Molemmat Kubica ja Palmer ovat mielestäni symppiksiä, joten en oikein tiedä mitä toivoa. Sikäli kun yksittäisen Antin toivomuksilla on mitään väliä
On Palmerilla ollut monia vaisuja aika-ajosuorituksia, ei sitä voi kiistää, mutta myös aivan käsittämätön määrä epäonnea. En jaksa edes laskea kuinka monta moottoririkkoa, hydrauliikkavuotoa yms. hänellä on ollut, kuten myös monella muulla kuskilla jotka ajavat Renaultin tekniikalla. Hulkenbergillä on tainnut olla kaikkein vähiten teknistä epäonnea näistä kuskeista. Ties kuinka monet harjoitukset ovat Palmerilla jääneet väliin, niin lähdeppä siitä sitten kylmiltään ajamaan Q-kolmoseen. Tai lähdeppä tavoittelemaan pistesijaa lähtöruudusta 11 kun auto hajoaa jo lämmittelykierroksella tai Grosjean ajaa päin ekalla kierroksella. Tuskin nämä ongelmat yhdessä yössä korjaantuu jos kuskia vaihdetaan. Tai no, tilastojen valossa se onni kuitenkin kääntyy pitkällä aikavälillä ja siinä tilanteessa olisi helppo sanoa, että kyllä nyt pisteitä ropisee kun on uusi kuski ratissa.
Kubican paluu olisi hieno juttu, mutta jos suoritukset ihan oikeina kisaviikonloppuina olisi heikompia kuin Palmerilla, niin se olisi hieman nolo sekä surullinen juttu. Kubican taitoja rattimiehenä ei voi kiistää, joten mielestäni hänen kannattaisi ajaa sellaisia sarjoja, joissa voi ihan oikeasti taistella voitoista ja mestaruuksista. Se olisi tietyllä tavalla kunniallinen paluu voittajaksi ja osoitus kuntoutumisesta.
Vinkki Renaultin suuntaan: Katsokaa kausi loppuun Palmerin kanssa, kartoittakaa mahdollista korvaajaa ensi kaudeksi nuorten lupausten joukosta, ja hyödyntäkää Kubican PR-arvo harjoituksissa, testeissä ja edustajana.
Korvaajista puhuttaessa Nicolas Latifi on saanut aika paljon testivastuuta aikaisemmin ainakin Renaultin testaajista mitä tulee siihen, että mikäli Palmer tosiaan korvataan joko hyvin lähitulevaisuudessa tai sitten ensi kaudeksi mikäli ei kerta kaikkiaan tulokset ala parantua. Itsekin olen juuri yrittänyt kirjoitella jotakin ja myös nimenomaan Palmerilla on ollut myös helkkaristi teknisiä murheita ja epäonnea kauden kisoissa.
Lähinnä yksi sellainen vähän huonompi mahdollinen ajosuoritus nimenomaan oikeasti typeränä ajona oli Bahrainin tai Kiinan kisan aikainen ajaminen eräässä vaiheessa kisaa itsepäisesti rikkoutuneella autolla radalla kun milloin olisi pitänyt oikeasti mennä varikolle. Molemmissa noissa kisoissa Palmer sai myös hyvän lähdön, mutta jäi muun muassa Kimi Räikkösen tapaan pussiin koska muutenhan niillä ajolinjoilla olisivat niin Jolyon kuin Kimi ajaneet kolarin.
Kubican osalta on vain sanottava, että toivottavasti tietää mitä tekee koska onhan tuo kaiken jälkeen riski palata radoille. Takavuosinakin on toki kilpailemaan palattu kovistakin loukkaantumisista huolimatta vaikkakin ei ehkä ihan vastaavilla vammoilla.
Jean-Pierre Beltoisella esimerkiksi eräässä vaiheessa uraa käsi vioittui jonkin verran ja ei kääntörajoitteistaan huolimatta silti kärsinyt siitä liikaa ja pystyi palaamaan lajin pariin kunnes sitten alkoivat tietenkin autot ja itse lajikin muuttua silloin kun lopetti. Toki Kubican käsivamma painii Alessandro Nanninin vastaavan käsivamman kanssa aika lailla omassa sarjassaan.
Ja Nannini ei palannut lajiin loukkaantumisensa jälkeen vaikkakin useita kovan profiilin testejä Nannini toki teki niin entiselle suoralle työnantajalleen Benettonille kuin myös Ferrarillekin. Joskus italialaisissa lehdissä oli juttua myös Nanninin mahdollisesta lähettämisestä 'harjoittelemaan' paluuta isompiin talleihin Dallaralle vuodeksi 1992 edellyttäen vain, että käsi olisi toiminut.
Tämän siirron asianlaitana oli se erikoisuus, että Ferrari halusi äärimmäisen kovasti niin Ivan Capellin kuin myös Pierluigi Martinin ja molemmilla kuljettajilla tavallaan sopimukset Ferrarin kanssa olivat menneet ristiin joskin Capelli halusi itse mennä aluksi nimenomaan Dallaralle ja Martini Ferrarille, mutta lopulta sitten tehtiin vaihtokauppa Martinin lähettämisestä Dallaralle ja Capellin siirrosta Ferrarille tunnetuin ja murheellisin seurauksin etenkin Capellin kannalta.
Joskin tulta syöksevän Claudio Lombardin selvemmän johtajuuden aikana ylipäätään melkein kaikki oli melkoista tulikiven katkuista helvettiä tavallaan etenkin henkisesti Ferrarilla.:frank: Sellaista räiskymistä ei ole nähty sen jälkeen formuloissa tai Ferrarilla eikä sellainen tietenkään olisi hyväksi mikäli ikinä sellaista räiskähtelijää F1-varikolle tulisi kyllä muutenkaan.
Helkkarinmoista viihdettä tosin kyllä tulisi kun sellainen Lombardin kaltainen kaveri jostakin vain tulisi nykyvarikoille ja rähjäisi milloin mistäkin syystä vaikkapa Sebastian Vettelille kuin Kimi Räikköselle.
Vaikkakin ihme kyllä ennen tallipäällikkyysaikojaan vuosina 1989-1991 ennen viime mainitun vuoden loppua Lombardi oli äkkiväärästä ja räjähdysherkästä luonteestaan huolimatta tuolloin silti yleensä selvästi rauhallisempi tyyppi kuin heti tultuaan tallipäälliköksi.
Ja mikäli Ferrari vain tuolloinkin olisi voittanut melko säännöllisesti tai Michael Schumacherin loistovuosien malliin niin tuskin olisi Lombardikaan ikinä varmaan edes käyttäytynytkään Lohikäärmeen lempinimen arvoisestikaan.
Nannini jäi tietenkin rannalle koska hänen kätensä ei mitenkään toiminut eikä edes testirooliinkaan häntä otettu vuodeksi 1992 Dallaralle joskin ehkä testirooli peruuntui senkin takia koska Nanninin kädelle tehtiin paljon mikrokirurgisia operaatioitakin sinä vuonna.
Kubicalle tosiaan on melkoinen näytönpaikka pitkästä aikaa annettu ja hienoa, että näillä näkymin tämä testitilaisuuskin toteutuu!:alppu: