Rallin tulevaisuus Suomen kanavilla!

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Samaa mieltä, että yksi CMoren vahvuuksista on ehdottomasti se, että selostusparien kemiat tuntuvat toimivan oikein hyvin. Ketomaa saattaa välillä vähän nukahtaa ja jää katsomaan kuvaa, mutta esim. tänään aamun pätkillä selostaja (Aleksis Ärje kait?) haastoi niissä hetkissä todella hyvin ja nosti omasta mielestäni rivikatsojan kannalta hyvinkin relevantteja juttuja pöydälle (tyyliin "mikä siinä on Jari suurin ero ajamisessa tällaisella tiellä, jos on alla kovat tai pehmeät renkaat"). Siitä tykkään myös Ketomaassa, että hän vaikuttaa olevan todella aidosti innoissaan itse ajamisesta ja siihen liittyvistä nyansseista. Ja niissä Ketomaa on ihan parhaimmillaan, kun hän vertaa onboard-kuvista eri kuskien suorituksia samoista paikoista. Sitten CMorella on tietysti vielä varastossa Suninen, joka studioon ehtiessään (mitenköhän muuten ehtii loppukaudella...) nostaa koko homman ihan uudelle tasolle. Ja vaikka alkuun vähän epäilinkin, niin selostajat ovat kyllä ammattimiehiä. Okei, välillä tulee vähän asiavirheitä eikä kumpikaan varmaan mitään Tallukka-ralli 1990 kisakoostetta vapaa-ajallaan katso, mutta homma toimii kyllä tosi ammattimaisesti.
 
henkka_ok

penkkapelle
Liittynyt
24.9.2008
Viestit
1347
Sijainti
Etelä-Pirkanmaa
Okei, välillä tulee vähän asiavirheitä eikä kumpikaan varmaan mitään Tallukka-ralli 1990 kisakoostetta vapaa-ajallaan katso, mutta homma toimii kyllä tosi ammattimaisesti.
Mulla ei ole CMoren tiimistä kokemusta, mutta tuo voi olla jossain määrin jopa etu. Tuomisen selostuksessa hyvin viihdyn ja podcastejaan kuuntelen, mutta nostalgiamuistelun määrä alkaa olla omaan makuun siellä ylärajoilla. Uskoisin, että lajin uusille seuraajille se muistelu on vielä epäolennaisempaa.
YLEn nuoremmat äänet Riku Salminen ja Micke Suopuro on mun mielestä osoittaneet, että hyvää (ja alati kehittyvää) toimittamista voi tehdä ilman vuosikymmenien lajiniiloutta.
 
  • Like
Reaktiot: DC

verstappeni

Active member
Liittynyt
10.7.2018
Viestit
39
Samaa mieltä, että yksi CMoren vahvuuksista on ehdottomasti se, että selostusparien kemiat tuntuvat toimivan oikein hyvin. Ketomaa saattaa välillä vähän nukahtaa ja jää katsomaan kuvaa, mutta esim. tänään aamun pätkillä selostaja (Aleksis Ärje kait?) haastoi niissä hetkissä todella hyvin ja nosti omasta mielestäni rivikatsojan kannalta hyvinkin relevantteja juttuja pöydälle (tyyliin "mikä siinä on Jari suurin ero ajamisessa tällaisella tiellä, jos on alla kovat tai pehmeät renkaat"). Siitä tykkään myös Ketomaassa, että hän vaikuttaa olevan todella aidosti innoissaan itse ajamisesta ja siihen liittyvistä nyansseista. Ja niissä Ketomaa on ihan parhaimmillaan, kun hän vertaa onboard-kuvista eri kuskien suorituksia samoista paikoista. Sitten CMorella on tietysti vielä varastossa Suninen, joka studioon ehtiessään (mitenköhän muuten ehtii loppukaudella...) nostaa koko homman ihan uudelle tasolle. Ja vaikka alkuun vähän epäilinkin, niin selostajat ovat kyllä ammattimiehiä. Okei, välillä tulee vähän asiavirheitä eikä kumpikaan varmaan mitään Tallukka-ralli 1990 kisakoostetta vapaa-ajallaan katso, mutta homma toimii kyllä tosi ammattimaisesti.
Kyllä se oli Juho Kokko joka selosti koko viikonlopun. Mielestäni maan paras motorsport selostaja tällä hetkellä. Innostus lajiin tarttuu ja selosti jo formuloissa hyvin.

ketomaa hyvä asiantuntija mutta Kokko-Suninen ollut kyllä paras kaksikko tällä kaudella. Ärje menee mutta hän ei rallista kyllä oikein ymmärrä kun vain luettelee kierros aikoja ja numeroja. Toivottavasti Tuominen tulee ensi kaudeksi Kokon aisapariksi! Ärje on kuitenkin lätkäselostaja.
 
