Örfil
Guest
eihän tuota passaa missään määrin päästää edes lähelle vapautta.
Se on ihan hullu. Tappaa ihan varmasti jos pääsee vapaalle jalalle.
Elinkautisella tarkoitin koko iän kattavaa vankeustuomiota. Ei tuollainen osaa edes katua.
eihän tuota passaa missään määrin päästää edes lähelle vapautta.
Tuollahan sitä mukavasti varmistaa ne 21 vuoden jälkeen tulevat viisivuotiskaudetkin. Eiköhän noilla perusteilla voida katsoa "edelleen yhteiskunnalle vaaralliseksi".Vaikka jenkit teloitusta vielä harrastavat, niin kyllähän se tälläisiin tapauksiin olisi käypä ratkaisu. Mun mielestä tähän sitä voisi mielellään soveltaa, jos kaveri jo suunnittelee pakenemista ja uutta iskua.Sen sijaan pääsee istumaan maailman mukavimpaan vankilaan.
Eli siis jos tuo iskun tekijä hyvin pitkälti jakaa poliittiset näkemykset Halla-Ahon yms. kanssa, niin syy näihin iskuihin on samoin ajattelevien ja tällaiset näkemykset on vaiennettava? Anteeksi nyt vaan, mutta eipä kaikkia islamisteja ole vaadittu tilille itsemurhaiskuista. Sen sijaan on korostettu, että iskijät ovat terroristeja, eikä heidän teoillaan pidä leimata kaikkia islamistiset arvot jakavia.
*poistettua olkiukkoilua*
Mutta tässäpä on taas yksi hyvä apuväline vasemmistolle kristillisten arvojen alasajoon yhteiskunnassa. Islaminuskoisten maahanmuuttajien tuominen tänne on siihen oiva apuväline ja todennäköisesti myös syy.
No persujahan minä äänestin. En kuitenkaan ajatellut lähteä ammuskelemaan toisinajattelijoita. Se muuten historian kirjojen mukaan näyttää onnistuvan erinomaisen hyvin vasemmistolaisiltakin.Uskot siis samaan salaliittoon Breivikin ja hengenheimolaistensa kanssa.
No persujahan minä äänestin. En kuitenkaan ajatellut lähteä ammuskelemaan toisinajattelijoita. Se muuten historian kirjojen mukaan näyttää onnistuvan erinomaisen hyvin vasemmistolaisiltakin.
Eli jos on huolestunut euroopan islamisaatiosta, on salaliittoharhainen vihanlietsoja? Just. Islamisaation tapahtuminen on tosiasia, ja mun mielestä saat olla sen puolesta tai sitä vastaan ihmeemmin perustelematta. Voidaan kysyä millaisen huomisen euroopan sinä haluat? Sitä politiikkaa tehdään tänään.Mun mielestäni persujen joukossa on ihan täysjärkistäkin sakkia, mutta et näytä olevan samaa mieltä, kun niputat kaikki samaan salaliittoharhaisten vihanlietsojien joukkoon. Niistä mä tässä oon koko ajan puhunut.
Eli jos on huolestunut euroopan islamisaatiosta, on salaliittoharhainen vihanlietsoja? Just. Islamisaation tapahtuminen on tosiasia, ja mun mielestä saat olla sen puolesta tai sitä vastaan ihmeemmin perustelematta. Voidaan kysyä millaisen huomisen euroopan sinä haluat? Sitä politiikkaa tehdään tänään.
http://yle.fi/uutiset/teemat/Norjan...sesi_soittakoon_itse_utyastaquot_2751123.htmlYLE uutiset sanoi:Hätäkeskus: "Lapsesi soittakoon itse Utøyasta"
Myös poliisin hätäkeskuksen toiminta on saanut kritiikkiä Norjassa. Kahden Utøyalla olleen nuoren isä kertoo, että hätäkeskus komensi lasta soittamaan itse saarelta, kun isä oli yrittänyt kertoa ammunnasta.
