Ralliautot on nykyään tylsiä

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7200
Vaikka ralliautoissa olisi kuinka paljon tahansa tehoa ei se huippunopeuksia nostaisi tippaakaan, koska rallin MM-sarjan säännöissä on autojen huippunopeus rajoitettu 215km/h.

Vaara ei ole hävinnyt mihinkään rallista ja sen todistaa esimerkiksi viime vuosi, jolloin pahimmillaan uutisoitiin rallissa sattuneista kuolonkolareista kerran viikossa ja kuolonkolareiden lisäksi sattuu moninkertainen määrä sellaisia rajuja ulosajoja joista selvitään säikähdyksellä.

Rallista ei pidä tehdä viihdyttävää kuljettajien terveyden ja hengen kustannuksella, koska ilman kuljettajia ei kukaan aja ralliautoilla ja yksikään kilpa-ajaja ei suostu ajamaan hengenvaarallisilla autoilla.
 
nese

Well-known member
Liittynyt
3.9.2011
Viestit
1017
-tehdas tallien vähyys
Mä en allekirjottais tuota. Tehdastalleja on mulle tarpeeksi jos niitä on 3-6, mutta talleja ylipäänsä tarvitaan enemmän. Kun vanhat WRC-autot aiottiin korvata, oli tarkoituksena saada mm-sarja, johon saataisiin mahdollisimman paljon satelliittitalleja. Itse en ole huomannut tällaisia vain muutaman, pari Mini tiimiä ja se yksi Ford tiimi joka ajatti Ketomaata.

Autojen piti olla vapaasti kaupattavissa, mutta onko kukaan muu kuin Mini myynyt yhtään autoa? onko tämä Ford, joka on jonkun toisen tallin käytössä, edes tallin oma, vai onko se aina vuokralla? Eikös Lindholm ajanut Jyväskylässä Fordilla, jonka huollosta vastasi joku muu kuin m-sport?

Elikäs jos ralliin saataisiin sellaisia satelliittitalleja, joilla olisi omia sponsoreita, jotka voisivat maksaa edes osan kuluista, jotta kuljettajien ei tarvisi maksaa paljoa, olisi hyväksi sarjalle. Toki se olisi paras, jos satelliittitalleilla olisi aivan palkattuja kuskeja, mutta se taitaa olla utopiaa näinä aikoina. Elikäs tarvitaan pari yksityisrahoitteista tallia, joilla on kunnon kuskit, kirittämään tehtaan äijiä niin saadaan kilpailua ja ulosajoja - Eihän tehdaskuski voi hävitä yksityiselle.

Pärjäähän Moto gp kolmella kunnon valmistajalla, sitte siellä on näitä ihme pyöriä, mutta ne korvataan rallissa RRC-autoilla. Tilaisin pari Citroenia itselleni ja laittaisin Atkinsonin toiseen autoon ja Lapin ja Chardonnetin vuorottelemaan toiseen autoon, mutta ikävä kyllä minulla ei ole rahaa, joillaki rallin ystävillä olisi varmasti rahaa...
 
carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Se tuntuu olevan ikuinen ongelma se tehdastallien vähyys. Pitäisi ideoida ralliin/ralliautoihin sellaisia tekijöitä, jotka todella houkuttelisi autotehtaat mukaan. Jotakin, joka konkreettisemmin lisäisi automerkin tunnettavuutta ja myyntiä. Sitä en tiedä mitä se voisi olla. Ilmeisesti pelkkä menestys ralleissa ja tv-näkyvyys ei kuitenkaan riitä.

