Riittääkö Renaultin tehot?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Reetu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Pitäisikö perustaa oma toikki tälle Ilmor / Mercedes / McLaren väittelylle kun tuntuu kiinnostavan niin monia
 
McLarenilla on Mersun merkki, Ferrarilla FIAT. Tää on varmaan aika paha pala nieltäväksi monelle. :eek:
 
Pete sanoi:
Berylliummin kielto tuli voimaan 2000 jälkeen. Mersun kone oli tehokkain 2000 ja seuraavalla kaudella koneen tehot tippuivat Neweyn mukaan 98 vuoden tasolle.

Itse asiassa Mersun kone ei ollut tehokkain 2000, vaikka näin yleisesti sinä vuonna kuviteltiinkin. Ajatus siitä että Mursu oli tehokkain juonsi kai aiempiin vuosiin jolloin näin oli ollutkin. Kukaan vaan ei ollut kiinnostunut muuttamaan käsitystä, sopihan se niin hyvin siihen ikuiseen myyttiseen "Schumacher vs. Newey & Renault/Mersu" -käsitteeseen. Kuitenkaan missään ei ole näkynyt minkäänlaista dataa joka vahvistaisi tämän käsityksen, siis ainakaan sellaista joka perustuisi joihinkin faktoihin eikä siis olisi vain toimittajien mutu-juttuja. Ainoa vähänkään luotettava lähde, Quattroruote, joka julkaisee joka vuosi moottoritehot jossain vaiheessa kautta (lukujen perustaa en tiedä, nämäkin tiedot on netistä tullut joskus kauan sitten luettua, mutta kyllä niillä jokin analyysi on käytössä eikä vain mutu-arvailu) ilmoitti silloin Ferrarin olevan kärjessä reilulla 800 hevosvoimalla, Hondan tullessa toisena varsin lähellä Ferraria, Mersun ollessa kolmantena jotain kymmenisen heppaa perässä.

Vielä kun muistaisi jonkun kivan lähteen... No, eiköhän noita netistä voi onkia, ainakin tässä menneellä kaudella googlettamalla löytyi Quattroruotelta hevosvoimat (2003 Monza) BMW 920, Ferrari 905, Mersu 885, Renault 870. Lista oli muuten pätkäisty eikä sisältänyt esim. Toyotaa ja Hondaa jotka olisivat olleet mielenkiintoisia.
 
Sen verran vaan, että Daimler-Chrysler taitaa omistaa suurimman osan Ilmorista, jonka tehtailla McLarenin Mercedes koneet valmistetaan. Moottorejahan suunnitellaan Mersulla saksassa, mersun omien inssien toimesta ja sitten englannissa ilmorin inssien toimesta. Sehän oli juuri Mercedes, joka kaappasi BMW:lta yhden tai useamman inssin, ei Ilmor. Mutta mun mielestä on kuitenkin turhaa pilkun nussimista toi että se on Ilmor, joka ne koneet valmistaa, koska Mercedeshan sen omistaa. Eihän Fordkaan omia koneitaan valmista, vaan Cosworth.
 
Renaultin "uudessa" moottorissa on kuitenkin enemmän tehoja kuin 113:ssa ja mikä tärkeintä, ylivoimainen luotettavuus. Kapeampi moottori tarjoaa myös aerodynaamisia etuja takakopan muotoiluun. Painopiste siinä on luonnollisesti ylempänä, mutta tallin mukaan sitä on pystytty kompensoimaan painon vähennyksellä muista osista mm. titaani laatikosta.
 
Daytona sanoi:
Kapeampi moottori tarjoaa myös aerodynaamisia etuja takakopan muotoiluun.
Silloin kun moottorista tehtiin matala ihmiset sanoivat sillä olevan aerodynaamisia etuja ja nyt kun tehdään kapea niin silläkin on aerodynaamisia etuja.

Puolikapealla ja puolimatalalla koneellakin voisi sanoa olevan aerodynaamisia etuja takakopan muotoiluun samoilla perusteilla :jaska:
 
J.Heldenview sanoi:
aerodynaamisia etuja

.. suhteessa 90:een. Kapeampi koppa -> pienempi ilmanvastus. 72 on kuitenkin vain välimalli, jossa vähemmän tehoa ja painopiste korkeammalla kuin 90:ssä, joten mainitsin tuon pienenkin edun joka puhuu sen puolesta, että heillä on kuitenkin kilpailukykyinen paketti "välivuodesta" huolimatta.
 