  • Like
Reaktiot: DC

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Kyllä se oli Juho Kokko joka selosti koko viikonlopun.
No ilmankos mulla oli hankaluuksia erottaa että kumpi selostaja siellä on kulloinkin äänessä :D Selvyyden vuoksi todettakoon, että studio-osuuksia en nähnyt ollenkaan joten visuaalinen todentaminen ei oikein onnistunut. Mutta siis, pisteet Kokolle!
 
Demon Hiili

Well-known member
Liittynyt
26.8.2009
Viestit
153
Kattelin nyt ensimmäistä kertaa CMorelta koko viikonlopun ja olin ihan positiivisesti yllättynyt. Ainut mikä vähän tökki niin jatkuva katsojakysymyksiin vastaaminen pätkien aikana.
Selostaja on kullä pihalla kun toi pihamänty, huomattavasti pahemmin kuin Juusela formuloissa, mutta asiantuntijat ihan ok.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
pikku-Kalle on piiiiiitkästä aikaa ensimmäinen suomalainen rallikuski, jolle tuo titteli "lentävä suomalainen" istuu hyvin harteille. Hirvonen tai JML tai oikeastaan kukaan muukaan sitten Kankkusen ja Mäkisen ei ole tuohon sakkiin riittänyt. Ei oikeastaan edes Bosse.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14534
Sijainti
Tampereen lenkki

Häh? Millä perusteella Bosse ei kelpaa?
 
MVRX

Well-known member
Liittynyt
28.10.2017
Viestit
794
Sijainti
Manselainen syrjäisellä etelärannikolla
pikku-Kalle on piiiiiitkästä aikaa ensimmäinen suomalainen rallikuski, jolle tuo titteli "lentävä suomalainen" istuu hyvin harteille. Hirvonen tai JML tai oikeastaan kukaan muukaan sitten Kankkusen ja Mäkisen ei ole tuohon sakkiin riittänyt. Ei oikeastaan edes Bosse.
VMP!!! Hirvonen ja Grönholmi haasto Loebia kuiteski. Helle tehny tepposia, tai ohan se talvellaki yhtä pehmeetä🙄😳
 
Bensa Lenkkari

Well-known member
Liittynyt
20.1.2022
Viestit
62
nii
pikku-Kalle on piiiiiitkästä aikaa ensimmäinen suomalainen rallikuski, jolle tuo titteli "lentävä suomalainen" istuu hyvin harteille. Hirvonen tai JML tai oikeastaan kukaan muukaan sitten Kankkusen ja Mäkisen ei ole tuohon sakkiin riittänyt. Ei oikeastaan edes Bosse.
niin, kannattaisiko muistaa mitä tulokset olisivat ilman muutamaa Sebastiania
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Samalla päättyivät YLE:n rallilähetykset WRC:n osalta. :(
Silly season jatkukoon kuskien lisäksi asiantuntijoiden osalta :D
Japanin kisa oli siis erään aikakauden päätös, kun rallin MM-sarjan televisiointi YLEllä päättyi jälleen kerran. Itsekin olen luonnollisesti sitä mieltä, että yli 500 miljoonan vuosibudjetilla operoivan eräänlaisen markkinahäirikön kansallinen velvollisuus olisi tuoda rallin MM-sarja jokaisen suomalaistalouden olohuoneeseen, mutta koska olen samaan hengenvetoon myös vaatimassa tuon budjetin dramaattista leikkausta, niin jätetään nyt hurskastelut sikseen. Joka tapauksessa, "ilmaistelevision" voima on yhä edelleen valtava, ja on lajin kokonaisnäkyvyyden kannalta tappio, että MM-sarja poistuu maksumuurin taakse (tai kenties Maikkarilta tulee sitten jotain live-pätkiä?).

Lajiniilon omaa katselukokemusta ajatellen (mieltymyksistä toki riippuen) syytä huoleen ei kuitenkaan liiemmin ole, sen verran ammattimaisesti jatkossa MM-sarjaa yksinoikeudella näyttävän CMoren rallilähetykset jo tänä vuonna toimivat. Itse huomasin omassa katselukäyttäytymisessä kauden edetessä sen muutoksen, että en enää kääntänytkään YLEn live-pätkien ajaksi YLE:lle.

