Ilahduttavasti jälleen Telesportin laadukasta matskua tarjolla. Tällä kertaa vuorossa Akropolis 1988, josta ei suomalaisittain liikaa matskua olekaan ollut saatavilla, sillä tämä on yksi niistä harvoista MM-ralleista 1985-1990, joista VideoStylen kooste ei ole koskaan päätynyt youtubeen tai muuallekaan.
Suomalaisia tehdaskuskeja oli matkassa neljä; Alen, Kankkunen (A-ryhmän Celican soradebyytti), Salonen ja Mikkola. Heidän lisäksi mukana oli tehdastalleille näyttöjä antamaan pyrkinyt Sebastian Lindholm sekä lähinnä maaliin pääsyyn tähdännyt Antero Miikkulainen.
Ajankuvaan sopivasti Lancia otti neloisvoiton, vaikka Kankkunen haastoikin tosissaan voitosta niin pitkään kuin Toyotan uusi Celica kesti (EK20). Salosen ja Mikkolan Mazdat hyytyivät voimansiirron petettyä molemmilta jo ensimmäisenä kokonaisena kilpailupäivänä ja Basti Lindholmin Audi ei päässyt niinkään pitkälle, kun matka jäi kesken jo nelosella "tietokoneboxin" aihettamaan virranajako-ongelmaan. Markku sentään pääsi maaliin, mutta joutui kaikkien mahdollisten ongelmien hidastamaksi ja joutui tyytymään hänelle vaatimattomaan neljänteen sijaan. Videomies Miikkulainen pääsi hänkin perille asti, ollen yleiskilpailun 40. ja N-ryhmän 16.