Poll: Oletko viherpiiperokommunisti vai isänmaallinen konservatiivi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pendellstock
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Oletko


  • Äänestäjiä yhteensä
    9
Noillahan sitä omaisuutta piisaa.

Olihan noilla kaikilla joskus varsin huomattaviakin maaomistuksia.

Ainakin omassa lähipiirissäni on ko. aatesuuntaan hyvinkin myötämielisesti suuntautuvia hahmoja (lievä ilmaisu).

Ja kun aukaisee silmät, havaitsee tällaista aatemaailmaa yleisemminkin. Se, että sinä et sitä ole havainnut, ei tarkoita, että ongelmaa ei olisi olemassa.

Kertoisitko jonkun havannoillistavan esimerkin tommosesta aatemaailmasta.
 
SAISKOHAN JOITAIN ESIMERKKEJÄ NOISTA HYÖKKÄYKSISTÄ JA VALHEELLISISTA KUVAUKSISTA?
 
Iltalehdessä olikin tähän aiheeseen liittyvä uutinen.Tutkimus: Konservatiivit ovat tyhmempiä

Sen minä ymmärrän, että tuollainen tutkimus voidaan tehdä jenkeissä, mutta miten ihmeessä tutkimuksen tulos voidaan julkaista Suomessa?

Eikö tuo nyt ole vähän sama kuin tutkittaisiin Suomessa ovatko persujen äänestäjät tyhmempiä kuin vihreiden äänestäjät yms :thumbfh:
 
Pelkureita ja tyhmiä? Voi reppanoita. Ehkä niitä kohtaan pitäisi alkaa olla vähän ymmärtäväisempi.

Aika tyhmää yleistää noin. Ainakin tuon uutisen perusteella Liberaalitkin näyttävät nyt tyhmyytensä yleistämällä ja nostamalla itsensä paremmiksi ihmisiksi.
 
Aika tyhmää yleistää noin. Ainakin tuon uutisen perusteella Liberaalitkin näyttävät nyt tyhmyytensä yleistämällä ja nostamalla itsensä paremmiksi ihmisiksi.
Ja jotenkin tuntuu yleistys muutenkin väärältä. En väittäisi esim. vihreiden tai kommareiden olevan liberaaleja. Minusta nuo ovat konservatiivisempia, kuin konservatiivisiksi ja tyhmiksi väitetyt...:D
 
Huumoria, veliseni, huumoria.

No tottakai, tottakai:D Se on vaan yleinen ja kaikkien tiedossa oleava ilmiö että (Haaviston sanoin) city-juntit luulevat olevansa parempia kuin juntit. Ja ainahan se hivelee kun kehutaan tavalla tai toisella. Se on inhimillistä.
 
Niin, konservatiivihan on vain vanhakantainen. Vai oliko se preservatiivi?
 
Olihan noilla kaikilla joskus varsin huomattaviakin maaomistuksia.
Aivan.

Kertoisitko jonkun havannoillistavan esimerkin tommosesta aatemaailmasta.
Jos henkilö myöntää olevansa kommunisti ja ääni väristen sanoo puolustavansa asiaansa viimeiseen asti, en tarvitse muuta perusteluja asiaan liittyen. Uskon kyllä jos minulle tuttu henkilö noin loihe lausumaan vakavalla naamalla.

Muitakin esimerkkejä löytyy runsain mitoin, koska kotiseutuni (Jämsä) on melko vanha teollisuuskeskus ja oli näin myös punaisten vahvaa tukialuetta sisällissodassa. Se kuuluu vieläkin ihmisten puheissa. Vastapainoksi täällä on ollut vanhastaan suurtilallisia jotka olivat osaltaan pitämässä huolen siitä, etteivät punaiset saaneet yliotetta alueella.

Taisteluja täällä ei käyty kuin Längelmäen alueella, mutta pikateloituksia harrastettiin runsaasti. Ja käsittääkseni molempien osapuolten toimesta.
 
Jos ei äänestä kokoomusta, tunnusta ja lietso ryssävihaa sekä pidä Marskin kuvaa seinällä on ilmanmuuta kommunisti. Vielä jos erehtyy kritisoimaan nykyistä finanssipelleilyä niin on isänmaanvihollinen nro 1. Näin siis forumilla.
:D
 
Pollikysymykseen tai mihin tahansa: en mitään noista. Jos maahamme perustetaan joskus Huonojen ihmisten puolue, liityn siihen.
 
Ylös