Jos itse saisin työsopimuksista ja mahdollisista budjettirajoitteista piittaamatta sanella CMoren ensi vuoden rallitiimin koostumuksen, niin se olisi:

Selostajat: Juho Kokko & ?
Kokko ilmeisesti melkoisen vähäisellä lajikokemuksella tänä vuonna mukaan, mutta tykkäsin kovasti. Oli innokas, perehtynyt, kuunteleva ja juuri sellainen selostaja, mitä rallien livelähetykset tänäpäivänä vaativatkin. Ei varmaan pärjäisi, jos alettaisiin tenttaamaan ulkomuistista Miljoona Cupin pätkäaikoja, mutta tässä live-selostajan roolissa erittäin kova ja oli itseasiassa sitä parempi, mitä pidemmälle kausi meni ja mielestäni pesi vertailussa YLEn kollegansa. Ehdottomasti jatkoon ja toivottavasti selkeä pääselostaja. Tarvinnee kuitenkin kaverin jakamaan selostusvastuuta. Siihen rooliin voisi kokeilla ensi kaudella jotain muuta kuin Aleksis Ärjettä - mutta ketä?

Kommentaattorit: Jari Ketomaa & Henri Haapamäki
Asiantuntijuus ja sanavalmius samassa paketissa on aika hyvä ominaisuus asiantuntijakommentaattorille. Ketomaa ja Haapamäki täyttävät nämä kriteerit heittämällä ja ovat todistaneet kompetenssinsa tässä roolissa. Kahdella ei varmaan koko kautta kahlata, joten "lomittajaksi" voi ottaa vaikka Riku Tahkon (joka mielestäni myös paransi suoritustaan kauden mittaan ja tuo yleensä hyviä nimenomaan ajamiseen liittyviä huomioita). Ja special guest star -rooliin itseoikeutetusti Suninen. On aivan tykkivalinta niihin kisoihin joissa ei itse ole viivalla.

Varikkotoimittaja: Tomi Tuominen
Jos joku nyt ylipäänsä on itseoikeutettu yhtään mihinkään rooliin, niin se on Tuominen ja juuri tähän. Tässä maassa ylivertainen jututtamaan kuskeja ja muuta tallihenkilökuntaa service parkissa ja tekemään alku- ja loppujuontoja. Toivottavasti nähdään jatkossakin mukana vaikka kanava muuttuukin.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8363
Sijainti
Helsinki
Japanin kisa oli siis erään aikakauden päätös, kun rallin MM-sarjan televisiointi YLEllä päättyi jälleen kerran. Itsekin olen luonnollisesti sitä mieltä, että yli 500 miljoonan vuosibudjetilla operoivan eräänlaisen markkinahäirikön kansallinen velvollisuus olisi tuoda rallin MM-sarja jokaisen suomalaistalouden olohuoneeseen, mutta koska olen samaan hengenvetoon myös vaatimassa tuon budjetin dramaattista leikkausta, niin jätetään nyt hurskastelut sikseen. Joka tapauksessa, "ilmaistelevision" voima on yhä edelleen valtava, ja on lajin kokonaisnäkyvyyden kannalta tappio, että MM-sarja poistuu maksumuurin taakse (tai kenties Maikkarilta tulee sitten jotain live-pätkiä?).
Et siis äänestä demareita kevään vaaleissa.
 
jiitu

Well-known member
Liittynyt
30.9.2022
Viestit
159
Et siis äänestä demareita kevään vaaleissa.
Tuota budjettia voisi leikata kovasti ja SILTI näyttää jotain myös muuta kuin intersektionaalisia feministejä keskustelemassa ilmastonmuutoksen aiheuttamasta lapsettomuuden tärkeydestä. Ja urheilupuolella voisi näyttää muutakin kuin tuhansia ihmisiä tappanutta pallokilpailua.

Omalta osaltani voin todeta, että aikanaan kun sm-liiga siirtyi maksukanaville, niin kyllä se oma jääkiekkokiinnostus vuosien varrellahiipui yleisesti ja etenkin sm-liihan osalta. Nyttemmin, kun sitä on alkanut taas vähän enemmän kiinnostumaan, niin se huomio on sitten mennyt kokonaan änärin suuntaan. Tuli sitä kait formuloitakin kersana katottua, mutta kymmeneen vuoteen ei ole tullut varmaan edes tuloksia seurattua sen vertaa, että tunnistaisin sieltä enempää kuin 5 nykykuskia.

