Grojeanin pitää älytä olettaa, että siellä on mahdollisesti toinen auto sillä linjalla mihin hän puupäänä leikkaa. Se tässä sen Romainin virhe olikin, että vain oletti että tiellä ei ole ketään. Eihän siellä lähdössä tosiaan ole ketään muita.:wall:
Se olisi ihan toivottavaa, että ei tahallaan kiilaile. Joskin se ei virhettä miksikään muuta että motiivina oli hakea sisälinjaa. Järkevämpi kuski olisi peileistä tarkistanut että Hamilton on tosiaan takana ennen kuin olisi leikannut kokonaan laitaan. Hämis tosiaan lähti yhden ruudun edempää liikkeelle kuin Romain, joten on aika hyvä syy olettaa että Hämis saattaa olla rinnalla siinä laidassa.
Se, mikä tässä on ihan ennustettavaa on se, että Hamilton oli sillä sisälijalla ajamassa kohti sitä samaa mutkaa. Syy kolariin oli 100% Grosjeanin. Hämis ei tehnyt tuossa mitään väärin.
Mitä? Katsopa nyt tarkemmin tuota lähtöä. Pastorin varaslähtö toi nimenomaan tilaa ajaa suoraan, sen sijaan Hämiksen sijaintiin se ei vaikuttanut mitenkään.