Pyöräilykausi 2013

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ettelbruck
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Parahiksi mukaan ekalle etapille, kun tapahtuu. Mitä se bussi siellä maaliviivalla teki?

Olipas raju joukkokolari, toivottavasti ei kukaan joudu heti keskeyttämään, ollaan onneksi maalin lähellä.
 
Mitä se bussi siellä maaliviivalla teki?

Ai se jäi jumiin yrittäessään mennä maalirakennelman alta ja kertaalleen ehdittiin jo maalia siirtää, mutta saivat kuitenkin ajoissa bussin peruutettua pois.
 
Parahiksi mukaan ekalle etapille, kun tapahtuu. Mitä se bussi siellä maaliviivalla teki?

Olipas raju joukkokolari, toivottavasti ei kukaan joudu heti keskeyttämään, ollaan onneksi maalin lähellä.

Ilmeisesti toiveesi ei toteudu, sillä Tony Martinin solisluun epäillään murtuneen. Kisan suosikkeja hän ei ollut, mutta ainakin Mont-Saint-Michelin aika-ajossa olisi ollut vahvoilla, ja tietysti oma rooli Cavendishin vetojunassa ja irtiottojen takaa-ajossa oli varmaan suunniteltu isoksi.
 
Touria vedetty kuusi etappia, tähän asti hienoin hetki Jan Bakelantsin onnistunut hatka ja etappivoitto - vain yhden sekunnin turvin. Mutta oli hienoa ettei pääjoukko saavuttanut kuin heti maaliviivan jälkeen.

Ja tässä "nunnia ja konnia" (?) foto upealta Steephillin nettisivulta:
http://www.steephill.tv/2013/tour-de-france/photos/stage-05/#150-RTX11BF6.jpg

Tänään Selinin keskustelukaverina Jukka Pakkanen. Nyt kuuntelemaan, niin paljon kuin tuota Italiaa vierastan, ihailen Pakkasen omistautumista ja paneutumista niin saapasmaahan kuin pyöräilyyn.
 
Huomenna sitten Pyreneet :thumbup:
 
Mahtava oli Froomen (ja Porten) veto eilen, onneksi yöuusinta Eurosportilla tuli niin myöhään että ehti töiden jälkeen nähdä.
Se ärsytti ettei Contador antanut Kreuzigerin vetää täysiä. No, kapteenin etuoikeuksia.
Van Garderen oli viime vuoden säväyttäjä, nyt ei vielä ole kulkenut. Ja monella vanhalla staralla taitaa olla 'parim enne' täynnä.
 
Tänään 5 ykköskategorian nousua. 5 karkuteillä Froomeen nähden 1.07.. Porte on kaukana vielä tässä vaiheessa. 3.15 kärkeen, mutta Sky-juna lähti vetämään.

Mutta noissa nousuissa pääsee kyllä myrkyttämään, jos on jalkoja vaan jäljellä.:o
 
sillä Tony Martinin solisluun epäillään murtuneen. Kisan suosikkeja hän ei ollut, mutta ainakin Mont-Saint-Michelin aika-ajossa olisi ollut vahvoilla,

Ja onneksi luut oli ehjät ja maantieihottumakin osittain parantunut, sillä aika-ajo oli Tonyn näytös. Vaikkakin tasamaalla, niin silti maisemiltaankin todella upea etappi. Ja hienosti veti Froomekin.
 
On murhaava nousu! Tuttuja nimiä katkennut täysin.

Viikolla ei tullut etappeja katseltua, mutta eilen katsoin ja jännäsin kestääkö Simonin irtiotto.
 
No olipahan näytös Froomelta! Eiköhän tää kisa ole taputeltu?
 
Euskaltel Euskadin Mikel Nieven huhutaan vahvasti siirtyvän Alberto Contadorin luutnantiksi Team Saxo-Tinkoffiin.

Mustafa Sayar kärysi eposta.
 
Eilen kolme parasta näyttivät paikkansa ansainneen. Kolumbiasta saatiin uusi tuleva sankari, kun vastapainoksi esim. yhden aussin ja luxin taru huipulla loppui tähän Touriin.
 
Ylös