Rallitietäjä 2024 - Rally Chile BIOBÍO

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja DC
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
6152
Sijainti
Suonionkatu 1 C
3. Rally Chile BIOBÍO 2024

Aina mukavalta seurattavalta tuntuva Chile nyt mukana MM-sarjassa kolmatta kertaa. Neuvillen mestaruusjuna puksuttaa tukevasti raiteillaan ja Chilestä belgialaiselle riittäisikin mainiosti ns. torjuntavoitto, joka tässä tapauksessa taitaisi tarkoittaa mitä tahansa muuta kuin puhdasta nolla-kisaa. Ohenevan langan varassa mestaruustaistossa mukana roikkuvat Tänak ja Ogier eivät takuulla lähde Chilessä turhia nostelemaan. Ja suomalaisittain tilanne onkin sitten niin herkullinen kuin vain mahdollista; Jyväskylän karvaan pettymyksen jollain muulla kuin oluella poishuuhtonut Kalle, viime vuonna lyhyen päiväretken Chileen tehnyt Esapekka ja epäonnistumiskierteeseen ajautuneen Katsutan tilalle Toyotan nelosautoon nostettu Pajari. Ai että. Ja onhan siellä toki kolme Fordiakin. Fourmaux työntää takuulla lujaa, mutta katseet ehkä eniten kääntyvät Puolassa ja Latviassa ihastuttaneeseen Martins Sesksiin, joka Puolan tavoin liikennöi Chilessä hybridittömällä Pumalla.

Rally2-puolellekin riittää tarjontaa, kun Etelä-Amerikkaan matkaavat sarjan kärkinimistä Solberg, Rossel tallikavereineen, Greensmith, Solans ja Kajetanowicz. Mukana luonnollisesti paikalliset kirittäjät.

Rallin aikataulu
Rallin osallistujalista

Nyt kun liikutaan reippaasti eri aikavyöhykkeellä, alkaa kisakin meidän kannalta erikoisempaan aikaan ja kuvainnollisesti lippu heilahtaa Neuvillen Hyundain edessä EK1 Pulperia 1:n, lähdössä perjantaina 27.9.2024 klo 14:35 Suomen aikaa. Ja tämän mukaisesti viimeistään edellisellä minuutilla rivit sisään.

Rallitietäjässäkin kausi lähestyy loppuhuipennusta ja kärkiporukkaa kutkuttavasti tiivistäneen Akropoliksen jälkeen panokset ovat Chilessä entistä kovemmat. Vaihtuuko sarjan kärkipaikka jälleen? Game on.

Rallitietäjä 2024 - tilanne Kreikan jälkeen
Rallin MM-sarjan pistetilanne
Veikkauksen säännöt 2024
 
Viimeksi muokattu:
1. Tänak
2. Rovanperä
3. Ogier
4. Fourmaux
5. Lappi
6. Pajari

EK:t Tänak

RC2:
1. Solberg
2. Loubet
3. Solans
 
1. Rovanperä
2. Tänak
3. Neuville
4. Pajari
5. Fourmaux
6. Lappi

Ek:t: Tänak

RC2:
1. Solans
2. Rossel
3. Loubet
 
1. Rovanperä
2. Tänak
3. Ogier
4. Lappi
5. Pajari
6. Fourmaux

EK:t: Rovanperä

RC2:
1. Rossel
2. Solberg
3. Gryazin
 
1. Ogier
2. Rovanperä
3. Tänak
4. Fourmax
5. Lappi
6. Pajari

ekt Ogier

rc2
1. Solberg
2. Gryazin
3. Rossel
 
1. Rovanperä
2. Tänak
3. Ogier
4. Neuville
5. Fourmaux
6. Pajari

EK:t Rovanperä

RC2:
1. Solberg
2. Rossel
3. Loubet
 
1. Tänak
2. Ogier
3. Neuville
4. Evans
5. Sesks
6. Solberg

EK:t Rovanperä

RC2:
1. Kajetanowicz
2. Solberg
3. A. Heller
 
1. Rovanperä
2. Tänäk
3. Pajari
4. Lappi
5. Ogier
6. Evans

EK:t Rovanperä

RC2:
1. Solberg
2. Gryazin
3. Greensmith
 
1. Rovanperä
2. Evans
3. Fourmaux
4. Ogier
5. Neuville
6. Pajari

EK:t Rovanperä
RC2:
1. Solberg
2. Zaldivar
3. Kajetanowicz
 
1. Tänak
2. Neuville
3. Rovanperä
4. Fourmaux
5. Munster
6. Lappi

EK:t Tänak

RC2:
1. Greensmith
2. Gryazin
3. Kajetanowicz
 
1. Neuville
2. Tänak
3. Lappi
4. Munster
5. Fourmaux
6. Loubet

EK:t Neuville

RC2:
1. Loubet
2. Rossel
3. Gryazin
 
1. Rovanperä
2. Neuville
3. Ogier
4. Tänäk
5. Lappi
6. Pajari

EK:t Rovanperä

RC2:
1. Solberg
2. Loubet
3. Rossel
 
1. Pajari
2. Rovanperä
3. Neuville
4. Fourmaux
5. Evans
6. Tänak

EK:t Ogier

RC2:
1. Solberg
2. Rossel
3. Gryazin
 
1. Rovanperä
2. Tänäk
3. Ogier
4. Lappi
5. Pajari
6. Fourmaux

EK:t Rovanperä

RC2:
1. Solberg
2. Rossel
3. Gryazin
 
1. Rovanperä
2. Tänak
3. Ogier
4. Neuville
5. Fourmaux
6. Pajari

EKt: Rovanperä

RC2:
1. Solberg
2. Gryazin
3. Greensmith
 
1. Tänak
2. Ogier
3. Rovanperä
4. Pajari
5. Fourmaux
6. Lappi

EKt: Rovanperä

RC2:
1. Rossel
2. Loubet
3. Heller.A
 
1. Rovanperä
2. Tänak
3. Ogier
4. Pajari
5. Fourmaux
6. Neuville

EK:t Rovanperä

RC2:
1. Solberg
2. Greensmith
3. Gryazin
 
1. Rovanperä
2. Ogier
3. Pajari
4. Tänak
5. Neuville
6. Fourmaux

EK:t: Rovanperä

RC2:
1. Rossel
2. Solberg
3. Gryazin
 
1. Rovanperä
2. Tänak
3. Fourmaux
4. Ogier
5. Neuville
6. Pajari

EK:t: Rovanperä

RC2:
1. Solberg
2. Greensmith
3. Solans
 
1. Rovanperä
2. Tänak
3. Ogier
4. Pajari
5. Neuville
6. Lappi

EK:t Tänak

RC2:
1. Solberg
2. Gryazin
3. Greensmith
 
Ylös