Toinen vaihtoehto olisi varmaan luopua koko jääräpäisestä tehdastalli-ajattelusta, kun ei niitä kerran kiinnosta tulla ralliin mukaan. Ehkä koko mm-sarjaa pitäisi alkaa kehittämään yksityistalli-pohjalta. Eli yksityisrahoitteisia talleja tasaväkisellä kalustolla, kuin jossain nascarissa. Päärahoituksen talleille tuo joku rikkaammanpuoleinen firma, joka kaipaa vähän tv-näkyvyyttä autojen kyljissä, autotehtaat voisi toki toimia silti taustatukena lähinnä teknisen kehitystyön muodossa. Ja säännöillä rajattais autoja siten,että merkistä riippumatta kalusto olisi mahd.tasaväkistä. Ehkä tämä tasaväkisyys houkuttelis yksityistalleja lisää mukaan. Tallit olis tyyliin Valvoline-Ford, Nokia-Citroen, Qatar-M-Sport-Ford, Sony-Hyundai, Coca cola-Citroen, Red bull-Volkswagen, Veikon kone-Hyundai jne.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660

Ei riitä, kun sitä näkyvyyttä ei ole. Panostukselle ei saa vastinetta. F1:ssä saa näkyvyyttä, vaikkei olisi edes paras tai toiseksi paras talli, rallissa edes kärkitalli ei saa sitä riittävästi.
Toinen vaihtoehto olisi varmaan luopua koko jääräpäisestä tehdastalli-ajattelusta, kun ei niitä kerran kiinnosta tulla ralliin mukaan. Ehkä koko mm-sarjaa pitäisi alkaa kehittämään yksityistalli-pohjalta. Eli yksityisrahoitteisia talleja tasaväkisellä kalustolla, kuin jossain nascarissa. Päärahoituksen talleille tuo joku rikkaammanpuoleinen firma, joka kaipaa vähän tv-näkyvyyttä autojen kyljissä, autotehtaat voisi toki toimia silti taustatukena lähinnä teknisen kehitystyön muodossa. Ja säännöillä rajattais autoja siten,että merkistä riippumatta kalusto olisi mahd.tasaväkistä. Ehkä tämä tasaväkisyys houkuttelis yksityistalleja lisää mukaan. Tallit olis tyyliin Valvoline-Ford, Nokia-Citroen, Qatar-M-Sport-Ford, Sony-Hyundai, Coca cola-Citroen, Red bull-Volkswagen, Veikon kone-Hyundai jne.
Sääntöjen laadinta olisi vaikeaa ja mentäisiin varmaan jonkinlaisiin Balance of Power-sääntöihin. Koska eihän autotehtaat viitsisi panostaa kehittämällä luokkaan sopivia autoja, jos krediitti ei tule heille.

Ja jos ei autotehtaatkaan mainostaisi menestystään sitäkään vähää mitä nyt, niin kohta ei sarja kiinnostaisi ketään. Tai no, mediaa ainakaan, mikä kuitenkin on elinehto.
 
mkII

Active member
Liittynyt
29.5.2013
Viestit
35
-Sarjatuotanto 200 autoon ja 20 evoluutioon

-Pidetään pellit autoissa, mutta max paino vaikka 1100kg

-Riisutaan kaikki turha elektroniikka autoista pois

-Ralleja voisi vähentää muutamalla ja panostaa jääneisiin ralleihin laatua vieläkin enemmän

Jännä mielestäni kun esim. F1 on oma lajinsa omilla erikoisautoillaan niin miksi ralli ei voisi olla samantapainen laji. Tehtaiden omat rallipoluille pelkästään tehdyt autot.
 
U. Turhapuro

Member
Liittynyt
26.4.2013
Viestit
23
Jos nykyisistä autoista halutaan näyttävämpiä, niin kaikki aerodynamiikka pois. Muutama vuosi sitten Jyväskylässä Loeb ajoi keulan mitättömän näköiseen keppiin ja keula hajalle. Jäi heti 30sek. Kyseessä vanhan säännön WRC.
 
Powerslide

Member
Liittynyt
10.3.2013
Viestit
6
Jännä mielestäni kun esim. F1 on oma lajinsa omilla erikoisautoillaan niin miksi ralli ei voisi olla samantapainen laji. Tehtaiden omat rallipoluille pelkästään tehdyt autot.
Eikö nykyiset WRC:t olekin käytännössä juuri näitä. Yhteneväisyydet vakiomalliin ainoastaan raakakori ja moottorilohko samasta konsernista. Kaikki muu on sitten kilpakäyttöön tehtyä, alusta jne. jolla ei ole mitään yhteyttä siviilimalliin.