Geir Johnsen sai tyttäreltään puhelun, jossa kerrottiin ammunnasta. Huolestunut isä soitti välittömästi poliisille, mutta totesi puhuvansa kuuroille korville.
- Minua ei todellakaan uskottu, kun selitin, mitä tyttäreni oli kertonut Utøyalta. Minulle sanottiin, että jos niin on, lasten pitää soittaa poliisille itse. Rukoilin heitä ottamaan minut tosissaan, Johnsen kertoo Fremover-lehdelle.
Muutaman minuutin "turhauttavan" keskustelun päätteeksi Johnsenin oli pakko päättää puhelu.
Myös toinen isä Freddy Lie kertoo, että poliisin hätäkeskuksesta sanottiin "kaiken tapahtuvan Oslossa", kun hän kertoi tyttäreltään kuulemastaan hädästä. Lien toinen tytär kuoli ja toinen haavoittui Utøyassa.
AFP
http://yle.fi/uutiset/teemat/Norjan...sesi_soittakoon_itse_utyastaquot_2751123.html
Samantapaista jäykistelyä Norjan hätäkeskuksissa kuin Suomessakin.
En nyt lähde vielä osoittelemaan ketään sormella, mutta kuulostaa oudolta ettei hätäilmoitusta voisi muka tehdä kenenkään puolesta olematta läsnä paikalla.
Varmaan on vaikuttanut asiaan joo.Se on näitten peelojen vika, jotka soittelee pilapuheluita hätäkeskukseen.Suomessakin prosentti on vissiin aika iso kyseisten pilapuheluiden kohdalla.
Se on näitten peelojen vika, jotka soittelee pilapuheluita hätäkeskukseen.Suomessakin prosentti on vissiin aika iso kyseisten pilapuheluiden kohdalla.
http://yle.fi/uutiset/teemat/Norjan...sesi_soittakoon_itse_utyastaquot_2751123.html
Samantapaista jäykistelyä Norjan hätäkeskuksissa kuin Suomessakin.
En nyt lähde vielä osoittelemaan ketään sormella, mutta kuulostaa oudolta ettei hätäilmoitusta voisi muka tehdä kenenkään puolesta olematta läsnä paikalla.
Mutta tarkoittaako tuo sitten sitä, ettei ilmoituksiin tarvitse reagoida jollei uhri itse soita henkitoreissaan keskukseen?
Olen miettiny, et mitä jos saa kotona yksinään jonkun laakin ja onnistuu soittamaan hätäkeskukseen, mutta sen laakin seurauksena kuulostaa enempi vähempi humalaiselta. Ei jatkoon?![]()
Olen miettiny, et mitä jos saa kotona yksinään jonkun laakin ja onnistuu soittamaan hätäkeskukseen, mutta sen laakin seurauksena kuulostaa enempi vähempi humalaiselta. Ei jatkoon?![]()
Norjan poliisi saa sata uutta virkaa
Julkaistu: 27.07.2011 17:26
Norjan oikeusministeriö on päättänyt perustaa sata uutta poliisinvirkaa.
Uudet poliisit sijoitetaan Osloon ja sille alueelle, jossa joukkosurma tapahtui. Lisävirkojen perustaminen maksaa alkuvaiheessa 2,6 miljoonaa euroa.
Poliisien ammattiliiton mukaan poliisivoimien vahvistaminen on seurausta siitä, että poliisin toimintaa on arvosteltu Oslon pommi-iskun ja Utöyan joukkosurman jälkeen.
Uusiin virkoihin palkataan niitä poliisiopistosta valmistuneita, jotka ovat jääneet työttömiksi.
STT
Voin sanoa, että kun tossa pääsiäisenä jouduin soittamaan sen kuolonkolarin vuoksi hätäkeskukseen niin ei se tenttaus ja patistelu ensin onnettomuuspaikalle katsomaan ja arvioimaan oikealta tuntunut.
Mutta pian sieltä palokuntaa ja ambulanssia tuli ja heidän toiminnalleen 10+.