PuuhaPete ketju (nikkarointia, viilausta ja höyläystä yms. äijä-sälää)

Timo Virtanen

Ihan tavallinen Virtanen
Liittynyt
15.8.2015
Viestit
2229
Sijainti
Anywhere in the world
Korjasin lauantaiehtoona ilmalänöpunpun. Jossain vaiheessa hoksin että sepä oli lakannut puhaltelemasta ilmaa lain. Nettiä tutkittuani löysin ohjeen käyttää virrat punpun pääkatkaisijasta hetkeksi kokonaan pois ja sitten takaisin. Silläpä lähtikin toimimaan ja sain taas yhden sulan hattuuni vaimokullan ihastellessa kuinka taitava ja osaava ukko hällä onkaan.
 
Viimeksi muokattu:

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Parvekkeen oven kahva tuntui jäykältä, joten laitoin Carlaken voitelevaa lukkosulaa niihin mitä ne nyt onkaan nimeltään ne semmoiset liukuvat salvat joita parvekkeeni ovessakin on kolme kappaletta, alhaalla, ylhäällä ja keskellä. Olkoon vaikkapa liukusalpoja. Jooko vaikka.
No kuiteskin, nyt ei enää vaivaa jäykkyys.
Myönnän itselleni 100% Completed PuuhaPeteily Task -palkinnon. Plimps. Nnoin.
Sen lähes kaksi metriä korkean uksen salpauslaitteen nimi on pitkäsulkija.
Sitä olisi hyvä rasvailla vaikka vuosittain, rasvan puutteen vuoksi kuluessaan se lopulta rikkoutuu. Räks.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Tärkein kysymys kuuluu, onko Örfilillä exceliä residenssin uksien sarananrasvausajankohdista lain?
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Sen lähes kaksi metriä korkean uksen salpauslaitteen nimi on pitkäsulkija.
Sitä olisi hyvä rasvailla vaikka vuosittain, rasvan puutteen vuoksi kuluessaan se lopulta rikkoutuu. Räks.
Mainiota! Kiitos tiedosta.
Kun viikon viisastuu, niin värssystä västäräkki, kuten Olga tapaa sanoa.
 

Vesku

Maatalousneuvos
Liittynyt
14.6.2003
Viestit
5795
Korjasin pari viikkoa sitten ilmalänöpunpun. Jossain vaiheessa hoksin että sepä oli lakannut puhaltelemasta ilmaa lain. Nettiä tutkittuani löysin ohjeen etsiä vikakoodit kaukosäätimestä. Ulkoyksikkö jumissa oli selitys, meisselillä hieman jäätä pois tuuletinsiivikon reunamilta. Silläpä lähtikin toimimaan ja sain taas yhden sulan hattuuni vaimokullan ihastellessa kuinka taitava ja osaava ukko hällä onkaan.
 

Timo Virtanen

Ihan tavallinen Virtanen
Liittynyt
15.8.2015
Viestit
2229
Sijainti
Anywhere in the world
Jotkut kuulemma sulattavat ulkoyksikköjä heittämällä esim. grillin peitteen ulkoyksikön päälle, ja sitten laittamalla sisäyksikön viilennysasentoon niin kylmälle kuin saavat. Alkaa ilmeisesti silloin ulkoyksikkö lämmetä.

Tai jotain. Kuulemma vain höyry peitteen alta puskee kun sulattaa jäätä. En ole itse kokeillut, kun ei ole ollut tarvetta.
 

Vesku

Maatalousneuvos
Liittynyt
14.6.2003
Viestit
5795
Tuossa saattoi olla syynä pieneen jäätymiseen, että valinta oli Auto-asennossa eikä Heat. Vahingossa varmaan muuttunut, kun lämpöä nostin aikaisemmin. Rähmäkoura siis.... Jos sisällä uunien lämpöä enemmän kuin säätöarvo määräsi, niin kone rupesi jäähdyttämään ja ulkoyksikön yläpuolella olevaa lunta suli ja valui sisuksiin sopivasti jäätyen? Tiedä sitä.:thumbfh:
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Pitää itse asennella sälekaihtimet kun olisi tullut niin perkeleen kalliiksi asennettuna. Itse saan materiaalit ja tarvikkeet alta 300e. Asennettuna olisi maksanut 900e. Tuolla hinnalla yhden kaihtimen asennukseen olisi laskennallisesti mennyt noin tunti.
 

Örfil

Guest
Kannattaa laittaa pahvia ikkunoihin, kuten Albertin "asunnossakin" on. Halpaa, ekologista ja kätevää!
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Pitää itse asennella sälekaihtimet kun olisi tullut niin perkeleen kalliiksi asennettuna. Itse saan materiaalit ja tarvikkeet alta 300e. Asennettuna olisi maksanut 900e. Tuolla hinnalla yhden kaihtimen asennukseen olisi laskennallisesti mennyt noin tunti.
Jos et jo ole ostanut, voin vinkata paikan mistä sain sälärit halvemmalla asennettuna kuin ne olisivat itse ostettuna maksaneet.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Kannattaa laittaa pahvia ikkunoihin, kuten Albertin "asunnossakin" on. Halpaa, ekologista ja kätevää!
Viimeistä kertaa kerrostalossa asuessani, oli naapurirapun yhden asunnon ikkunat peitetty jätesäkeillä :thumbup:

...ja oli olevinaan arvostetumpaakin aluetta :D
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Kyllä ne svedut osaa huomioida huoltomukavuuden. Volvoon kesti 10min vaihtaa akku. Bemarista totesin vartin akkua tuloksetta etsittyäni että ei sitä tartte vaihtaa.
 
Ylös