Renaultin alkukausi!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mosse
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Moni varmaan odottikin Rellulta paljon tällä kaudella, mutta että talli on mm-sarjassa toisena, yllättää monet.

Joka kisassa talli on saanut molemmat kuskinsa pisteille. Alonso on startannut parissa kisassa vähän taaempaakin, mutta hyvällä ajolla, hyvällä autolla ja todella hyvillä kisataktiikoilla ollaan päästy kärjen tuntumaan.

Rellu on taktiikoilla hivuuttanut kuskejaan varsinkin Williamsin ja BARin edelle. Vahvoja näyttöjä tästä saatiin Barcelonassa ja Imolassa. Kukas Rellulla muuten vastaa pääosin taktiikoista?
 
Olen samaa mieltä. Etenkin kisassa Renault on ollut todella vahva. Aika-ajojen jälkeen on ollut vähän sellainen "keskinkertainen" tunnelma mutta kilpailussa talli on ollut hyvä. Alonso on kämmännyt muutaman aika-ajon ja sitäkautta tilanne saattaisi olla vieläkin parempi kuin mitä se nyt on.

Renaultin moottori lienee myös ihan kohtuullinen kapistus ja uskonkin että se tulee paranemaan vielä rutkasti. Luotettavuutta löytyy ja varmaan kohta myös tehoja.

Renkaat tehdään varmasti jo tätänykyä pitkälle Rellun toiveiden mukaan ja sama tahti tulee korostumaan jatkossa kun Ferrari ja Brisu vähän näyttävät mallia miten sitä yhteistyötä oikein tehdään. Ranskalaisena tallina Rellu tulee samaan ykkös kohtelun ennemmin tai myöhemmin.
 
Joo Renault on aloittanut vahvasti. Ovat yltäneet aina pistesijoille, myös heikohkoista lähtöruuduista. Odottelen mielenkiinnolla mihin vielä yltävät tällä kaudella. Paalupaikkakaan ei ole ollenkaan mahdoton juttu.
 
Kun Ferraria käytetään vertailupohjana, kärpäs-sarjaan Renault kuuluu, kuten kaikki muutkin tallit. :nope:
 
Renault on ollut positiivinen yllätys, ja uusi auto tuntuu sopivan Trullille viimevuotista paremmin. Nyt tulee hyviä sijoja kahden kuskin voimin :thumbup:

Trulli tosin edellään näyttää taipumuksensa hyytyä kisan loppua kohti, mutta kun pääsee starttaamaan hyvin niin ohi on vaikea tulla :thumbup:
 
Jones sanoi:
Moni varmaan odottikin Rellulta paljon tällä kaudella, mutta että talli on mm-sarjassa toisena, yllättää monet.

Oikeastaan Renaultin hyvin sujunut kausi ei juurikaan yllätä. Suurin yllätys ainakin mulle oli Williams ja (etenkin) McLaren ja molempien tallien suoranainen ongelmissa rämpiminen.

Tietysti toinen sija Rellulla MM-sarjassa tässä vaiheessa on yllätys, niin hyvin en olisi uskonut menevän - toisaalta sekin nollautuu tehokkaasti Willyn ja Mäkin tunaroinnilla. Jossitteluahan se on (EDIT: siis että "jos talli x olisi päässyt maaliin, jos talli x..."), mutta kyllä Rellu voi pitkälti kiittää myös muiden "kärkitallien" möhläilyjä ja suorastaan naurettavia alkukausia.

:thumbup: Renaultille, toki.
 
Viimeksi muokattu:
Eikös Renault ole pärjännyt ihan samoilla eväillä kuin Ferrarikin? Raudanluja luotettavuus kantaa aina pisteille. Sitten juuri ne aika-ajohölmöilyt saa toiminnan näyttäämään siltä että kisassa nostetaan osakkeita.
 
Oikein hyvän alkukauden on talli ajanut. Enemmänkin pisteitä voisi tosiaan olla paremmilla aika-ajoilla mutta eiköhän aika-ajotkin ala kulkemaan. Vielä kun Relluilla on starttijärjestelmä toiminut todella hyvin voisi odotettavissa olla hyviä tuloksia jatkossakin. Ehkä kesällä tai loppukaudesta talli taistelee jälleen voitoista :thumbup: . Toivottavasti.
 
