PuuhaPete ketju (nikkarointia, viilausta ja höyläystä yms. äijä-sälää)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja PuoliPöhkö
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kuin paljon on pinta-alaa? Tai lähinnä muutenkin mitat kiinnostaa.

T:nimim. kolme saunaa itse tehnyt :o

Enpä ole pintistä laskenut sen tarkemmin lain.
Eikä piirustuksista pääse tarkastamaan koska ovat tällä hetkellä lauteiden alla lattiakaivon peitteenä.

1.8m leveä ja noin 1.4m syvä. Yksi viisto seinä vie neliöitä hieman.

Nykytrendin mukaisesti alalaude peittää koko lattian ja pilarikiuas puskee lauteiden läpi lailla Kimin ohjuksen.

Ylälauteeseen tulee yksi tai kaksi vinoa sektiota. Saas ny nähdä.
 
Tästä ei lie hommat paljon äijemmäksi muutu, kun pienessä krapulassa remontointi saunaa.

Yllättävän kova pähkäily se on tässäkin miten viisiseinäisen kopin pinta-alan saa mahdollisimman tarkkaan hyötyköytettyä istuinalaksi ja mihin minkäkin saa tuettua.
Vanhat lauteet olivat kiinni koolauksissa ja tuntui, että olivat kestäneet korkeuksissa tähän saakka lähinnä pelkällä tuurilla.

Saunottiin Hangossa aikoinaan Jukka Tarkan, Risto Kuisman, yms. kanssa, kun yhtäkkiä löysimme itsemme lattialta. Onneksi ei käynyt pahemmin. Yksi naula tosin repi reiteeni aika vekin. (Ei Eeva)
 
Acensin leuvanvetotangon alakerran seinään. Oli jännäkakan paikka, kun tein testivedot ja häkkyrä pysyikin kiinni seinässä.
 
Mummolassani oli leuanvetotanko, jossa oli lapsukaisna kiva riipuskella. Siihen nähden on käsittämätöntä, että olen täysi spagettikäsi.
 
Totesimme ihan saman ja lisäksi alakerrasta puuttui kuivatusteline kauluspaidoille yms. joten aikas monta kärpästä yhdellä acennuksella.
 
Tein tänään 3D-tulostimella kännykkätelineen. Aika äijämeininkiä, vai mitä?
 
Äijäketjuun laitan tämän kysymyksen, kun en nyt tiedä mihin muuten. Turhia hankintoja tms. ketjuja riittää, mutta vintage-audiota ei kait ole. Hommasin tällaiset kotimaiset 1978 aikansa huippuämyrit ja nyt tarvitsisi sitten vahvistimen. Kuvalinkki vanhaa audiota myyvältä yritykseltä ei ole ostamiini, mutta aivan vastaaviin yksityiseltä.

Kauittimet ostin siksi koska näyttivät vaan niin helvetin hienoilta. Äänenlaadussakaan ei ole valittamista. Mutta kun ei ohmeista ymmärrä, niin nämä ovat 4 ohm, ja sellaisia vahvistimia on vähän markkinoilla jotka tuohon pystyvät. Tai miten se nyt sitten menee.

Tietokoneen kuulokeliitännästä syötän telkkariin taas kuulokeulostulon kautta 6 ohmin kotiteatterivahvistimeen, joka on täysin 2-kanavakäytössä.

No joopa joo. Lähinnä kiinnostaisi ostaa sellainen edullinen kaukosäädettävä vahvistin joka kestäisi tuon 4 ohmia ja jossa ennenkaikkea olisi itsessään basso- ja diskanttinäytöt säätelyä varten. Ettei niitä erikseen ruudulta pidä hakea. Eli siis voisi lukea bassot ja diskantit itse laitteesta,ei sen ulostuloista erillisille näytöille. Ja miten tuo surkea kotiteatterivahvistin sotkee kaiken tässä vaikkapa. Siitä pitäisi päästä eroon ja suoraviivaistaa koko hommaa.

Hyviä ja edullisia ehdotuksia jos on olemassa, niin mielellään kuulisi. Mutta noista design-kajareista en luovu. Pitää saada ne vaan parhaaseen iskuun 95W ja kunnon mölyt.

Muuten äijäkehittely tässä jatkuu, kunhan saa järkeä lisää.
 
Mulla on yks aika suht uusi 6.1 vaffari käyttämättä. Aivan uuden veroinen, mutta kunpa muistaisin katsoa sen ohmit huomenna. Se on menossa Torille joka tapauksessa myyntiin vuodenvaihteen jälkeen.
Olis yks vanha JVC:kin vuodelta -84, mutta siitä en raaski luopua.
 
Mulla on kans 4 ohmin vahvistin, Denon jotain. Ei tosin myynnissä, kunhan pääsin mainitsemaan.
 
Ylös