Portugalin MM-ralli 2021

Ruuben

Well-known member
Liittynyt
8.3.2002
Viestit
208
Sijainti
Tampere,Finland
Onko Kallen taso jämähtänyt jotenkin paikoilleen? Tämä on jo todella aikaista spekulaatiota, mutta kaikki ei sitä viimeistä loikkaa pysty tekemään. Nähty rallissa ja F1:ssä ennekin. Toivottavasti saisi nosteen, ettei mene yliyrittämiseksi. Olenko ainoa, joka havaitsee Rovanperän olevan kireän oloinen tällä hetkellä? Toyotan japsikuski näyttää kehittyvän kovaa tahtia?
Kaveri on ensimmäistä kertaa Portugalissa WRC -autolla ja esimerkiksi tänään iltapäivän loopilla ajeli kärjen vauhtia, sen lisäksi ikää mittarrissa 20 vuotta ja kokemusta ei nimeksikään.

Sanoisin, että aika ajoissa olet spekulaatioiden kanssa, maltti on valttia. Ralli tällä tasolla on todella pitkälle kokemuslaji, vaikka vauhtia olisikin vaikka millä mitalla.
 
Ambomaan Mambo

Well-known member
Liittynyt
11.12.2001
Viestit
2537

Tämä nyt on ensimmäinen huonompi kisa Kallelta, ettei vielä kannata vetää liikaa johtopäätöksiä. Autossakin jotain sitten ilmeisesti oli kun piti leikki jättää tänään kesken.

Toki yhtäläisyyksiä on mm. Lapin Toyota-uraan nähtävissä, mutta odotellaan nyt vielä ennen kuin tuomitaan ja kirotaan liikaa. Voihan sieltä olla tullut tiimiltä myös toive varmasta kisasta huippuvauhdin sijaan, Kalle on kuitenkin varmaan edelleen se kolmoskuski tiimissä.
 
Tume88

Well-known member
Liittynyt
18.1.2019
Viestit
442
Kummallinen vika iski Kallen autoon, tallin mielestä oli parempi keskeyttää ettei tuu fataalia vikaa mikä voisi aiheuttaa ongelmia Sardiniassa, mutta silti autolla ajettiin huoltoon?
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8796
Sijainti
Vantaa
Kaveri on ensimmäistä kertaa Portugalissa WRC -autolla ja esimerkiksi tänään iltapäivän loopilla ajeli kärjen vauhtia, sen lisäksi ikää mittarrissa 20 vuotta ja kokemusta ei nimeksikään.

Sanoisin, että aika ajoissa olet spekulaatioiden kanssa, maltti on valttia. Ralli tällä tasolla on todella pitkälle kokemuslaji, vaikka vauhtia olisikin vaikka millä mitalla.
No ikää on mittarissa vähän, mutta poikkeuksellisen paljon kokemusta nimenomaan muualta kuin WRC-autoista. Mutta kuten sanoin, spekulaationi on erittäin varhaista.
 
Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
No ikää on mittarissa vähän, mutta poikkeuksellisen paljon kokemusta nimenomaan muualta kuin WRC-autoista.
Tätä olen itsekin miettinyt. Harva on saanut harjoitella niin kuin Kalle ja vieläpä iässä, jossa aivot ottavat tehokkaasti vastaan. Mitä pitemmälle mennään, sitä pienemmäksi muuttuu varhaisen harjoittelun etu, koska muutkin saavat harjoitusta.

Aika näyttää, riittääkö nopeus aivan huipulle. Nopea ja varmahan Kalle kokemukseensa nähden on, mutta usein noissa mestareissa tuppaa olemaan jotain poikkeuksellista. Se voi nopeuden lisäksi olla osaltaan järjen käyttö ja pitkäjänteisyys niin kuin Ogierilla. Saattaa olla harhaa, mutta joskus tuntuu, että Ogier osaa valita ulosajokohdatkin oikein, toisin sanoen tietää, missä on vara nostaa riskitasoa.
 
delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3607
Sijainti
JKL
Mun mielestä vaan hyvä että kaikki ei tule Kallelle liian helposti. Tuolla tasolla on jäljellä enää pelkästään kovia ukkoja eikä siellä mitään saakaan saada ilmaiseksi. Siellä on parhaat. Jos et saa parasta irti niin tulos on tuo. Ei selityksiä. Tee paremmin tai lähe menee...
 
Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
Sen nyt uskaltaa tässäkin vaiheessa jo 100% varmuudella sanoa, että ainakaan nopeudesta se ei jää kiinni.
Lajista riippumatta on junnuja, jotka osoittavat suurta lahjakkuutta, mutta kuitenkaan eivät koskaan nouse absoluuttiselle huipulle. Juniorisarjoissa menee loistavasti, mutta sitten kuitenkin jokin jää puuttumaan.

