Rallivideoita

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C

Herkkua, herkkua. Kesärallit 1989, osa 1 ja on mahtavaa tavaraa. Heti avausraitana Kuhmoisten rallispecial, jota ei ole ennen tubessa kaiketi ollutkaan. Tässä mm. Miljoona-Cupista tutun Jari Länsisaaren reipas kaato Coupe Quattrolla. Sitten tuleekin Huittisten rallispecial ja sieltä nostona ajassa 30:20 Escortin pahannäköinen kaato pohja edellä puuhun. Tämähän on myös Crash 5:lla, mutta täysin eri kuvakulmasta. Ja ikään kuin sokerina pohjalla, vaikkei se nyt kesäralleihin noin kategorisesti kuulukaan, SM Salpausselkä-ralli maaliskuulta 1989. Mukana paikat kolmosen maalista (mm. Kelkkanen ulos) ja sitten neloselta (?). Mahtava lataus!

e. Ehdin jo kyllösmäisen perusteettomasti hehkuttaa Salpausselän toisen paikan olevan nelospätkän kuuluisa runkipaikka, mutta eihän se itseasiassa olekaan se. Mutta neloselta kai kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki

Omista VHS-nauhoituksista ja aiemmin tubesta puuttunut lauantain iltakooste 1989, jossa kuvaa Kankkusen keskeytyksestä ja Siitaman pikkutiestä
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Mahtavaa matskua taas.

- Miljoonan markan kivi eri kuvakulmasta + useampi suoritus paikasta kuin GTV:n nauhalla
- SM Stop Pastilles -rallista pari mielenkiintoista paikkaa (toinen assupätkältä), ekaa paikkaa en saa kohdistettua millekään tietylle pätkälle, vaikka siinä ihan nimimiehetkin töhöilevät (on joka tapauksessa viimeistään EK9:lta, sillä tuolle pätkälle keskeyttänyt Petteri Lindström tulee vielä tämän paikan 200 Quattrolla)
- Kaksi kisaa B-ryhmän Cupista 1989 (Viidennumero-ralli, Joutsenlampi-ralli), komeesti vetää Puhakka isolla Quattrolla
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki

Kyllösen selostama kooste Suurajoista 1990. Kuvamateriaali samaa kuin esim Ruutulipun koosteessa tai juuri hetki sitten perkaamassani ranskalaisessa rallikoosteessa.
 

Tatke

Well-known member
Liittynyt
8.12.2010
Viestit
212
Mahtavaa matskua taas.

- Miljoonan markan kivi eri kuvakulmasta + useampi suoritus paikasta kuin GTV:n nauhalla
- SM Stop Pastilles -rallista pari mielenkiintoista paikkaa (toinen assupätkältä), ekaa paikkaa en saa kohdistettua millekään tietylle pätkälle, vaikka siinä ihan nimimiehetkin töhöilevät (on joka tapauksessa viimeistään EK9:lta, sillä tuolle pätkälle keskeyttänyt Petteri Lindström tulee vielä tämän paikan 200 Quattrolla)
- Kaksi kisaa B-ryhmän Cupista 1989 (Viidennumero-ralli, Joutsenlampi-ralli), komeesti vetää Puhakka isolla Quattrolla
Ai saakeli mikä löytö👍
Savon tilanteet samoilta sijoilta missä itse olin.
 

jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1630
Tämä on yksi niitä kisoja joista on muutenkin ihan törkeän vähän liikkuvaa kuvaa jaossa.
Video Style tallensi vuoden 87 kisasta lyhyen koosteen kun Donner kävi sen ajamas. Itellä vhs kasetti vielä tallessa, olis kyllä sellaista materiaalia mikä ansaitsis tulla yleiseen jakeluu
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Video Style tallensi vuoden 87 kisasta lyhyen koosteen kun Donner kävi sen ajamas. Itellä vhs kasetti vielä tallessa, olis kyllä sellaista materiaalia mikä ansaitsis tulla yleiseen jakeluu
Joo, tarkoitin erityisesti tuota 1985 kisaa. 1987 kisasta on tosiaan se Video Stylen kooste jota myytiin erikseen ja myöhemmin se oli myös ns. piiloraitana olisikohan ollut San Remo 1989 -nauhalla? Mukana Donner ja Jari Niemi N-ryhmän Subaruilla.
 

rallifakiiri

Well-known member
Liittynyt
27.6.2011
Viestit
191
Joo, tarkoitin erityisesti tuota 1985 kisaa. 1987 kisasta on tosiaan se Video Stylen kooste jota myytiin erikseen ja myöhemmin se oli myös ns. piiloraitana olisikohan ollut San Remo 1989 -nauhalla? Mukana Donner ja Jari Niemi N-ryhmän Subaruilla.
Ohessa jonkun verran ajokuvaa vuoden 1985 kisasta.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Tähän tarvittaisiin kyllä Antero Miikkulaisen kommentit nostohommien sujuvuudesta
Antero olisi voinut vaikka lainata itseään Pohjanmaa-rallista 1986:
Jos kerran tullaan rallia katsomaan ja hakeudutaan mahdolliseen kaatopaikkaan, pitää pyhävaatteet jättää kotiin ja ryhtyä ulosajon tapahduttua heti varoitus- ja nostotöihin tarpeettoman lisävahingon välttämiseksi.
 
Ylös