Itselleni nykyiset WRC autot ovat näyttäviä juuri sen puhtaan nopeuden vuoksi, koska nykyiset autot ovat nopeimpia ralliautoja mitä on ikinä ollut. Eikös Ouninpohjan nykyinen ennätyskin ole juuri viime vuodelta nykyisellä 1600:lla WRC:llä.
 
Raceway

Ratamestari
Liittynyt
24.3.2012
Viestit
877
Sijainti
Ruutulipulla
Vaikka ralliautoissa olisi kuinka paljon tahansa tehoa ei se huippunopeuksia nostaisi tippaakaan, koska rallin MM-sarjan säännöissä on autojen huippunopeus rajoitettu 215km/h.

Vaara ei ole hävinnyt mihinkään rallista ja sen todistaa esimerkiksi viime vuosi, jolloin pahimmillaan uutisoitiin rallissa sattuneista kuolonkolareista kerran viikossa ja kuolonkolareiden lisäksi sattuu moninkertainen määrä sellaisia rajuja ulosajoja joista selvitään säikähdyksellä.

Rallista ei pidä tehdä viihdyttävää kuljettajien terveyden ja hengen kustannuksella, koska ilman kuljettajia ei kukaan aja ralliautoilla ja yksikään kilpa-ajaja ei suostu ajamaan hengenvaarallisilla autoilla.
Ei juurikaan nostaisi tehojen lisäys nopeuksia. Ymmärtäkää nyt, että mitä enemmän voimaa pyörillä on ralliautossa, niin sitä vaikeammin se on sidottavissa pitona kiinni tien pintaan esim. soralla, lumella, jäällä, mudalla ja miksei asfaltillakin eli pinnoilla, millä ylipäätään rallia ajetaan ja vaatii alustalta myös paljon. Mutta kerro se nyt näille super_1600 kaltaisille janttereille, jotka trollaavat & kirjoittelevat rallista netin suojissa ihan mitä sattuu. Tehoa paljon olennaisempi tekijä on moottorin hyvä vääntö tasaisesti laajalla kierrosalueella.

Nykyautot ovat selvästi nopeampia kuin -80 luvun b-ryhmän ralliautot tai A-ryhmäläiset sen jälkeen johtuen siitä, että ovat alustaltaan (jousitus, iskunvaimennus, jarrut, voimansiirto, lukot etc.) valovuoden edellä näitä autoja. Ajo ei ole ehkä yhtä näyttävää kuin b-ryhmäläisissä, jotka olivat alustaltaan todella huonoja ja joita ajettiin pääasiassa kierroksilla ja tehoreservillä, mutta nopeampia nykyiset WRC:t jokatapauksessa ovat.

Kokeile super_1600 mennä joskus kyytiin edes F-ryhmäläiseen ralliautoon hyppimään ojien ja puiden väliin puhumattakaan kalliimmista vehkeistä, niin käsityksesi voi muuttua realistisempaan suuntaan rallin osalta. F-ryhmäläisellä saa yhtälailla hengen itseltä tai katsojilta pois siinä kuin WRC:lläkin kun tarpeeksi kova tilanne-nopeus tai huono tuuri on matkassa. Tästä esimerkkinä Mikko Kauppisen hurja ulosajo Starletilla muutamia vuosia sitten, jossa kuljettajaparilla oli hyvät turvavarusteet & onni onnettomuudessa, että säästyivät pahoilta loukkaantumisilta. ok-auto ralli-mikko kauppinen hurja kaato Autourheilukilpailuissa on aina ollut ja tulee olemaan riskinsä ja vaaransa, niin kuljettajilla kuin katsojilla ja omalla vastuullaan ja ratkaisuillaan kaikki ovat loppupelissä matkassa.
 
