Sääntömuutokset 2012

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Lunssila
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Onko Q3 renkaan käyttöpakosta starttirenkaana ollut mitään iloa oikeastaan? Emme juurikaan ole nähneet erilaisia taktiikoita, paitsi ruutujen 8-10 osalta ettei ole ajettu ollenkaan Q3:a ja ehkä lähdetty kovalla kisaan.

Varmaan ei kovia renkaita juuri kärjessä nähtäisi vaikka starttirenkaan saisi valita vapaastikin, mutta homma olisi selkeämpi ja olisi sielä aina se mahdollisuus.
 
Se "ilo" kai tulee siitä, että top10:n ulkopuolella olevat voivat taktikoida/lähteä käyttämättömillä pehmeillä. Eli säännön tarkoitus oli edes hieman kampittaa parhaita autoja (kuten aiemmin kisabensoilla). Top10:een sillä ei alunperin katsottu juurikaan olevan vaikutusta, kunnes tallit keksivät ajamattomuuden. Ja ajamattomuuskin on enempi sen aiheuttamaa, että pehmeitä on vain kolme settiä ja ne tarvitaan kisaan hyväkuntoisina (uusina jos mahdollista).

Startti koetaan edelleen tärkeäksi, joten pehmeillä yleensä kaikki mieluiten lähtisivät.
 
Ja se "ilo" on nähty. Ei kovin suurta vaikutusta. Joskus saattaa joku lotota kovilla pyörillä, mutta eipä niitäkään paljoa ole nähty.
Siis turha sääntö. Koska lie FIA tämän tajuavan?

Mieluummin niin, että pehmeillä kärkeen ja sit se riskitaktiikka: kovilla lähtöön.
 
Ainoa tapa saada kaikki ajamaan Q3:ssa on varata siihen pääseville yksi rengassarja vain tuota osiota varten ja poistaa nykyinen saman rengassarjan käyttöpakko startissa.

Sehän olisi ihan liian simppeliä, jos sekä Q2 että Q3 yltäneet saisivat sessioon lisärengassarjan. Green party tosin ei tykkäisi, jos noilla renkailla ajettaisiin alle tusin kierrosta ennen kierrätystä :-)
 
Melkoista FIA-laatua kyllä nuo säännöt. Yrittäkääpä ymmärtää tämä kappale:
40.12 If the clerk of the course considers it safe to do so, and the message "LAPPED CARS MAY NOW OVERTAKE" is shown on the timing monitors, any cars that have been lapped by the leader will be required to pass the cars on the lead lap and the safety car. This will only apply to cars that were lapped at the time they crossed the Line at the end of the lap during which they crossed the first Safety Car line for the second time after the safety car was deployed.

:D
 
Ne autot saavat unlapata itsensä, jotka olivat jääneet kierroksella ennen kuin toisen kerran ylittivät ensimmäisen safetycarlinjan turva-auton kehittämishetken jälkeen.

Elikkä käytännössä jos varikolla vaikka korjaillaan jotain vähän enemmän turva-auton aikana niin ei saa ajaa hävittyjä kierroksia takaisin?
 
Olen edelleen sitä mieltä, että viisaampaa olisi ollut tiputtaa ne kierroksella jääneet radallaolojärjestyksessä johtokierroksella olevien taakse. Menisi vähemmän aikaa ja olisi turvallisempaa mahdollisten ratavirkailijoiden kannalta, kun kiekalla jääneet eivät kaahaisi sitä menetettyä kierrostaan takaisin.
 
Tällöin he ajaisivat vähemmän kierroksia ja voisivat saavuttaa etua.
 
Eivätkö kierroksella ohitetut muka aja omaa kisaansa loppuun voittajan ylittäessä maalilinjan?

Ei vaan heidän kisa loppuu kun voittaja on tullut maaliin. Ajavat toki sen kierroksen loppuun millä ovat, mutta eivät jatka kisaa enään sen jälkeen. Vaikka ovatkin ajaneet kierroksen voittajaa vähemmän.
 
Ehkä tuossa tarkoitettiin sitä, että kierroksella jääneet tiputettaisiin letkan hännille ja näille lisättäisiin yksi kierros keinotekoisesti. Tuossa jotkin joutuisivat ajamaan vähemmän kierroksia ja siitä tulisi etua.

Nykyisillä tankkaus- ja rengassäännöillä tuo tosin ei vaikuttaisi nähdäkseni kovinkaan paljoa.
 
Ymmärrettiin kyllä mitä haettiin muttei se eroa nykytilanteesta mitenkään. Kierroksella ohitetut autot ajavat joka tapauksessa vähemmän kuin muut. Sikäli tuo ehdotus on kyllä hyvä, se säästäisi aikaa ja tilanne ei silti paljon nykyisestä muutuisi eikä kukaan hyötyisi ennemmän kuin muut. Hullua laittaa autot paahtamaan ylimääräisen kierroksen kaasu pohjassa kun ne voisi ajattaa jonossa varikolle ja liittyisivät letkan perään kun se on ohittanut heidät, jos siis turva-auto on vielä radalla. Jos ei niin liikennevaloilla lupa liittyä radalle kun autot on mennyt radalla ohi.
 
Tällöin he ajaisivat vähemmän kierroksia ja voisivat saavuttaa etua.

Jos kierroksella jääneet ovat vaikka toisena ja kolmantena olevan välissä, heidän pudottaminen suoraan letkan hännille ei vähennä heidän ajamiaan kiekkoksia mihinkään verrattuna siihen jos turva-autoa ei olisi tullut ollenkaan radalle. He ovat edelleen kierroksella jääneitä.
 
DRS-alueisiin muutoksia

DRS-säännöt sinällään pysyvät ennallaan, mutta FIA aikoo muuttaa DRS-alueiden pituuksia sen mukaan miten on tarpeen. Eli että joilain radoilla, joilla ohittaminen edelleen oli vaikeaa niitä pidennetään, toisilla joilla ohittaminen oli liian helppoa, niitä lyhennetään.

Australiaan, jossa DRS:n vaikutus oli jokseenkin olematon suunnitellaan toista ohitusaluetta. Kanadasta ja Valenciasta taas toinen alue aiotaan poistaa. Valenciaan jäävää ainutta aluetta sen sijaan aiotaan pidentää. (Autosport ei sitä mainitse, mutta mikäli kyse on sillan jälkeisestä suorasta, menneellä kaudella siinä ei DRS:stä riittävää hyötyä saanutkaan).
Autosport
 
Tekevät ihan oikein. Kokeillaan vähän eri tavoin tuota siipeä noilla radoilla. Pääasia on että se on kaikilla radoilla, se vain pitää suhteuttaa sitten muuten siihen rataan. :thumbup:
 
Ylös