Rallin MM-sarjan historia

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Rallin MM-sarjassa on nyt menossa 40.vuosi, eli pyöreitä tulee täyteen. Vuodesta -73 lähtien on ajettu virallista mm-sarjaa. Aluksi taisteltiin vain valmistajien pisteistä, mutta -79 lähtien myös kuljettajien mm-pisteistä. Tässä threadissa olisi tarkoitus muistella vanhoja mm-ralleja yleisesti. Olen aina tykännyt keräillä tietoa vanhoista mm-ralleista, erilaisia tilastoja,kisan tapahtumat, kuvia jne.
90-ja 2000-luvulta tietoa löytyy aika helposti, mutta 70-ja 80-luku onkin jo haastavampaa. Juwran sivuilta löytyy helposti ihan perustiedot, mutta muutakin kiinnostaisi tietää. Yksi haastavimmista kisoista on ollut Brasilian mm-ralli -81 ja -82. Kyseisistä kisoista en ole onnistunut löytämään mistään ainuttakaan kuvaa, enkä edes tietoa kisan kulusta ja tapahtumista. Vain tulokset ja ehkä aikataulu ja lähtöluetteloa löytyy. Sama tilanne on mm. Ruotsin rallin-73 kohdalla. Ei löydy mitään tietoa, vaikka on sentään noin tuttu kisa. Jos joku onnistuu löytämään netistä tai muualta tietoa ja kuvia noista kisoista tai muistakin harvinaisemmista kisoista, niin tänne vaan linkkiä ja tietoa. Myös sellaiset harvinaisemmat kisat kiinnostaa kuin Kanadan mm-ralli-74, ja 77-79, Itävalta ja Puola-73, Marokko-73, -75-76, ja USA -73-74.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Yksi haastavimmista kisoista on ollut Brasilian mm-ralli -81 ja -82. Kyseisistä kisoista en ole onnistunut löytämään mistään ainuttakaan kuvaa, enkä edes tietoa kisan kulusta ja tapahtumista. Vain tulokset ja ehkä aikataulu ja lähtöluetteloa löytyy. Sama tilanne on mm. Ruotsin rallin-73 kohdalla. Ei löydy mitään tietoa, vaikka on sentään noin tuttu kisa. Jos joku onnistuu löytämään netistä tai muualta tietoa ja kuvia noista kisoista tai muistakin harvinaisemmista kisoista, niin tänne vaan linkkiä ja tietoa. Myös sellaiset harvinaisemmat kisat kiinnostaa kuin Kanadan mm-ralli-74, ja 77-79, Itävalta ja Puola-73, Marokko-73, -75-76, ja USA -73-74.
Ainakin 1982 Brasilian rallin kisarapo löytyy aikalaisesta Vauhdin Maailmasta muistaakseni vieläpä värikuvin. Minulla pitäisi olla tuo lehti jemmassa, mutta on niin hyvässä jemmassa, etten muista missä se juuri nyt majailee.

Täytyy etsiskellä.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Noinko lyhyet jutut niistä olikin. :doubtful:

1982 kyseisen lehden kannessa oli ainakin iso värikuva joko Brasilian tai sitten Norsunluurannikon rallista. Näköjään sen ajan Iltalehti-uutisointia.
Jep, ei rapoa, vaan pikku juttu Kisasalaatissa. Selityskin löytynee alta:

Ikävä tuottaa jälleen pettymys, mutta koska kyseessä on molemmissa tapauksissa lehti no. 10, on kannessa oleva ralliauto melkoisella todennäköisyydellä Jyskälästä.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Jep, ei rapoa, vaan pikku juttu Kisasalaatissa. Selityskin löytynee alta:

Ikävä tuottaa jälleen pettymys, mutta koska kyseessä on molemmissa tapauksissa lehti no. 10, on kannessa oleva ralliauto melkoisella todennäköisyydellä Jyskälästä.
Tuskin Suomessa sentään viidakkoa kasvaa. Muistelemassani kuvassa oli Marlboro-värityksinen Audi jossain sademetsän keskellä.

Mutta kuva oli sitten varmaan Norsunluurannikon rallista (Bandama Rally) koska muistelin olleen numerossa 11 tuon rallijutun. No emt, täytyy etsiä lehdet joka tapauksessa. :D
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14824
Sijainti
Tampereen lenkki
Hyvin järjestetyltä kilpailulta vaikuttaa. Avoimen liikenteen ralli Safarin malliin maassa, jossa autoja varmaan on vähän enemmän. Lisäksi ihannenopeudet on asetettu niin koviksi, että vain kolme autoa 65:stä on päässyt maaliin. Ei ihme, ettei jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa. :p

Kannattaa muuten lukea tuon aukeaman oikeasta alakulmasta kuvaus Tunturirallista :D
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Tuskin Suomessa sentään viidakkoa kasvaa. Muistelemassani kuvassa oli Marlboro-värityksinen Audi jossain sademetsän keskellä.