Joo, ihan positiivisesti kanssa yllättänyt nuo rellut, vaikka maikkarin formulatiimi aina mollaakin relluja "vähän vaisuiksi" ja muuten vain pettymyksiksi, enemmän odotettiin. Kuinka perkeleen kovaa niiden rellujen pitäis mennä jotta ne vastais maikkarin formulatiimin odotuksia :doubtful:
 
Ambomaan Mambo sanoi:
Joo, ihan positiivisesti kanssa yllättänyt nuo rellut, vaikka maikkarin formulatiimi aina mollaakin relluja "vähän vaisuiksi" ja muuten vain pettymyksiksi, enemmän odotettiin. Kuinka perkeleen kovaa niiden rellujen pitäis mennä jotta ne vastais maikkarin formulatiimin odotuksia :doubtful:

Yhtä kovaa kuin Ferrari!
 
Renault yllätys??

Mä ainakin odotin paljon. Odotin Renaultin olevan jopa voittotaistelussa joka kisassa, mutta jotain sen suuntaista oli havaittavissa vain Malesiassa. Voisin siis sanoa että Renun alkukausi on ollut minulle pienoinen pettymys.
 
Onko kukaan muu huomannut että Renaultin moottori kiertää tosi alhaalta? Eihän se yllä edes 18000 kierrokseen :confused: Sevois selittää sen ettei aika-ajossa pystytä revittämään nopeaa kierrosta, mutta kisassa kone onkin elementissään :dunno:
 
Joo ei kovin huimia lukemia kiekkamittarit rellun kohdalla näytä mutta meno on silti sellaista väkevän oloista. Väännöt on ilmeisesti kohdallaan. Mutta odotan että rellu moottoreineen tulee olemaan jälleen kerran se mittatikku muille. Eikä siihen mene edes pitkää aikaa.
 
MaranelloRed sanoi:
Renkaat tehdään varmasti jo tätänykyä pitkälle Rellun toiveiden mukaan ja sama tahti tulee korostumaan jatkossa kun Ferrari ja Brisu vähän näyttävät mallia miten sitä yhteistyötä oikein tehdään. Ranskalaisena tallina Rellu tulee samaan ykkös kohtelun ennemmin tai myöhemmin.

No ei. Michelin noudattaa ihan toisenlaista politiikkaa jossa ei vastaavaa "yksiavioisuutta" harrasteta kuten Schurrarilla ja Siltakivillä.
 
MaranelloRed sanoi:

Renkaat tehdään varmasti jo tätänykyä pitkälle Rellun toiveiden mukaan ja sama tahti tulee korostumaan jatkossa kun Ferrari ja Brisu vähän näyttävät mallia miten sitä yhteistyötä oikein tehdään. Ranskalaisena tallina Rellu tulee samaan ykkös kohtelun ennemmin tai myöhemmin.

Nykyisillä rengassäännöillä kuitenkin eri talleilla voi olla erilaisia renkaita, joten ei sikäli välttämättä panostusta ole samalla tavalla. Michelin voi tuoda paikalle vaikka yhden Rellu-setin, yhden Williams-setin ja yhden BAR-setin, ja eiköhän McLarenkin voi saada omia renkaitaan. Jaguar ja Toyota ovat vaikeimmassa tilanteessa.

En tiedä sitten, onko kaikilla Bridgestone-talleilla samanlaisia renkaita. Sauber muistuttaa sen verran Ferraria, että sillä voisi olla, mutta miten sitten Jordan ja Minardi?
 
Tällä kaudella Renault'lla on 72° V ja ensi kaudeksi on kuulemma taas levenemässä, eli tulossa on kai toi tällä hetkellä yleisin, eli 90°.
 
Jones sanoi:
. Kukas Rellulla muuten vastaa pääosin taktiikoista?

Pääosin niitä muokkailee Pat Symonds.

Mä en ole yllättynyt niiden suorituksesta tällä kaudella, mut ei voisi sanoa että olen myöskään suorastaan pettynyt, vaikka odotin ehkä aavistuksen parempia tuloksia jo alkukaudesta. Toisaalta on ne kerännyt tässä vaiheessa jo muistaakseni 8 pistettä enemmän kun viime kaudella tässä kohdin... toivottavasti myöhemmässä vaiheessa kautta, pystyisi haastamaan Ferrarin.
 
Ylös