Ruotsin MM-ralli 2024

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15748
Sijainti
Tampereen lenkki
Sai ajaa rauhallista vauhtia, koska kaikki muut relevantit voittajaehdokkaat ajoivat ulos. Lappi oli ainut joka piti vehkeet tiellä tuolla vauhdilla. Mielestäni on täysin epäreilua Lapin kannalta se, että tutkan alla ajanut Evans saa jotenkin kuitenkin 6 pistettä enemmän kuin Lappi. Mitä Lappi olisi voinut tehdä paremmin? Ottaa riskejä puolentoista minuutin johdosta jotta saa jotain pilipali-pisteitä?
Evans ei sitten ottanut riskiä hakiessaan "pilipalipisteitä"? Yksi penkkaanajo ja olisi mennyt myös eilen tienattu kolmossija hukkaan.
Olkoon kaikki mitä mieltä tahansa, mutta itse ainakin ajattelen että oli tilanne mikä tahansa, voittajan tulee aina saada eniten pisteitä.
Tästä olen samaa mieltä.
 
Kivisisälläheittää

Active member
Liittynyt
20.5.2022
Viestit
30
Evans ei sitten ottanut riskiä hakiessaan "pilipalipisteitä"? Yksi penkkaanajo ja olisi mennyt myös eilen tienattu kolmossija hukkaan.

Tästä olen samaa mieltä.
Mielestäni kuitenkin eri asia riskeerata kolmossijaa kuin osakilpailun voittoa. Varsinkin kun otetaan huomioon Lapin tilanne. Lähinnä harmittaa voittajan puolesta se, ettei eniten pisteitä saa vaikkei mestaruudesta ajakkaan. Kuitenkin jos ajattelee niin täydellinen viikonloppu Lapille.
 
Coni

Well-known member
Liittynyt
8.10.2007
Viestit
1039
Mielestäni yleiskilpailun pisteet tulisi jakaa sunnuntaina maaliviivan jälkeen 25p-18p-15p jne. Lisäksi sunnuntailta voidaan jakaa nykyisen kaavan mukaan supersunnuntain extrapisteet. Tällöin mielestäni kokonaiskilpailu säilyttäisi arvonsa.
 
nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3796
Ihan nollatason sunnuntai powerstagea lukuunottamatta. Kyllähän tuon katsoi samalla tavalla kuin aiempina vuosina, mutta mitä tuossa nyt oli lisää millä myydä tätä kenellekään uudelle fanille? Ihan jäätävä viritys. Ymmärtäisin pisteuudistuksen jos siellä porukka vetelisi niin tunteella ja täysillä kuin tässä yhdellä pätkällä. Mutta kyllähän tuo nykyisellään vaan syö voiton fiilistä ja arvostusta. Toivottavasti fiksaavat Safariin mennessä toisen systeemin.

Itse ralli jännä, EP piti pään loistavasti kasassa. Kalle, Tänäk ynm. omat mokat ja ulos. Evans ajoi lujaa, mutta virheitä ja hoiti kuitenkin parhaat pisteet? Thierry pääsääntöisesti taisi ihan jees minimoida riskit ja huonon lähtöpaikan aseman.

Wrc2 viihdyttävää menoa Oliverin jälkeen.
 
JuuZa

Kulttuurispesialisti
Liittynyt
22.4.2006
Viestit
2130
Mitenhän olisi muuan Mikkelsenillä sujunut Ruotsissa? Veikkaan että aika hyvin verrattuna Monten Rally1-debyyttiinsä. Ei nyt välttämättä voittoon olisi yltänyt vaikka Tänak ja Rovanperä keskeyttivät, eikä kukaan tuolla kokemuksella sellaista odottaisikaan, mutta varmasti olisi ollut asiallisempa tekemistä kun Montessa.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15748
Sijainti
Tampereen lenkki
Ihan nollatason sunnuntai powerstagea lukuunottamatta. Kyllähän tuon katsoi samalla tavalla kuin aiempina vuosina, mutta mitä tuossa nyt oli lisää millä myydä tätä kenellekään uudelle fanille?
Rovanperä, Evans, Tänak, Neuville ja Taka vetää ihan täysillä = nollatason sunnuntai? Et taida enää muistaa edellisvuosien tylsiä sunnuntaiaamuja ja renkaansäästelyjä?
 
nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3796
Rovanperä, Evans, Tänak, Neuville ja Taka vetää ihan täysillä = nollatason sunnuntai? Et taida enää muistaa edellisvuosien tylsiä sunnuntaiaamuja ja renkaansäästelyjä?
Nojoo myönnetään että tämä oli liioittelua. Mutta kyllä mieluummin silti olisin katsonut rehdin ja tasapainoisen taistelun oikeasta rallin tilanteesta eikä mitään keinotekoisesti tehtyjä kisoja kisan sisällä.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15748
Sijainti
Tampereen lenkki
Nojoo myönnetään että tämä oli liioittelua. Mutta kyllä mieluummin silti olisin katsonut rehdin ja tasapainoisen taistelun oikeasta rallin tilanteesta eikä mitään keinotekoisesti tehtyjä kisoja kisan sisällä.
Ja oikeastihan ainoa taistelu olisi ollut Fourmauxin ja Evansin välillä.

Mietin tässä että ajoiko Evans lauantai-iltapäivän käytetyillä renkailla kun ei meinannut pärjätä Fourmaux'lle? Uhrasi ne pari pistettä lauantain kakkossijasta että sai sitten sunnuntain ajettua täysiä tuoreilla kumeilla ja sai mahtavan pistepotin?
 
Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1520
Sijainti
Porvoo
Mitenhän olisi muuan Mikkelsenillä sujunut Ruotsissa? Veikkaan että aika hyvin verrattuna Monten Rally1-debyyttiinsä. Ei nyt välttämättä voittoon olisi yltänyt vaikka Tänak ja Rovanperä keskeyttivät, eikä kukaan tuolla kokemuksella sellaista odottaisikaan, mutta varmasti olisi ollut asiallisempa tekemistä kun Montessa.
Niin, olihan tuossa aika iso ero että kumpi keikkakuski näytti ja mitä. Mikkelsen käytännössä hitain WRC Montessa ja Lappi sit nopein omassa kisassaan Ruotsissa. Eikä sillä ole välilä että miten Mikkelsen olisi ajanut Ruotsissa kun ei aja. Ts. Lappi hoiti tehtävänsä täydellisesti ja Mikkelsen paskasti. Ei toki ole Andreaksen vika että on palkattu vääränlaisiin ralleihin, mutta ei siitä tarvii toista kehuakaan.
 
Coni

Well-known member
Liittynyt
8.10.2007
Viestit
1039
Onhan tuossa sunnuntaissa hyvä idea, mutta tässä rallissa esille tulleet epäkohdat pitäisi paikata. Nyt meni aikalailla fifty fifty keskeyttäneet huippukuskit vs. kokonaiskisassa mukana olleet.

Jos katsoo paljonko Rovanperä sai pisteitä suhteessa Lappiin tai Evans ei hyötynyt pisteellisesti kokonaiskilpailun 2. sijalle noususta niin ei toi pisteytys vielä valmis ole.

Mietin tarvitaanko poweria enää supersunnuntain lisäksi. Pitäisikö powerilta jakaa vähemmän pisteitä (3) tai kokonaiskilpailusta vanhaan tapaan 25.

