Saumoissa oli paperia + pakkelia, mutta kun se aiemmin kertomani mukaan alkoi "kuplimaan" kun veti pohjamaalin päälle. Tarkennuksena että levyjen päällä oli ennen tapetti.
Hioin saumat siis auki ja kun toisen seinän raot olivat pienemmät niin täytin ne pakkelilla ja toisen seinän raot tursotin akryylimassaa täyteen + päälle vielä pakkelia.
Vanhat tapetit olivat ratkeilleet noista saumakohdista ja pahimmista paikoista vahvistin levyejä tuikkaamalla lisää ruuveja ja ne kohdat eivät olekaan enää kovasti eläneet. Mutta elää ne silti. Vanha talo, vuodelta -81 ja jo kosteudenvaihtelut liikuttelee noita saumoja
Kohteena olevat seinäthän eivät muuten sijaitse olkkarissa vaan yläkertaan menevässä portaikossa, joten "nähtävyydet" eivät onneksi ihan paraatipaikalla sijaitse.
Tuon kanssa nyt eletään, sopivassa valaistuksessa (mm. nyt aamulla) ei huomaa juuri mitään seinässä ja vieraat tuskin huomaa mitään ellei ala tuijottelemaan seiniä. Ongelma lienee (taas) perinteinen perusperfektionistipuuhapeten ongelma. Hyvä mittari on että jos kelpaa vaimolle, on se silloin jo aika hyvä. Ja nythän se värisävy on fiksattu.