Teoriassahan 72 asteen sylinterikulma pitäisi olla optimaalinen V10-moottorille. Aivan kuten 90 astetta V8:lle ja 60 astetta V12 moottorille.

60*12 = 720
90*8 = 720
72*10 = 720

Miksi näin sitten on, en tiedä.
 
Pete sanoi:
Tuosta Jonesin listasta olen erimieltä Renaultin ja Mercedesin sijoituksesta. Renaultin aerodynamiikka oli varmasti kohdallaan viime kaudella, mutta silti Monzassa Renaultilla ei ollut mitään asiaa McLareneiden vauhtiin. Eipä Kimikään jäänyt Michaelista kisassa kuin 17 sekuntia.
Tuolla logiikalla BolsheviikkienMatkailuWaunujen-moottorilla ryyditetyt Williamsit olisivat voittaneet joka kisan.
 
Calvin sanoi:
(2003 Monza) BMW 920, Ferrari 905, Mersu 885, Renault 870. Lista oli muuten pätkäisty eikä sisältänyt esim. Toyotaa ja Hondaa jotka olisivat olleet mielenkiintoisia.
On muuten ensimmäinen, pitkästä aikaa, jossa on realistiset noi tehot / tehoerot. Tai siis siltä kuulostavat. Päivänselvää on se että ei noilla kärkitiimeillä ole mitään 100hp eroja moottoripuolella kuten jossain tunnutaan väittävän. Kenties BMW vs Ford (vai millä nimellä Minardin myllyt nykyään on) on se rapia 100hp ero.
 
Jones sanoi:
Mersu osti koko Ilmorin paskan. Seuraa nyt vähän näitä formuloita.
Eli Ilmoria ei siis ole enää olemassa? Itse käsitin Ilmorin olevan Mercedeksen tytäryhtiö..mutta näköjään ovat sulautuneetkin. Tiesin kyllä tuon, että Mersu omistaisi lähes kokonaan Ilmorin, mutta en tuota sulautumista
 
Jones sanoi:
Tuolla logiikalla BolsheviikkienMatkailuWaunujen-moottorilla ryyditetyt Williamsit olisivat voittaneet joka kisan.

No kyllä se jotain suuntaa antaa, jos Renaultit ei edes Monzassa saa huippunopeudeksi 340km/h, kun taas McLaren kulki "voimanlähteensä" kanssa yli 350km/h. Kuitenkaan Renaultit eivät lyöneet McLarenia radan millään osuudella. BMWn ja Ferrarin ero tuskin on yli 20hp, joten se ei käytännössä näy normaali radoilla juuri mitenkään. Mersukaan ei "asiantuntijoiden" mukaan häviä Bemarille Monzassakaan edes kolmea kymmenystä, olettaen siis Calvinin listan pitävän jotenkuten paikkansa.
 
gnz sanoi:
Teoriassahan 72 asteen sylinterikulma pitäisi olla optimaalinen V10-moottorille. Aivan kuten 90 astetta V8:lle ja 60 astetta V12 moottorille.

60*12 = 720
90*8 = 720
72*10 = 720

Miksi näin sitten on, en tiedä.

Nelitahtikone: Kaikki sylinterit suorittavat työtahdin 720 asteen sisällä. Jos sylintereitä on kymmenen täytyy mäntien ero kammenkulma-asteina olla 72 astetta (tasavälinen sytytys). Jos V-kulma on nyt 72 astetta, ovat tietty mäntäpari aina juuri täysin eri vaiheessa, kun niiden ero kammenkulma-asteina on 72 astetta, eli juuri se mikä mäntien välinen kulmaero on. Siis viisi mäntäparia menevät pareittain samassa kohtaa omaa sylinteriänsä. Jos sylinteri kulma on joku muu, ei tasavälisellä mäntien jaolla (kammenkulma-asteina siis 72 astetta tässä tapauksessa) koskaan olisi mäntäparia, jossa männät liikkuisivat samassa kohtaa omia sylintereitä. Tämä käsittääkseni tarkoittaa enemmän värähtelyjä.
 