Viimeksi muokattu:

super_1600

Well-known member
Liittynyt
22.8.2005
Viestit
362
Mutta kerro se nyt näille super_1600 kaltaisille janttereille, jotka trollaavat & kirjoittelevat rallista netin suojissa ihan mitä sattuu. Tehoa paljon olennaisempi tekijä on moottorin hyvä vääntö tasaisesti laajalla kierrosalueella.
Miten tämä tuo uusia katsojia sarjalle? Ei suurta yleisöä kiinnosta 34mm kuristimet ja laaja kierrosalue. Kun katsojat maksavat rahaa niin olisi mukava saada vastineeksi elämyksiä (Ääntä, näyttäviä autoja ja kilpailua). Nyt autot menevät kuin liimattuna tiessä 300 hevosvoiman turvin.

Rallin mm-sarjan pää painuu pinnan alle koska päättäjillä ei ole oikeasti palleja tehdä kovia ratkaisuja vaan pelätään että jotain sattuu jos autot oikeasti olisi ralliautoja eikä mitään nuhapumppuja. Miksi kukaan minun ikäinen ei ole enään kiinnostunut ralleista? Mitäs sitten kun te alusta-miehet ette jaksa enään kiivetä penkan reunalle. Mistä saadaan uusia katsojia sarjalle?
 
Ongelma ei ole autojen näyttävyys. Ongelma on verenvähyys sekä tasaisuuden ja näkyvyyden puute.

Kun aikoinaan siirryttiin B-ryhmäläisistä A-ryhmäläisiin, itse sarjan kiinnostus ei kadonnut mihinkään, koska edelleen mukana olivat samat kuljettajat, joita nykyään kutsutaan rallin legendoiksi. Samaten automerkkejä ja talleja oli runsaasti. Ja kilpailu oli tasaista.

Nykyään ei ole mitään näistä. Kun nuo saataisiin jollain ilveellä kuntoon, kalustolla ei olisi käytännössä mitään merkitystä. Minä toivoin, että Rallin MM olisi siirtynyt S2000-laitteisiin, joita oli useilla valmistajilla valmiina ja siirtyminen WRC:n ja IRCin/ERC:n välillä olisi ollut vaivatonta. Samaten laitteet olisivat olleet edullisia ja kenen tahansa hankittavissa. Mutta ei, FIA:n piti luoda eri säännöt ja korottaa WRC:n hintakynnystä, jolloin verenvähyyteen ei saatu minkäänlaista ratkaisua.

Yhden miehen dominointi tietysti herätti kysymyksen onko nykyisestä muusta kuljettajakaartista mihinkään. Mutta jos WRC:n ja IRC:N/ERC:n kärkikaarti saataisiin samalle viivalle tasaisella kalustolla, niin uskoisin homman olevan huomattavasti mielenkiintoisempaa. Pitäisi myös antaa mahdollisuus ja kannustaa kertaluonteisiin osallistumisiin vakio-osallistujien määrän lisäämisen lisäksi. Uusia lupauksia, vanhoja legendoja, muiden moottoriurheilulajien kilpailijoita ja ketä tahansa, jotka sekä laajentavat osallistujalistaa että lisäävät katsojien mielenkiintoa.

Tämä ralli pitäisi sitten tuoda nähtäville katsojille. Mahdollisimman livenä ja hyvin toteutettunta. WRC voisi ottaa toteutuksessa oppia Eurosportilta ja katsella vähän ympärille olisiko muista lajeista opittavaa. Hankala lajihan WRC on televisiolle, mutta kuten täälläkin on huomattu, pelkän englanninkielisen ralliradion ja netistä löytyvän livetulosseurannan avulla pääsee tunnelmaan, kunhan kiinnostusta riittää. Vielä kun saataisiin livekuvaa, niin olennainen olisikin siinä.

Mielenkiinto pitää olla sarjaa ja sen kuskeja kohtaan. Silloin sinne penkalle on kiinnostusta mennä. Ei sinne omaan MM-ralliinkaan viitsitä vaivautua, jos kuskit eivät ole ennestään tuttuja ja välitetä miten heille kisassa käy. Se, että nähdään pätkällä tai muutamalla pari sekuntia kutakin autoa ei oikein riitä syyksi lähteä, olivat autot kuinka näyttäviä ja tehokkaita tahansa.
 