Nyt, jos tästä jotain alkaisin maksamaan, ainoa realistinen vaihtoehto olisi sitten wrc-live. Sitä hieman harkitsen. Näiden maksumuurisiirtojen yksi suurimmista ongelmista on se, että siinä pitäis sitten ostaa kerralla sata miljoonaa kanavaa pakettina paskaa, joka ei kiinnosta pätkääkään. Änäriäkin seuraan vain sen takia, että siihen löytyy ilmainen softa, jolla saa katottua kaikki pelit koska vaan nhl-tv:n tavoin. Sen oikean NHL-tv:n voisin periaatteen vuoksi kyllä ostaa ja maksaa....jos vain voisi, mutta kun eihän se tänne Härmään onnistu,v aan taas pitäisi ostaa kokonainen paketti, jossa sitten maksaa kolmestakymmenstä turkkilaisesta saippuasarjasta ja vaikka bundesliigsta, joka nyt vaan ei satu itseäni kiinnostamaan, piste.

Ja kun näin ruuhka vuosina, pienet lapset jaloissa pyöriessä on täsyi työ saada sen verran omaa aikaa, että voisi osan ylen näyttämistäkään pätkistä aina katsoa, niin ei tarvitse miettiä, maksanko tuolalisesta paketista vai en. Suottaapi olla, että ensi vuonna tulee seurailtua aikoja, ehkä käytyä jyväskylässä, kun vanhempi poika saattaisi olla jo siinä iässä,e ttä jaksaisi siellä hetken istua, en tiedä. Mutta itselläni ei niin syviä ja pitkiä lajiperinteitä ole, että suattaapi olla, että tässä kaiken muun kiireen ohella tämäkin laji saattaa vuosien varrella hiljalleen unhoittua tuonne takaraivon syövereihin ja sieltäkin hiljalleen pois.

Ja veikkaanpa, että laajemmassa kuvassa tämä katkaisee orastavan lajinousun innostuksen tässä maassa aika voimakkaasti.
 
  • Like
Reaktiot: jjx

paali

Well-known member
Liittynyt
9.10.2021
Viestit
124
Kukin katsoo omalla tavallaan ja ajallaan. Itse olen ollut tyytyväinen CMore -lähetyksiin ja aion niillä jatkaa. Uskoisin, että niihin tehdään nyt vielä hienosäätöä yksinoikeuden myötä. Toivottavasti ei vaan niin päin, että nyt on helppo karsia palvelusta. Varmasti ainakin kanavapaketin markkinointi tulee olemaan aggressiivista.

Alkuun epäilin minäkin, että alkaako tuosta paketista maksamaan, tosin paketti oli käytössä jo formula-ajoilta. Formuloiden seuraaminen jäi hyvin tilapäiseksi, ihan tarkoituksella Kimin poisjäämisen myötä. Mutta ralli korvasi hyvin tuon ja itse asiassa yli odotusten. En pidä itse pahana noin 30€ kuukausihintaa. Jos lasketaan MM-rallia tulevan keskimäärin kerran kuussa ja viikonlopussa lähetysaikaa on noin 30 tuntia. Ja kisalähetykset ovat nähtävissä myös jälkikäteen. Jospa nyt Suomen MM-rallikin tulisi uusintana CMore -kanavilla, YLE:n välittämänä tämä ei toteutunut. No, Areenasta saattoi löytyä etsimällä jotain lähetyksiä.

Lisäksi CMore-urheilu -paketiissa tulevat EM-rallit, rallicrossit, kansallisia sarjojakin. Jääkiekkoakin, vaikka seuraaminen riippuu paljon, onko oma seura mukana - MM-kisat ainakin laajemmin. YLE:n lähetykset ovat olleet oiva lisä ja "arkikatsoja" niilläkin pysyi mukana jotenkin. Tosin ne oli enemmän vanhan kertausta ja tilanteetkin usein liian hätäisesti laitettuja- kuten teksti-tv:ssäkin, eivätkä aina oikein päivitettyjä ja paikkaansapitäviä. Näkyihän tuo loppukauteen budjetin karsiminenkin, tai oliko vuosibudjetti jo käytetytty. Tuominen asuiantuntijoineen seisoskelevat syksyn hämärillä kivillä, joskus oltiin uima-altaassa ja muuta hassutusta. Sieltähän sitä viime hetken tiedot hyvin onkii pallon toiselle puolellekin.

