Katalonian ralli 2022
Matkaan keskiviikkona töiden jälkeen. Perillä Barcelonassa oltiin 23 aikaan ja sieltä Seat Arona alle. Saloussa puoli yhden aikaan yöllä ja eipä ollut muita ruokapaikkoja enää auki kuin Mäkki.
Aamulla päätettiin että Shakedown jää välistä. Viime vuonna todettiin jo että pätkä ei oikein sovellu yleisölle koska ajetaan niin jyrkillä rinteillä. Siispä suunnattiin huoltoparkkiin höpöttelee ihmisten kanssa. No tuli siinä muutama olutkin otettua. Suomalaisia päästiin ”haastattelee” ja Breenin kanssakin vaihdettiin pari sanaa. Huoltoparkissa oltiinkin sitten klo 10. aina 16 asti.

Tästä hotellille ja Paellan sekä Sangrian kautta lähtöseremoniaan. Täälläkin juteltiin Suomalaisten kuskien kanssa lisää. Lopulta ajoissa nukkumaan.
Perjantaina Ek2:lta aloitettiin mutta jotenkin oli tullut katsottua etäisyydet pieleen ja ei sitten ehditty katsomaan kuin kourallinen kuskeja ennenkuin suunnattiin EK4:lle. Täälläkin tuli hieman kiire ehtiä ekaan kiristyväön vasuriin, rämmittiin housut aivan paskasiks.

Nyt ehdittiin rauhassa katsoa Mikko Heikkilään asti. Oli todella paljon kotimaan katsojia! Jäin miettimään että oliko täältä saatu vinkki?

Nimittäin viime vuonna ei ollut yhtään. Täältä Ek5:lle. Loppupäässä katsottiin taas kärki. Kovavauhtinen oikea. Aateltiin että jos olisi likainen voisi katsoa pidempäänkin mutta kun ei ollut niin ajettiin vielä Ek7. Täällä katsottiin niin kauan ennenkuin tuli reilumpi sadekuuro ja ajettiin Salouhun.
Lauantaina aloitettiin Ek11 El Montmellin ekoista mutkista. Paikka oli ok, vaikka vähän myöhästyttiinkin eturivin penkkapaikoista, mentiin sitten 50m eteenpäin. Sitten Gus veti pihalle ja pätkä siirtymäks. Ei muuta kun autoon ja nokka kohti Ek12 Savallaan. Matkalla ehdittiin jollekkin kylälle kahvilaan. Savallassa ajettiin aitojen ohi (muiden perässä) keskellä pätkää, Loebin mutkaan missä myös Mikkelsen ja Sordo teloivat aikoinaan ripustukset. Makee paikka, mutta ei tapahtumia. Täällä katsottiin kaikki ja sitten Salouhun Ek15. Saloussa oltiin kyllä hyvissä ajoin mutta tuli ajatuskatkos siitä että pätkä olisi vielä auki siten että pääsisi rannan puolelle. Eihän se ollut kun Hisset oli jo ajanu. Niinpä sitten juostiin, mutta ehdittiin paikalle. Täällä katsottiin Rally2 jonkin aikaan ennenkuin lähdettiin syömään.
Sunnuntaina ei saatu iltalentoja joten kotiin aamulennolla ja kotona kattelinkin sitten Powerin.
Torstaina käppäiltiin se 10km. Pe ja la yhteensä 7ek:ta, yli 500km ajoa ja n. 25km kävelyä. Tänään sunnuntaina on takki hieman tyhjä. Mutta hyvä reissu kuten aina. Suosittelen kaikille palstalaisille ulkomaan ralliturismia.
Tässä pieni kavalkaadi meidän paikoista.