Tuleeko ohittaminen muuten yhtään helpommaksi?
Niinpä. Teoriassa pitäisi helpottua, mutta eihän sitä tosiaan nähdä kunnolla kuin vasta ensimmäisessä kisassa. Luulenpa että ohituksia tullaan näkemään enemmän alku- kuin loppukaudesta, koska mitä pidemmälle kausi etenee, sen enemmän kaikki vakioituu ja jokainen kuski alkaa käyttää KERSin lisätehoja jne. samalla tavalla.
Autojen säätäminen. Etusiiven lisäsädön vuoksi ei välttämättä helpotu.. sade siihen soppaan vielä. Kuka kuskeista ajaa ulos unohtaessaan siiven asennon?
Vähän veikkaan että sitä tullaan käyttämään pääasiassa pääsuorilla. Ei siis mikään varsinainen "Amerikan temppu". Esimerkiksi Fuji on aika selvä tapaus. Sitten taas toisaalta Monaco ja Singapore ovat sellaisia, että siipi on paras pitää sillä yhdellä ainoalla oikealla asetuksella koko kierroksen ajan.