Pete sanoi:
No kyllä se jotain suuntaa antaa, jos Renaultit ei edes Monzassa saa huippunopeudeksi 340km/h, kun taas McLaren kulki "voimanlähteensä" kanssa yli 350km/h. Kuitenkaan Renaultit eivät lyöneet McLarenia radan millään osuudella. BMWn ja Ferrarin ero tuskin on yli 20hp, joten se ei käytännössä näy normaali radoilla juuri mitenkään. Mersukaan ei "asiantuntijoiden" mukaan häviä Bemarille Monzassakaan edes kolmea kymmenystä, olettaen siis Calvinin listan pitävän jotenkuten paikkansa.
No mitens sitten perustelet että 'mikkihiiri-radoilla' eli Heresissä ja Valensssiassa Mäkkäri ajoi huippuaikoja, mutta Barseloonassa, missä pikkasen tarvitaan jo voimaakin, Renault pakeni Mäkkäriltä pahasti. Hyvä kun Trulli, Franck ja Alonso ei innostunut ajamaan kahdeksikkoa Taavin, Noemmätiiän, Aleksin ja Peetron ympärillä.:nope:

Mulla on paha aavistus täydelliseltä katastrofilta 3 ekassa kisassa.:jaska:
 
E. Tuhero sanoi:
Älä nyt käy yhtään.. niin kauan kuin Mercedes häviää tehoissa muille on se Ferrarin ja FIAn berylliumkiellon syy...

Voi ei, tästä berylliumista on jaksettu jauhaa jo yli neljä vuotta...!
Nyt kuule hommat hanskaan ja hanskat käteen, hyviä moottoreita voi valmistaa myös ilman berylliumia!:eek!:
OHHO,taisin itsekin jämähtää tähän ansaan, että menen kommentoimaan Mersun beryllium-asioita.:rolleyes:
Sitä se ihmismieli teettää.:p

Renaultista täytyy sanoa se, että kyllä tuo Fernando on aika huima ukko, ja itsevarma myös.
Hiukan samanlaista ylimielisyyttä kuin Kimi Räikkösellä... mikä ei tietenkään ole pahasta...;)
 
Daytona sanoi:
.. suhteessa 90:een. Kapeampi koppa -> pienempi ilmanvastus. 72 on kuitenkin vain välimalli, jossa vähemmän tehoa ja painopiste korkeammalla kuin 90:ssä, joten mainitsin tuon pienenkin edun joka puhuu sen puolesta, että heillä on kuitenkin kilpailukykyinen paketti "välivuodesta" huolimatta.

Miksi sitten Renoolla on kaikista matalimmat ponttoonit, mutta ei varsinkaan takaosastaan lahellekään kapeimmat. Tämä on helposti kuvista havaittavissa. Eivät ole ilmeisesti tajunneet hyödyntää kapeamman ja korkeamman moottorin mukanaan tuomia aerodynaamisia mahdollisuuksia...:rolleyes:
 
formulastara sanoi:

Kuvia en ole kattellu (ja niistä on mielestäni hyvin vaikea nähdä tollasten mittojen eroja), mutta eihän se moottori siellä ihan takana ole. Vaihteisto (ja mitä sälää siellä sitten onkaan) rajoittaa sitä aivan takaosan kapeutta. Ja jos etuosa ponttooneista on tietyn levyinen, ei takaosasta välttämättä edes kannata tehdä aina kapeampaa. Liian nopea perän kaventuminen aiheuttaa sen, että ilma ei kerkeä kääntymään auton muodon mukana. Tällöin paine laskee ponttonien takana ja tulee ilman virtauksesta tulee turbulenttista. Nämä sitte tietysti lisää ilmanvastusta.

Sama pätee tietysti ponttonien korkeuden pudottamiseen perää kohti. Liian nopea pudottaminen aiheuttaa autoon nostetta (ts. vähemmän downforcea, koska pohjan ja yläosan paine-ero pienenee). Esim. Williamssin ponttonit ovat matalat, mutta eivät madallu perää kohti niin paljon kuin monen kilpailijan vastaavat. Jos ajatellaan ponttoneja vain yksittäisinä kappaleina, niin yksinkertaisesti sanottuna kappaleella on suurempi ilmanvastuskerroin, mutta pienempi otsapinta-ala. Toisaalta myös koska kappale ei madallu niin nopeasti, niin se ei tuota nostetta niin paljon, koska ilmanpaine sen yläpinnalla ei laske niin paljon.
 
Spam sanoi:

diapo_162.jpg

Kuten sanoin, matalin, mutta ei suinkaan kapein. Ehkä jopa levein???

diapo_133.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Ylös