne laajemminkin tarvitsee myös kipeästi 5G:tä.

5G on myös omiaan kun on tarve toimia verkon yli lähes täysin viiveettömästi. Jotkut ovat väläytelleet tähän esimerkkiä robotiikka-kirurgiasta, jossa leikkaava kirurgi voi operoida potilasta vaikka toiselta puolen maapalloa, 5G verkon nopeus mahdollistaa esim. tälläisen.

5G:n massiivisen kapasiteetin ansiosta esim. suurissakin massatapahtumissa pystytään takaamaan, että puhelut eivät pätki ja tietoliikenneyhteydet toimivat vuoren varmasti.


Jotta tähän kaikkeen päästään ja 5G saadaan toimimaan, tarvitaan mm. runsaasti uusia tukiasemia. Niitä pitää olla paljon tiuhempaan kuin nykyisessä mobiiliverkossa, ja syy on tämä: mitä suurempia tietoliikennenopeuksia verkossa on pystyttävä siirtämään, sitä lähemmäksi tukiasema on tuotava.

Se taas on liiketoiminnallisesti aivan loistava uutinen 5G verkkojen rakentajille, joista yksi maailman suurimmista on sattumalta juurikin Nokia.

Se tulee sieltä "fast and big", kuten Nokian toimitusjohtaja taannoin kuvaili.
Näin se on nähtävä.
 
Viimeksi muokattu:

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Oliks teilläkin joku sellainen systeemi että koko perheen ostot kertyy samalle tilille? Nyt sit varmaan kannattais sellainen sopimus purkaa. En tiiä vaatiiko avioeroa, ei välttämättä.
Kysyin tätä Norwegianilta.
Se 10000 kohdalla voimaan tuleva bonusleikkuri ei ole perhetilikohtainen vaan korttikohtainen.

Eli jos perhetiliin on kytketty 2 korttia, saa täydet pointsit 20000 ostoksiin saakka (10000/kortti)

Eli ei tarvi erota nyt tän jutskan vuoksi.
 
Ylös