Viimeksi muokattu:

IWE

Well-known member
Liittynyt
22.6.2004
Viestit
2963
Miten tämä tuo uusia katsojia sarjalle? Ei suurta yleisöä kiinnosta 34mm kuristimet ja laaja kierrosalue. Kun katsojat maksavat rahaa niin olisi mukava saada vastineeksi elämyksiä (Ääntä, näyttäviä autoja ja kilpailua). Nyt autot menevät kuin liimattuna tiessä 300 hevosvoiman turvin.

Mielestäni ääntä on ihan riittävästi, autot ovat ulkonäöllisesti todella näyttäviä ainakin korisarjojen ja siipien osalta. Kilpailuakin olisi, jos kumpikin Sebastien vaihtaisi lajia. Toki osallistuvia WRC autoja saisi olla moninkertainen määrä. Lisäksi tehot eivät todellisuudessa tainneet koskaan pudota tuohon 300hepoon, vaikka sitä rajaa jostain syystä on FIAn toimesta monin tavoin haettukin.

Visiin pitäisi saada yhtä paskat renkaat, kuin 80-luvulla, jotta meno olisi riittävän "rävellysmäistä". Jenkkilän puolellahan tuota näyttävyyttä on Global Rallycrossiin haettu juurikin paskoilla kumeilla (F1-tyyliin) ja tulokset oli nähtävillä pari viikkoa sitten, kun kisat peruttiin sateen vuoksi.. Siinä ei paljoa varikolla seisova "näyttävä" M-Sportin 600heppainen WRC yleisöä lohduttanut..:eek:

Miksi kukaan minun ikäinen ei ole enään kiinnostunut ralleista?
Visiin kuljettajien olisi pukeuduttava Disneyn hahmoiksi tai Marvelin supersankareiksi, sekä autot sotkettava saman teeman mukaisiksi?
 
anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1394
Se, että nähdään pätkällä tai muutamalla pari sekuntia kutakin autoa ei oikein riitä syyksi lähteä, olivat autot kuinka näyttäviä ja tehokkaita tahansa.
Mutta kyllä vaan Rallylegendsin tapaisissa näytösajeluissa sitä porukkaa tuntuu riittävän, vaikka kilpaa ei varsinaisesti ajetakaan. Rallissa penkalla istuessa ainakin minulle on tärkeintä autoista ja vauhdista saatu fiilis. Kilvanajoa sitten seurataan siinä sivussa radiosta.

Rata-autoilussa puolestaan seurataan ennen kaikkea sitä autojen välistä kilpailua radalla. Siinä on vähän vähemmän merkitystä minkälaiset kipot on alla, kunhan kisat ovat tasaväkisiä.
 
JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7505
Mutta kyllä vaan Rallylegendsin tapaisissa näytösajeluissa sitä porukkaa tuntuu riittävän, vaikka kilpaa ei varsinaisesti ajetakaan. Rallissa penkalla istuessa ainakin minulle on tärkeintä autoista ja vauhdista saatu fiilis. Kilvanajoa sitten seurataan siinä sivussa radiosta.
Ei minustakaan wrc-autojen kuulu nykypäivänä mennä räkäsladissa. Kun tietää, että ohi ajavat autot ajavat niin kovaa, kuin niillä on mahdollista niissä olosuhteissa ajaa, niin se on paljon hienompaa, kuin keinotekoisesti aikaansaadut sivuluisut. Katsojan näkökulmasta se lajin suola tulee siitä, että kun ajetaan limitillä, niin välillä lipsahtaa leveäksi ja tulee tilanteita.

e: Ja esimerkiksi super_1600:lle voin sanoa, että jos wrc-autot haluaa nähdä näyttävimmillään, niin ei kannata tyytyä niihin oranssilla siimalla aidattuihin pelto-risteyksiin.
 