Mutta kuva oli sitten varmaan Norsunluurannikon rallista (Bandama Rally) koska muistelin olleen numerossa 11 tuon rallijutun. No emt, täytyy etsiä lehdet joka tapauksessa. :D
Jep, kuvailemasi kuva on numeron 12/82 kannessa ja sen päällä iso teksti Bandama-ralli.
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Loistavaa! Suuret kiitokset. :thumbup: Kyllä sitä tietoo ja kuvia näköjään löytyy harvinaisemmistakin kisoista. Tältä palstalta ne rallihistorian parhaat asiantuntijat arkistojen aarteineen aina tuntuu löytyvän. Mistäs lähteistä nuo ruotsin ja puolan rallit-73 muuten löytyi? Täytyypä selailla vielä tarkemmin vanhoja rallin mm-kalentereita, mitä muita harvinaisia kisoja sieltä löytyy. Mutta ainakin nuo kanadan,usan ja marokon kisat 70-luvulta on edelleen hämärän peitossa. Itse asiassa onnistuin jo salosen fiatista löytämään pari kuvaa kanadan rallista-77 ja itävallan mm-rallista-73 löytyi oikein 15 minuutin video youtubesta:tongue:
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Sinnikäs selaaminen tuottaa tulosta. Onnistuin löytämään kaikista mm-ralleista 73 lähtien kuvia, tosin etsin lähinnä 70-luvun ja 80-luvun alkupuolen kisoista, mutta uudemmat kisat pitäis löytyä jo helposti. Jopa 70-luvun Usan ja Kanadan kilpailuista löytyy yllättävänkin paljon kuvamateriaalia. On ne vaan ollut komeita autoja tuohon aikaan. Alpine Renaultit, Lancia Fulviat jne. Ja huomattavasti mielenkiintosempia ja vaihtelevia kisoja kuin nykypäivänä. Joissakin kisoissa taisi erikoiskokeiden määrä liikkua lähellä sataa! :eek!:Brasilia-81 ja -82 tuntuu olevan se haastavin edelleen. Kovin on niukasti niistä kuvia tarjolla. Yksi haaste on myös ruotsin ralli-80 blomqwistin saab99. Ei löydy sitten mistään kuvaa:nope:

Kuvia löytyi siis yllättävänkin helposti, mutta sen sijaan kisojen kulku ja tapahtumat on täysin pimennossa ainakin 70-luvulta ja 80-luvun alusta jyskälää lukuunottamatta. Olis kiva löytää jotain kisaraporttia vielä, mutta ei mitään ideaa mistä vois löytää. Vinkkejä??
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Hienoa! Kyllä niitä harvinaisiakin kuvia näköjään aina lopulta löytyy. Sitten kun joku vielä sais bongattua kuvia brasiliasta-81 ja -82. Yhden kuvan löysin Moutonin audista-82 ja yhden kuvan Vatasen escortista-81. Siinä ne. Sais olla kyllä nykypäivän mm-sarjassakin joku "viidakkokisa". Aika paljon nykyralleja ajetaan kuivilla, kivikkoisilla teillä jossain vuoristossa, tai sitten asvaltilla vuoristossa. Olis vähän vaihtelua, kun ajettais tiheässä viidakossa hiukan mutaisilla teillä. Sen tyylisiä kisoja on ollut ainakin Brasilia, Norsunluurannikko ja Indonesia. Ehkä vähän Japaninkin kisa.
 

Böö

Well-known member
Liittynyt
21.5.2009
Viestit
968
WRC.comin valitsemat maailman vaativimmat erikoiskokeet:
1. Ouninpohja, Suomi
2. Col de Bleine, Monte Carlo
3. Calvi-Porto, Korsika
4. St Gwynno, Britannia
5. Giulio Cesare, Argentiina
6. Arena Panzerplatte, Saksa
7. Bunnings, Australia
8. Granberget, Ruotsi
9. Eldama Ravine, Kenia
10. Bauxites, Kreikka

MTV3
WRC
 
Viimeksi muokattu:

talpela

Well-known member
Liittynyt
1.4.2011
Viestit
665
Sijainti
lohja
Ansaittu ykkössija Ounille:thumbup: Hurja on nykyiselläänkin, saati vanhoina hyvinä aikoina kun pimeessä laskettiin menemään, huh huh.

Siviiliautollakin aktiivisesti ajettaessa tuntee 25km:n jälkeen ajaneensa
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4727
Sijainti
Event horizon
Joo onhan se nykykuskien kokemuspiirissä varmaan juuri noin. Tosin 80-luvun alkupuolen Myhinpää ja Humalamäki olis varmaan myös aika hyvillä sijoituksilla tuolla listalla. Kankku-Jussia nuoremmat ei vaan juuri oo niitä päässy rallattelemaan.
 
Ylös