Alsacen rallin aikana Italiassa ajettiin Azzano Rally, voiton vei Mikkelsen, joka näyttää luopuneen täysin MM-sarjan kiertämisestä ja ajaa IRC:tä ja Italian sarjoja. Kisan viides ja nopein N-ryhmäläinen oli Teemu Arminen.
Ehtisiköhän kartturi kommentoida Italian kisakautta?
Lyhyt oppimäärä käsitteelle ”ken halpa osta, se paska saa”
Tämä kausi Italiassa on ollut totaalinen vastakohta viime vuodelle. Taloudellisten seikkojen sanelemana vaihdoimme tiimiä ja merkkiä. Tarkoituksena oli ajaa Mitsubishi Evo Cup, sillä siinä on ihan kohtuulliset rahat ja vara-osat palkintoina. Tiimi ja kalusto olivat kuitenkin aika kaukana puheista, mutta tulipahan koettua kantapään kautta wanha totuus; hyvää ei saa halvalla.
Kauden ensimmäinen kisa piti ajaa Evo kympillä tuntuman saamiseksi kyseiseen laitteeseen. Testissä ennen kisaa ilmeni kuitenkin bensanpaine ongelma, jonka vuoksi kisaan startattiin Evo ysillä, jolla oli ”juuri” ajettu Monte Carlo ja auto oli edelleen huoltamatta sen jäljiltä maaliskuun lopulla…Tiesihän sen, ettei kisasta silloin kovin suuria voinut odottaa, mutta kun turbo hajosi pari kilsaa ykkösen lähdöstä, ei fiilis ihan voittajapuoleinen ollut. Nooh, huollossa varaturboa peliin ja kakkonen tunnustellen. Sitten juuri ennen kolmos pätkää renkaita lämmitellessä kuului perästä sen luokan pamaus, että päätimme olla lähtemättä pätkälle. Myöhempi tutkimus paljasti, että takaperästä oli pultti irronnut. Jos olisimme jatkaneet siitä huolimatta ajoa, olisi laskua tullut reilu pari tonnia, nyt selvittiin pari sadalla.
Ei hätiä mitiä, tiimi lupasi vaihtaa kaikki kilkkeet autoon uutta, jos ajaisimme seuraavana viikon loppuna sorasarjan ensimmäisen kisan Rally Adriaticon. Tämä ei kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan, sillä kyseessä ei ollut Evo Cupin osakilpailu. Eihän siinä, soittoa kotiin, että ei tullakaan ihan vielä takaisin ja uudet lentoliput varaukseen. Kisassa ihmettelimme, että viime vuoden vastaantulijat työnsivät yllättävän lujaa. Epäilykset kaluston tasosta saivat taas vahvistusta, kun turbo simahti jo toistamiseen ja kisa oli siinä.
Sekavin tuntein palasimme välillä kotoSuomeen odottamaan Evo Cupin avaavaa Mille Migliaa. Oli sovittu, jotta ajaisimme nyt sillä Evo kympillä, millä oli alunperinkin pitänyt ajaa. Lisäksi oli tarkoitus ajaa reilusti testiä ennen kisaa. No, paikalle kun taas pääsi, niin sai saman tien unohtaa testit, auto oli vielä sen verran palasina. Jerrykannu kuskinpenkin taakse kuormaliinoilla kiinni, jotta sai mappingin tehtyä moottorille… Sanoin tiimin pomolle jo tässä vaiheessa, että jättäisin mieluummin koko kisan ajamatta, koska paskalla valmistautumisella tulee ainoastaan paskoja tuloksia. Ei kun kisa paikalle Bresciaan, nuotit paperille ja kisan alkua vartoamaan. Pätkät sinänsä olivat oikeinkin hienoja. Eräällä pätkällä vaikeustasoa oli sen verran, että kuljettaja määritteli sen kaikkien aikojen vaikeimmaksi, mille hän on nuotit koskaan tehnyt. Kisa itsessään loppui jo tutuksi tulleeseen vikaan, eli turbo poksahti ensimmäisen varsinaisen kisapäivän toiseksi viimeisellä pätkällä. Nilkutimme toki huoltoon, sillä pitkässä kisassa on aina mahdollisuus vaikka mihin. Huoltoon selviytymisen riemu vaihtui melkoiseen kiukkuun, kun kävi ilmi, ettei tiimillä ollut varaturboa matkassa kolmepäiväisessä kisassa… Kisaa oli saapunut katsomaan joukko Pohjaalaisia, jotka eivät valitettavasti ehtineet nähdä meitä pätkällä, huoltoparkin odotusalueella turisimme kuitenkin mukavia notta ristus-aksentilla.
Tämä kuvio alkoikin olla aika lailla käsitelty tämän kisan jälkeen. Kerran menimme vielä testiä ajamaan, mutta 100km ennen kuin olimme perillä pajalla Italiassa tuli tekstiviesti ”kone sökö, ei testiä”. Huristelimme sitten samaan syssyyn vanhan tiimin kotikulmille juttelemaan mukavia ja samalla pohdiskeltiin mahdollisuuksia kehitellä jotain ohjelmaa loppuvuodelle.
San Marinosta kuljettaja kävikin sitten tutulla kalustolla ja tiimillä pokkaamassa yleiskilpailun kolmospytyn Mikkelsenin ja Aghinin jälkeen sijaiskartturin kanssa, kun itse olin estynyt. Ja viime viikonloppuna tosiaan Azzanosta luokkavoitto ja yleiskilpailun viides tila. Podiumin kolmospalli oli haarukoituna, mutta kolmospätkällä jouduimme pysähtymään joenylityspaikkaan, kun edellä lähteneen kilpuri oli hyytynyt uomaan ja sitä maasturilla sieltä hinailtiin. Aikaa paloi 20s, mikä olisi riittänyt podiumille. Mutta tämä on motorsporttia, ei tuollaisista mitään hyvityksiä anneta. Se mikä oli hauska huomata, että vauhti oli yhä tallella. Kaluston pitää vain olla oikeasti tikissä, jos haluaa pärjätä, tämä pätee maassa kuin maassa. Supereiden kanssa on nyt tiukempaa, sillä tämä vuosi on ajettu tavallisilla asiakaspyörillä. Tehdaspyörä on kuitenkin tehdaspyörä, sanoo sitten kuka tahansa ja mitä tahansa, ero on huima. Luonnollisesti vielä kärkiukot supereilla ajavat tehdaspyörillä.
Ensi viikolla olisi lähtö keikkaluontoiselle retkelle Sloveniaan asfalttia naatiskelemaan. Italian kausi olisi tarkoitus päättää Sisiliassa kuun lopussa ajettavaan Conca d’Oroon, joka päättää samalla soramestaruussarjan tältä vuodelta. Katsotaan miten projektissa käy.