Viimeksi muokattu:

nese

Well-known member
Liittynyt
3.9.2011
Viestit
1017
Miksi kukaan minun ikäinen ei ole enään kiinnostunut ralleista? Mitäs sitten kun te alusta-miehet ette jaksa enään kiivetä penkan reunalle. Mistä saadaan uusia katsojia sarjalle?
Ainakin Jyväskylässä on paljon tällaisia 20-30-vuotiaista miehistä koostuvia ryyppyporukoita, ehkä sitte kun tuo ryyppääminen jää vähemmälle niin näistä ihmisistä koostuu uusi katsojapohja, koska kyllähän he nytkin ryyppäämisen ohella katsovat autoja. Lisäksi rallissa on paljon perheitä tai isä-poika ryhmiä joista nämä nuoret innostuvat paljon todennäköisemmin rallista kuin ne jotka eivät siellä paikan päällä ole. Kyllä suomalaiset tulevat olemaan niin kauan rallikansaa kuin koko laji on olemassa.

Itselleni rallista uudelleen kiinnostuminen vaati auton kyytiin pääsyä. Olin lapsena kovinkin innostunut rallista, mutta vähitellen se jäi, vaikka formuloita seurasinkin. Sitten kerran pääsin isän kaverin A-ryhmän Lacian kyytiin ja vaikka A-ryhmän auto on paljon hitaampi kuin nykyiset WRC-autot niin kyllä se voitti kaikki Linnanmäen laitteet. Ja kyllä mä ainakin innostun siitä paljon enemmän, kun kuskit ajavat kovaa kilpaa ja joku ehkä lipeää juuri siinä paikassa jossa itse on katsomassa kuin siitä, että jokainen ohi menevä auto nakaa 10 kiloa kiviä suoraan naamalle.
 
anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1394
Ja kyllä mä ainakin innostun siitä paljon enemmän, kun kuskit ajavat kovaa kilpaa ja joku ehkä lipeää juuri siinä paikassa jossa itse on katsomassa kuin siitä, että jokainen ohi menevä auto nakaa 10 kiloa kiviä suoraan naamalle.
Esim. F-ryhmän kisoissa porukka tulee pääasiassa kyttäämään juurikin vain ulosajoja. Usein saa sen käsityksen, että jos paikassa ei mennyt yhtään autoa pihalle on katselureissu epäonnistunut. :rolleyes:
 
Sami H

Well-known member
Liittynyt
22.9.2003
Viestit
613
Sijainti
Pori
Esim. F-ryhmän kisoissa porukka tulee pääasiassa kyttäämään juurikin vain ulosajoja. Usein saa sen käsityksen, että jos paikassa ei mennyt yhtään autoa pihalle on katselureissu epäonnistunut. :rolleyes:
Heh..Hyvä pointti.Mutta aiheesta, turha meidän on haikaille menneille ne oli ja meni. Ei tuu paukkuescortteja eikä muitakaan takas sen kanssa pitää elää. Tekniikka kehittyy ja autot sen myötä. Mielestäni nyky wrceet on kumminkin jo pieni parannus siihen mitä oli pari vuotta sitten alkoihan Focuksetkin oleen aika isoja autoja. Se mitä kaipaan eniten on se että merkkejä lisää kipeästi. Liian kauan ollaan katseltu näitä samoja talleja. Nyt kun Volsu tuli niin Minikin häippäs tämä ei ole hyväksi lajille.
 
mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8221
Se mitä kaipaan eniten on se että merkkejä lisää kipeästi. Liian kauan ollaan katseltu näitä samoja talleja. Nyt kun Volsu tuli niin Minikin häippäs tämä ei ole hyväksi lajille.
Se viimeisin muutos WRC-luokan kalustoon taidettiin tehdä pitkälti Citikan ja Fordin ehdoilla, ja nyt molemmat on mukana enää öljysetien tekohengityksellä. Eli oli mahdollisuus muuttaa suuntaa, mutta ja koska jne. Jos olisi valittu toisin (uusia talleja ajatellen) niin olisiko niitä vakavasti otettavia merkkejä siltikään mukana sen enempää - sitä ei voi kuin pekuloida. Joku konserni olisi hinnoitellut senkin luokan lopulta piloille.
 
Ylös