F1 puolella sprintistä saa 8-1 pistettä ja kisasta 25-1p. Sama voisi olla rallissa 7-1 +25-1 ja päälle vielä powerin 3-1p. Joku matemaatikko voi laskea miten ruotsin pisteet ois menny
 
nese

Well-known member
Liittynyt
3.9.2011
Viestit
1034
Niin, olihan tuossa aika iso ero että kumpi keikkakuski näytti ja mitä. Mikkelsen käytännössä hitain WRC Montessa ja Lappi sit nopein omassa kisassaan Ruotsissa. Eikä sillä ole välilä että miten Mikkelsen olisi ajanut Ruotsissa kun ei aja. Ts. Lappi hoiti tehtävänsä täydellisesti ja Mikkelsen paskasti. Ei toki ole Andreaksen vika että on palkattu vääränlaisiin ralleihin, mutta ei siitä tarvii toista kehuakaan.
Kyllähän Lappi suoriutui Mikkelseniä paremmin omasta osuudesta, mutta tässä kommentissa vedät aika pitkälti mutkat suoriksi. Lappi oli käytännössä Fourmauxia nopeampi, Evans ja Neuville kärsi lähtöpaikasta niin paljon, että ei ollut mitään asiaa voittotaisteluun ja muut ajoivat pihalle. Kyllä rallissa pitää ajaa maaliin, että voi voittaa, mutta yhtälailla Mikkelsen olisi ollut Montessa nopein WRC, jos muut olisi ajaneet pihalle 🤓. Molemmat ajoi kisansa läpi varman päälle. kKyllä Lappi ajoi paremmin, mutta oli myös huomattavasti parempi tuuri mukana.
 
En periaatteessa. Lappi kuitenkin osoitti nopeutensa, Mikkelsen ei missään vaiheessa. Eli Lappi olisi taistellut voitosta joka tapauksessa, mutta Mikkelsen olisi todella tarvinnut kaikkien keskeyttämistä.

Eikä pointti ole haukkua Mikkelseniä, eihän hänen vahvuus ole assurallit. Lähinnä haukun tilannetta, en nimittäin edelleenkään ymmärrä hänen palkkaustaan. Omassa kirjassa edelle olisi edelleen mennyt Suninen kokemuksen ja esim. Rossel erityisosaamisen takia.
 
JTH

Well-known member
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
697
Kalle Rovanperä. Sijoitus 39. Eroa kärkeen 49 minuuttia. Ansaitut MM-pisteet: 11.

🤐
No siinähän se tuli. Ehkä se powerin 5 pistettä vielä menettelisi, että saadaan yleisölle showta, mutta tuo pistemäärä on ihan liikaa keskeyttäneille.

FIA:n ei olisi tarvinnut sunnuntailta korjata muuta kuin antaa kaikille uudet renkaat ennen poweria, että ei tarvi renkaita säästellä koko päivää. No tällä systeemillä taidetaan mennä tämä vuosi, joten varmaan jossain kohdassa itse kunkin kannattaa lopettaa turha valittaminen. Ehkä.
 
Teemu_99

Well-known member
Liittynyt
8.9.2018
Viestit
412
Mun mielestä turha ny sinällään tässä kontekstissa vertailla Lapin ja Mikkelsenin suorituksia, Mikkelsen ajo ekaa kertaa Rally 1 autolla ja assukisassa mikä ei todellakaan ole vahvuus ja EP taas vahvan kisan itselle hyvältä lähtöpaikalta.
Se että Lappi ajeli hiljaa 2 päivää ei millään tapaa vähennä myöskään suoriruksen arvoa, on aika vaikee paikka tossa tilanteessa tuokin homma hoitaa noin tyylikkäästi👍 (varsinkin ku voittamisesta oli jo varmasti kasvanut apina niskaan)
Kyllä se perjantai aamuna näytti että kyllä se vauhtikin siellä on, mm ek3 pohjat kallen kanssa samoilta lähtöpaikoilta, joskaan tuskin olis koko kisan mitassa pystynyt vastaamaan mutta kalle teki virheen.
Ep ei ja täysin ansaittu voitto👍

Jos Mikkelsen ajaa tänä vuonna vaan assuja ni tulee olee melkoinen korpivaellus, ri hän tuu noilla testimäärillä millään pärjäämään vielä itselle ei niin vahvalla alustalla.
 
Ylös