MERKINTÖJÄ
Vanhanen, Nurmijärven eläin
Tämän kesän uutisista on puuttunut Ruokolahden leijona -ilmiö. Tiedättehän: uutinen, joka kuulostaa liian hurjalta ollakseen totta. Tai puuttui aina viime viikkoon asti, jolloin eräässä viikkolehdessä oli hieman epämääräinen paljastus pääministeri Matti Vanhasen (kesk) takavuosien suhteesta. Pääministeristä eroa tekevä Merja Vanhanen ehti ensimmäisenä rinnastaa uutisen Ruokolahden leijonaan.
Kuka olisi uskonut, että meidän tasaisen tylsä ja totinen pääministerimme onkin vieraiden lakanoiden väliin päästyään varsinainen eläin? Itse en tahdo uskoa vieläkään. Mutta matalissa vesissä ne suuretkin kalat kutevat, vai miten se sanonta menikään. Vanhasen takavuosien yksityiselämä ei suoraan sanoen kovin paljon kiinnosta, niin kauan kuin se ei vaikuta hänen viranhoitoonsa.
Olihan meillä aikoinaan pääministeri, joka kyhjötti rakastuneena koulun pihalla palvontansa kohdetta odottaen. Ei sekään vonkaaminen näkynyt työn jäljessä ulospäin. Toimittajakunnassakin lähinnä ihmeteltiin, että mistäs nyt tuulee kun pääministeri hymyilee.
Vanhasen harkintakykyä alan epäillä vasta, jos hänet yhdistetään johonkin lehtien palstoilla muutenkin viihtyvään Marikaan tai Jasminiin.
Pääministerin päätöstä olla kommentoimatta huhuja voi sekä ihmetellä että arvostaa. Jos asiassa ei ole perää, hän voisi sanoa niin. Toisaalta, jos lähtee vastaamaan kaikkiin epämääräisiin juoruihin, ei siitä tule loppua.
Siitä olen Vanhasen kanssa samaa mieltä, että jopa pääministerillä on oikeus jonkinlaiseen yksityiselämään, ja jopa presidenttiehdokkaalla on oikeus menneisyyteen, jota ei tarvitse häpeillä ja selitellä.
Sama koskee muita entisiä ja nykyisiä eturivin poliitikkojamme, sukupuolesta riippumatta. Kulttuuriministeri Tanja Karpelakin (kesk) saa seurustella kenen kanssa haluaa.
Edes varapuhemies Ilkka Kanervan (kok) touhuilut tuskin ovat päässeet hänen päätyöhönsä vaikuttamaan. Tosin hän on osoittanut huonoa harkintaa, jos lehtiartikkelit tekstiviesteistä nuorille naisille pitävät paikkansa. Siinä on varapuhemiehellä järki seisonut.
Näiden salarakkaisiin haksahtavien miesten ajatuksenjuoksua on vaikea ymmärtää. Sellaisen kyytiin lähtiessä ottaa melkein samanlaisen riskin kuin Tallinnassa seksistä maksaessa. Tuskin näiltä meikäläisiltä tyrkyiltä kuolemantautia saa, mutta jossain vaiheessa hairahdus tulee kuitenkin lööpeissä vastaan.
Aina Urho Kekkosen ajoista lähtien presidentinvaalikampanjat ovat olleet aikamoista mutapainia. Voisi ennustaa, että sonta lentää tälläkin kertaa, ellei se ole jo alkanut lentää.
Presidentti Tarja Halosen kampanjatoimistolla tulee kohta kiire keksiä ehdokkaastaan uusia paljastuksia, muuten Halonen alkaa ehdokkaita vertailtaessa vaikuttaa tylsältä tyypiltä.
Tasavallan presidentti on nykyisin lähinnä arvojohtaja, kansallinen esikuva. Siksi häneltä vaaditaan myös tavallista kansalaista suurempaa moitteettomuutta. Mutta mitenkäs suu pannaan nyt, kun kolmesta vahvimmasta ehdokkaasta – Vanhasesta, Sauli Niinistöstä (kok) ja Sdp:n Halosesta – kellään ei ole ankaran luterilaisissa silmissä nuhteetonta historiaa?
Onneksi ei ole. Kaikkien kolmen oma elämä on ainakin toivottavasti kasvattanut heissä suvaitsevaisuutta: elä ja anna toistenkin elää.
Jos maamme poliittiset johtajat ruvetaan valitsemaan sen perusteella, kenen elämänhistoria on nuhteettomin, maata johtavat pian kovan linjan fundamentalistikristityt.
Juha Akkanen