Kenenhän kanssa maikkarilla on sopimus? Jotenkin tuntuisi luontevimmalta, että sopimus on ollut North Onen kanssa. Eli onkohan maikkarin soppari tällä hetkellä kuolleen puljun kanssa, jonka soppari FIA:n kanssa on vieläpä irtisanottu.
Tarkoitin siis, että North One Sport on luvannut tuottaa Maikkarille ja muille kanaville sopimusten mukaisen määrän kuvaa ja ääntä, josta Maikkari on laskenut tekevänsä ohjelmistoon merkityt ohjelmat. Se, saako FIA tuotettua vaadittavat kuvamäärät ilman North One Sportia, vaikuttaa siihen, näkyykö Maikkarin kanavalta suunnitellut ohjelmat.
Kaikilla kanavilla oli sopimukset TV-oikeuksien omistajan, eli North One Sportin kanssa. Nyt sopimukset on tavallaan FIA:n kanssa, mutta ei niitä noin vain yksipuolisesti pureta, vaikka firma jonka kanssa sopimukset on solmittu, on kuopattu. Tai ainakin niin luulisi. Joku kanava jossain on voinut suunnitella seuraavan kolmen vuoden imagonsa rallin näyttämisen kautta ja olisihan se hieman epäreilua, että kilpailija voisi nyt viedä lajin nenän edestä.
Ne vuosimäärät mitä sopimuksiin on kirjoitettu, ralli näkyy niillä kanavilla, joilla sopimukset on. En usko, että maakohtaiset lähetysoikeuksia laitetaan uusiksi, tai myyntiin. Toki, jos FIA ei pysty tarjoamaan samaa kuvamäärää, tai laatua, mihin kanavat ovat tottuneet, sopimukset ovat varmasti purettavissa.