CMorella hyvin tuli kaikkea taustatietoa. Muistettava toki, että paljonhan niissä on myös omia asiantuntijoiden mielipiteitä ja yhtä totuuttahan ei ole. Katsojan tehtävä on osattava karsia, ja tyrmätäkään ei kannata - ei se katsojankaan mielipide ole aina se oikea. Useampaa kuuntelemalla saa laajemman käsityksen ja pystyy katsomaan asiaa eri kanteilta. Sama se oli YLE:n asiantuntijoillakin. Se oli vähän häiritsevää, vaikka Tomi Tuominen elääkin rallista (laulaminen harrastus vielä), jäi toisinaan asiantuntijan merkitys vähemmälle. Varsinkin kun toinen kartturi oli asiantuntijana, niin tuntui olevan kaksi asiantuntijaa eikä selostajaa.

WRC Live oli myös voimassa, mutta sen jatkamista tulee harkita. Taita vaan automaattisesti minulla maksu mennä, jos ei muista irtisanoa. On aiemmin tullut kyllä omalla kohdallani hyvin siitä tieto ja varoitus, koska tilaus loppuu ja uusitaan. Joitakin lähetyksiä siellä on enemmän, esimerkiksi huoltoparkista. Ja jälkikäteen tuli aiempina vuosina katsottua "kypäräkameravideoita" eri erikoiskokeilta. Niitä sai hyvin laitettua useamman kuskin seurantaan samaan näyttöön. Joskus vaati kyllä useamman toiston näppäimistössä, että sai toimimaan halutusti. Nyt en ole "ehtinyt" nykytilannetta tarkistamaan, kun tarjontaa ollut paljon muutenkion. Ehkä tässä parin kuukauden tauolla alkaa niitä käymään läpi, ainakin Secto Rallya.

Tässä näin lyhyesti...
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14534
Sijainti
Tampereen lenkki
Jospa nyt Suomen MM-rallikin tulisi uusintana CMore -kanavilla, YLE:n välittämänä tämä ei toteutunut. No, Areenasta saattoi löytyä etsimällä jotain lähetyksiä.
Niin mitä YLEn olisi pitänyt tehdä, lähettää Jyskälän jälkeisenä viikonloppuna joltain TV-kanavalta kolme ja puoli vuorokautta rallia sen takia että Areenasta ei jaksa etsiä? :D Vai laittaa joku kooste?
YLE:n lähetykset ovat olleet oiva lisä ja "arkikatsoja" niilläkin pysyi mukana jotenkin. Tosin ne oli enemmän vanhan kertausta ja tilanteetkin usein liian hätäisesti laitettuja- kuten teksti-tv:ssäkin, eivätkä aina oikein päivitettyjä ja paikkaansapitäviä. Näkyihän tuo loppukauteen budjetin karsiminenkin, tai oliko vuosibudjetti jo käytetytty. Tuominen asuiantuntijoineen seisoskelevat syksyn hämärillä kivillä, joskus oltiin uima-altaassa ja muuta hassutusta. Sieltähän sitä viime hetken tiedot hyvin onkii pallon toiselle puolellekin.
En ihan ymmärrä mitä tälläkin haetaan, Tuominen oli paikan päällä joka rallissa paitsi Japanissa ja Safarissa. Huumoria toki saa olla sopivissa määrin ja minusta se oli hyvä lisä noiden lähetysten alkuihin. Uima-allas-jutusta mietin lähinnä oliko se viittaus johonkin aiempaan juttuun? Ehkä erääseen takavuosien MTV3 Maxin lähetykseen jossa juontaja oli uima-altaassa? En myöskään keksi tilannetta jossa YLEn lähetyksessä olisi ollut ongelma paikkansapitävyyden kanssa, eipä niitä minusta koskaan lähetetty niin tiukalla aikataululla, että olisi tilanteet ehtinyt muuttua (esim iltakoosteet aina monta tuntia rallin päättymisen jälkeen).

Mulle ei ole mikään vaihtoehto lopettaa WRC+ tilausta ja vaihtaa CMoreen, koska onboardit on niin tärkeä ominaisuus blogin kirjoittamisessa. Ja joskus ihan vaan perjantai-illan ratoksikin pistän hyviä pätkiä pyörimään vaikken kirjoittelisi mitään. Lisäksi en seuraa mitään muuta urheilua, joten maksaisin CMoressa aika paljosta turhasta.
 
Arlex

Well-known member
Liittynyt
7.4.2018
Viestit
58
Siis....tyhmänä kyselen, tämä CMoren yksinoikeus; eihän se blokkaa WRC AllLiveä pois suomessa?
Kun tästä oli silloin epäilyjä kun julkaistiin tämä CMoren yksinoikeus!!
Joka tapauksessa paska homma YLE:n poistuminen!
 
Ylös