Kalle osoittaa minulle nopeutensa sitten, kun osoittaa sen. Se tarkoittaaa ehdottomassa kärjessä taistelemista päivästä toiseen. On tietenkin hienoa, jos pystyy ajamaan viidenneksi, neljänneksi tai kolmanneksi nopeimpia pätkäaikoja, mutta rallin huippu on niin kapea, että todellinen nopeus mitataan sitä parasta vastaan.

Bottaskin saattaisi olla maailmanmestari, jos Hamiltonia ei olisi. Hänestä voisi tulla jpa moninkertainen maailmanmestari. Nyt ei vain riitä, koska on ainakin yksi parempi.
 
Tume88

Well-known member
Liittynyt
18.1.2019
Viestit
442
Eipä sinne huipulle kukaan mestareista ole pikkuluokista kävellyt, on se ottanut Ogierilla ja kumppaneillakin oman aikansa korkeimmalla tasolla ja näihin verrattuna Rovis Jr on vielä oikeinkin hyvin aikataulussa.

Nyky wrc:ssä niin moni asia kuten pätkien ulkoa osaaminen, seka rengastuksella ajaminen, renkaiden kulutuksen hallinta ja aura auton roolin hallinta vaikuttavat lopputulokseen niin paljon että kokemusta täytyy olla Wrc tasolta runsaasti ennen kuin voidaan mestaruutta alkaa tavoitella.
 
dyrone69

Well-known member
Liittynyt
24.11.2018
Viestit
392
Kalle osoittaa minulle nopeutensa sitten, kun osoittaa sen. Se tarkoittaaa ehdottomassa kärjessä taistelemista päivästä toiseen.
Eihän tälläisiä kuskeja ole tällä hetkellä kuin Ogier ja Tänak? Kallella on ollut valtavasti paskaa tuuria / turhaa sekoilua lyhyellä WRC urallaan. Mitä nyt Ruotsissa 2020 sammutti risteyksissä autonsa useasti silti ollen podiumilla. Virossa hajosi rengas omiaan sekä 1min aikasakko Jonnen unohdettua jäähdyttimen suojan. muuten kausi ihan odotusten mukaan -Sardinian ongelmat ja lopulta ulosajo.
-21 Montessa hyvässä kyydissä. Tunturissa kaikkien Toyotien säädöt olivat ihan hukassa. Kalle oli silti ainut joka pystyi vastaamaan Hyundaiden vauhtiin ollen toinen. Kroatiasta tuli kiintiö ulosajo "huippuvauhdista" ja nyt tuskailu Portugalissa jossa varsinkaan renkaat eivät olleet myötä + tämä mystinen tekninen vika.

Kalle kuuluu ehdottomasti viiden kuumaan joukkoon josta lopulta se kauden mestari tulee. Ikävä kyllä (Portugalin PS pisteet poislukien) hutikisoja on jo 2. mutta Kalle ei ole siltikään kuin pisteen 2019 mestaria perässä.
 
Viimeksi muokattu:

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Toki yhtäläisyyksiä on mm. Lapin Toyota-uraan nähtävissä, mutta odotellaan nyt vielä ennen kuin tuomitaan ja kirotaan liikaa. Voihan sieltä olla tullut tiimiltä myös toive varmasta kisasta huippuvauhdin sijaan, Kalle on kuitenkin varmaan edelleen se kolmoskuski tiimissä.
Sillä erotuksella että nyt on eri tallipäällikkö, jolla ei tiettävästi ole niin herkkä liipaisinsormi kuin edeltäjällään. Ehkäpä Kalle-san saa vähän enemmän aikaa todistaa kehityskelpoisuuttaan ennenkuin tallipäällikkö kierittelee hänet tervassa ja höyhenissä.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Kummallinen vika iski Kallen autoon, tallin mielestä oli parempi keskeyttää ettei tuu fataalia vikaa mikä voisi aiheuttaa ongelmia Sardiniassa, mutta silti autolla ajettiin huoltoon?
Käsky tuli ajaa takas huoltoon siirtymämoodissa (mm. paukut pois päältä). Ilmeisesti ei olisi kestänyt ottaa pätkällä täyttä ugaa irti koneesta. Suattaapi olla että sunnuntainakin ajetaan vaan jonopyörää keskellä tietä ja vasta powerstagella (jos sielläkään) pistetään koneet oikeesti tulille.
 
Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
Kalle kuuluu ehdottomasti viiden kuumaan joukkoon josta lopulta se kauden mestari tulee.
Pitää kuuluakin, koska ralliin huippu on hyvin kapea ja laji on yhdenlaista keräilyurheilua, jossa satunnaisetkin kuskit pystyvät ainakin yksittäisessä kisassa menestymään. Laji on yhdenlainen urheilun irvikuva, koska ylipäänsä vain hyvin harvat pääsevät harjoittelemaan.

En mitenkään Kallea teilaa, mutta ihmetyttävät vain nämä oletukset siitä, että kyllä Kalle kehittyy mestariksi saakka. Voi kehittyä tai olla kehittymättä, mutta tietää sitä ei voi. Esimerkkejä loistavaa potentiaalia esittäneistä mutta aikuisten sarjoissa taantuneista urheilijoista riittää.
 
Eli vain ja ainoastaan voitto kelpaa? Hurmurisija taitaa olla oikein Suomi-fanin perikuva.
Rallikuskeja on maailmassa vaikka ja kuinka paljon, Kalle sekä miksei EP ja Teemukin kuuluu lajin aivan absoluuttiseen kärkeen.
Onko Kalle antanut jotain viitteitä, että olisi taantunut ajelemaan sijoista ynnä muut? Minusta ei, päin vastoin. Tällä hetkellä mikään ei viittaa siihen, etteikö Kallesta voisi kuoriutua tulevaisuuden mestaria. Vaikka Kalle ei siihen ikinä pystyisikään niin ei se mikään kauhea katastrofi olisi.

Suhteessa F1 kärki on vielä suppeampi. Sarjassa on 20 kuskia joista 4-6 on teoreettiset mahdollisuudet osakilpailu voittoihin, hieman kisasta riippuen. Rallissa on kisasta riippuen 9-13 WRC-kuskia joista kisasta riippuen lähes poikkeuksetta ainakin kuudella on mahdollisuus kamppailla osakilpailuvoitosta.
 
Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
Eli vain ja ainoastaan voitto kelpaa?
Ei, kyllä minä olen tyytyväinen aina, kun suomalainen menestyy. Pystyn esimerkiksi nyt olemaan oikeasti onnellinen Blind Channelin sijoituksesta, vaikka ei voitettukaan. Ja osaan iloita Krista Pärmäkosken himmeämmistä arvokisamitaleista.

Minua vain ärsyttävät etukäteishehkutukset ja lupaukset, jotka perustuvat oletuksiin. On hyvin mahdollista, että Kallesta tulee maailmanmestari (jos sarja nyt ylipäänsä jatkuu), mutta tosiasia on, että superjunnu ei aina tarkoita superaikuista.

Paljon on kiinni sattumastakin. Jos Kallen parhaimpaan aikaan sarjaan sattuu toinen kuski, jonka kanssa on taisteletava puolesta kymmenyksestä kilometrillä, mestaruuden saavuttaminen on paljon vaikeampaa kuin silloin, kun sarjassa ajaa vain melkein huippukuskeja.

Eihän Bottaskaan huono ole. Nykyisessä tallissa on vain yksi parempi. Ei ole mitään takeita siitä, että Kallesta tulee Hamilton. Voi olla, että Kallesta tulee Bottas. Huipulle ylletään ja kakkoseksi ylletään, mutta ei sittenkään ehdottomaan kärkeen.

Todellisuuden näyttää aika.
 
Joo kyllä. Mutta kun ensin puhut "nopeuden näyttämisestä" , niin eikö se ole tavallaan jo näytetty? Toki rallin voittoon saatika mestaruuteen uupuu vielä, mutta toivotaan parasta.

Musta Kallea on helppo verrata Verstappeniin. Toki pari voittoa Kalle on vajaa, mutta suunta tuntuu melko samalta.
 
simc

Well-known member
Liittynyt
28.6.2013
Viestit
223
Onko Kallen taso jämähtänyt jotenkin paikoilleen? Tämä on jo todella aikaista spekulaatiota, mutta kaikki ei sitä viimeistä loikkaa pysty tekemään. Nähty rallissa ja F1:ssä ennekin. Toivottavasti saisi nosteen, ettei mene yliyrittämiseksi. Olenko ainoa, joka havaitsee Rovanperän olevan kireän oloinen tällä hetkellä? Toyotan japsikuski näyttää kehittyvän kovaa tahtia?
Ewrc:n tulostietojen mukaan Kallen kisa Portugalissa kulki näin. Aikaerot ovat ek:n voittajaan ja kisan johtajaan:

Renkaiden osalta oppimista? Portugali oli Kalle Rovanperälle 11. MM-rallistartti Kroatian pikakeskeytys mukaan luettuna.
 
Ylös