Lähteet maailmalta kertovat, että Volkswagen -odotetusti - on päättänyt olla lähtemättä F1:siin millään merkillä. Le Mansissa ollaan todennäköisesti jatkamassa, jopa ehkä kahdella ohjelmalla ja rallin MM-sarja kiinnostaa edelleen.
Tällaista sitten. Harmi, mikäli eivät pääse Formuloihin ajelemaan.Porsche vetäytymässä F1-hankkeestaan
26.11.2010 09:03
Porschen kesäkuussa valittu toimitusjohtaja Matthias Müller.
Autonvalmistaja Volkswagenin omistukseen kuuluvan Porschen toimitusjohtajan Matthias Müllerin mukaan merkki ei ole lähivuosina kiinnostunut liittymisestä formula ykkösiin.
Aiemmin Volkswagen antoi sekä Porschelle että Audille mahdollisuuden neuvotella F1-osallistumisesta. Porsche ilmaisi kiinnostuksensa liittyä sarjaan vuonna 2013, jolloin lajin moottorit muuttuvat. Nyt on kuitenkin toinen ääni kellossa.
- Formula yksi on kuljettajien MM-sarja, jossa seuranta keskittyy sponsoreihin ja vasta sen jälkeen valmistajiin, Müller toteaa Westfalen Blatt -lehdelle.
- Tämä on meille selvä takaisku. Toinen iso asia näin pitkälle sitoumukselle on se, että tulevaisuuden sääntömuutokset ovat epäselviä, Müller jatkaa.
Toimitusjohtaja jättää portin vielä raolleen.
- Jos VW Group on kiinnostunut, Porsche sopisi brändinä parhaiten tähän tarkoitukseen, Müller linjaa.
(MTV3)
Kyseessähän saattaa olla pelkää mediapeliä tyyliin "emme lähde mukaan JOS säännöt ei muutu". Siitähän on liikkunut huhuja, että osa nykyisistä moottorinvalmistajista olisi haluttomia muuttamaan sääntöjä, koska uuden moottorin suunnittelu maksaa niin paljon. Porsche taas ei takuulla ole missään vaiheessa ollutkaan lähdössä mukaan, jos 2,4l V8 säilyy.Ei kai kukaan tosissaan uskonut Porschen/VW:n/Audin olevan tällä(kään) kertaa oikeasti tulossa fykkösiin?
Ymmärsinkö nyt oikein, että Red Bull kantaisi rahat VW Groupille, joka tekisi moottorit TAG Porsche -tyyliin?Tiistaisessa MSa:ssa Red Bull -pomo Mateschitz kertoo, että heillä on yhteistyön alkaminen stand-by -tilanteessa VW-Audin kanssa. "Enää ei tunnu oman moottorin rakentaminen F1:een absurdilta."
Noin ainakin itse ymmärsin.Ymmärsinkö nyt oikein, että Red Bull kantaisi rahat VW Groupille, joka tekisi moottorit TAG Porsche -tyyliin?
Ei taida olla minkään kauden. Mun mielestä BOSCH:n logoa ei ole koskaan ollut RBR:llä tuossa etusiiven kyljessä? Ja tuo kuskin yläpuolella oleva aukko ei oo koskaan tainnut olla kolmion muotoinen? Koneella tuo on varmaan tehty...Ihan mukavan oloinen virityshän tuo olisi. Lisää kilpailua noihin moottoreihin vain. Ja jos Audi sitten oman tallin haluaisi niin Red Bull kuittaa moottorit Toro Rossolla :thumbup:
E. Minkäs vuoden Red Bull muuten mahtaa olla kuvassa, on vähän vanhemman näköinen...
Jepu.Ite oon törmänny tuohon monesti Devianartissa, että eiköhän tuo oo ihan jonku fanipojan tekele.
juuri näin, tuskin tulevat jos ovat ralliin lähdössä "jättibudjetilla"
Ihan hyviä pointteja.Audin mielestä LeMansin kaltaiset kestävyyskilpailut hyödyttävät enemmän katuautojen kehittelysssä:
http://www.germancarblog.com/2011/05/audi-why-formula-one-is-irrelevant-for-us/ :frank: