Sääntömuutokset formuloissa kausilla 2003-06

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jacques
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tässähän kannattaa kehitellä todellista aika-ajokonetta, koska sen tarvii kestää vain kierroksen :o
BMW:n pitäisi olla vahvoilla :)
 
Pisteytyssysteemin muutos on ihan tervetullut juttu ja olen sellaista toivonutkin. Nyt keskikastillekin menee pisteitä, vaikka kaikki kolmen kärkitallin autot tulisivatkin maaliin. Tähän asti keskikastin tallit ovat tarvinneet tuuria pisteille päästäkseen, eikä ole mitään iloa olla viikonlopun neljänneksi nopein talli, jos edeltä kaikki tulevat maaliin. Kahdeksan on pisteille juuri sopiva määrä.

Aika-ajojakin muutettiin ihan mielekkäästi. Se neljä puolen tunnin jaksoa olisi ollut mielestäni aika sekava ratkaisu mutta tämä on ainakin show'n kannalta ihan mielekäs, urheilullisuudesta voidaan olla tietysti montaa mieltä.

Tallimääräyksien kielto taasen on aivan älytöntä. Eiköhän Williams osoittanut Indyssä tänä vuonna, miksi ne tallimääräykset ovat olemassa. Saman tallin kuljettajien kun kertakaikkiaan on järjetöntä taistella sijoituksista keskenään...
 
Hyvästi kamppailu kärkipaikasta ja Spa

Aika-ajoissa hyvää ja huonoa: Ei kyttäilyä, mutta riskeistä kärsii --> vähemmän yritystä? Toisaalta riskillä voi nousta vähän huonommallakin autolla??
 
Timoteus:
Pisteytyssysteemin muutos on ihan tervetullut juttu ja olen sellaista toivonutkin. Nyt keskikastillekin menee pisteitä, vaikka kaikki kolmen kärkitallin autot tulisivatkin maaliin. Tähän asti keskikastin tallit ovat tarvinneet tuuria pisteille päästäkseen, eikä ole mitään iloa olla viikonlopun neljänneksi nopein talli, jos edeltä kaikki tulevat maaliin. Kahdeksan on pisteille juuri sopiva määrä.
Toisaalta tämä laskutapa suosii Ralfin tapaisia kuskeja,jotka nakuttavat tasaisen varmoja 3 ja 4 sijoja. Tällä laskutavalla Irvine olisi tällä hetkellä maailmanmestari.
 
Sasu Hovi:
Toisaalta tämä laskutapa suosii Ralfin tapaisia kuskeja,jotka nakuttavat tasaisen varmoja 3 ja 4 sijoja. Tällä laskutavalla Irvine olisi tällä hetkellä maailmanmestari.
Onhan siinä tuo voiton arvon laskeminen (ja toisaalta luotettavuuden arvon liiallinenkin kasvaminen) haittapuolena mutta silti pidän muutosta positiivisena. Ehkäpä olisi vielä parempi, jos voittajalle jaettaisiin uudessa systeemissä kymmenen pisteen sijaan 12 pistettä. Silloinhan pisteytys olisi "identtinen" vanhaan nähden, eli ensimmäisestä seitsemänteen sijaan pisteytyksessä erot pysyisivät samoina, kaikki vain saisivat kaksi pistettä enemmän.
 
Kuulostaisi heti paljon paremmalta. Nyt on melkein yksi lysti oletko ensimmäinen vai toinen.
 
Ihan tervetulleita uudistuksiahan nuo ovat, jotain tässä on viimevuosina ruennut kaipaamaan kun kaikki tuntuvat sujuvan kisasta toiseen samalla kaavalla. Varsinkin aika-ajouudistus on tervetullut, yllättäjien määrä todennäköisesti kasvaa.
 
Mielipiteitä tähänkin toikkiin :

Aika-Ajot :
No ainakin loppuu spekulaatiot, että hitaammat pilasi kierroksen. Vastaavia systeemejähän on käytössä muissakin luokissa niin ihan yhtälailla toimii ykkösissäkin. Ei formuloissa nyt niin erillaista ole muihin luokkiin nähden. Eli hommahan toimii niin, että kun edellinen tulee nopealta kierrokselta maaliin niin toinen lähtee varikolta silloin. Aika-ajot on täten melkolailla se 1h/päivä, riippuen radasta.

Mielenkiintoista on nähdä miten sitten noiden säätilojen yms kanssa.

Tallimääräykset:
Niin, taas tämä. 1998 säädettiin suhtsamanlainen sääntöpykälä McLarenin Melbournen kikkailun takia. Ja kun Ferrari sitten järjesteli kuskejaan haluttuun järjestykseen myöhemmin kaudella niin tallimääräykset olikin sallittuja MM:stä taistellessa. :confused:
FIAn pitäisi saada kaikki telemetriatiedot suoraan autoista niin sitten tätä voitaisiin valvoa.

Rengassääntö:
Hieno homma. Nyt muutkin saa "omat renkaat" kuin Ferrari. :D
Pitäisi tasoittaa eroja. Nostanee kuluja jonkin verran. Tuskin kauheana kuitenkaan.

Pisteet:
No hyvä homma. Nyt saa muutkin pisteitä kuin Ferrari/McLaren/Williams ilman näiden kolmen epäonnea. Ja kun katsastaa kautta taakseppäin niin sijoilla 7 ja 8 on todella ollut elämää. Oli aikakin saada ajantasalla tämä.
Tilastothan ole muutenkaan kovin vertailukelpoisia niin se on ihan sama. Ja mistälähtien sääntöjä on säädetty/jätetty säätämättä sen takia että tilastonikkareille tulee lisää jossiteltavaa?

Spa pois:
Aivan selkeä päätös. Sponsorithan loppujen lopuksi määrää mitä tehdään ja milloin. En minäkään sponsorin asemassa olisi yhtään armoa antanut. Maksaa suuria summia siitä ilosta, että autossa ei näy sun logot.

Testaaminen:
Eikös 1999 vuodeksi tullut se 50pv/vuosi testausrajoitus? Mihin se katosi?
Tämä on mielenkiintoinen, että jos testaat vain 10pv/vuosi niin saat perjantaisin 2*1h harjoitussession. Tosin toteutuu vain jos 3 tallia lähtee mukaan.
 
Entä elektroniikka ja muut tekniset säännöt. Eikö Eclestone halunut karsia auton elektroniikkaa ja vähentää aerodynamiikkaa. Jatketaanko ensikaudella samoilla tekniikoilla vai päätetäänkö siitä vielä joskus myöhemmin?
 
Pro:

Eipä ole ollut mitään juttua noista.

Ainoahan sääntömuutos joka vähentää dominointia on tuo rengasmuutos.
 
Matxi:

Mielestäni elektroniikka ei ole mitään mieltä vähentää, syytökset ja salaliittoteoriat Schumacheria ja Ferrarista jatkuisivat taas. Hyvä puoli näissä säännöissä oli se että Ferrarin ylivoimaa ei pyritty (kovin) keinotekoisesti kaventamaan. Aika-ajot hiukan epäselvät tosin. Onko kellään tietoa miten perjantain aikataulu tulee muuttumaan, esim. vapaiden harjoitusten osalta?
 
"Aika-ajot menevät kuten DTMssä, paitsi että F1ssä lasketaan kahden päivän ajat"

Siis lasketaanko nuo ajat muka yhteen? Luulin, että parempi ratkaisee.
 
"Onko kellään tietoa miten perjantain aikataulu tulee muuttumaan, esim. vapaiden harjoitusten osalta?"

Perjantai:
Vapaat: 11-12
Aika-ajot: 13-14

Lauantai:
vapaat: 9-9:45, 10:15-11
Aika-ajot: 13-14

Perjantain aika-ajoissa mennään siis järjestyksessä jossa pistejohtaja aloittaa ja pisteissä viimeisenä oleva lopettaa. Tasapistetilanteista ei ole tietoa miten toimitaan.

Lauantain aika-ajoissa perjantain huonoin aloittaa ja paras ajaa viimeisenä.

Tämä vähän ihmetyttää:
"Running order on Saturday will be determined by the Friday times( which do not count for the grid )"

Elikkä eikö perjantain aika-ajot vaikuta kilpailun lähtöjärjestykseen millään tavalla???? Vai tulkitsenko ihan väärin?

Lähteet:
fia.com
 
Hetkinen!

Missäs niin sanotaan, että ne aika-ajot olis yhteenlaskettu vai jäikös mulla jokin homaamatta.
 
Nyt on kerrankin aihetta kommentoida...

Aika-ajouudistus:
Perjantaina siis vanha tuttu ja turvallinen tunnin aika-ajo vai vain yksi kierros??? Jos vain yksi niin ajat lasketaan yhteen? F1-Forumin uutinen on todella epäselvä... Lauantaina sitten yksi kerrallaan käännetyssä järjestyksessä. Eipä tämä nyt perjantaita kovin paljon tärkeämpään sijaan aseta. Lienee melko sama ajatko lauantaina viimeisenä vai viidenneksi viimeisenä. Ei rata nyt NIIN paljon parane, koska välissä sitä parantaa vain pari autoa. Tietysti uusi systeemi tuo uutta luonnetta aika-ajoon, on valittava vetääkö riskillä vai varmistellen. Tämä riippunee paljon ratatyypistä ja siten lähtöpaikan merkityksestä. Yllätyksiä tulee pienten virheiden myötä enemmän ja lähtöruudukko saadaan vähän enemmän "sekaisin", mikä on ihan hyväkin asia. Jäämme odottelemaan ensimmäisiä valittajia sen suhteen että rata hidastuikin lauantain session edetessä. Ilmeisesti sateen sattuessa jokainen ajaa sen minkä pystyy ja siihen on tyytyminen. Mitä muutakaan voitaisiin tehdä.

Pistelasku-uudistus:
Se, että pisteitä jaetaan kahdeksalle on mielestäni ihan OK. Saadaan useampia sijoja mistä taistella. Voiton merkityksen vähentämistä en taas ymmärrä. Uudistusta voisi muuttaa siten että voitosta saisi 15 pistettä, muut sijat kuten nyt on sääntöä muutettu.

Tallimääräykset:
Periaatteessa oikein, mutta miten tätäkin valvotaan? Mihin vedetään raja kyseenalaisissa tapauksissa ja mitkä ovat rangaistukset? Voiko tallikaveriaan enää ohittaa ollenkaan ilman pelkoa rangaistuksesta? Entä käskyt olla ohittamatta, miten ne voidaan huomata, ei mitenkään? Mielenkiintoista tulee, parasta olisi kun kenelläkään ei olisi varaa temppuilla radalla niin ei tarvitsisi miettiä tätäkään asiaa.

Span pudottaminen:
Todella valitettavaa, kaupallisuus jyrää konkreettisesti urheilun. Toivottavasti saamme yhden maailman parhaista radoista taas mukaan sitten vuonna 2006 vai milloin se nyt olikaan???

Rengasuudistus:
Hyvä sääntö sinänsä, sen pitäisi tasoittaa kilpailua jos rengasvalmistajat pystyvät erilaisia renkaita talleille todella tuottamaan. Toisaalta tämä vähentää yllätyksiä kun kaikki saavat ongelmattomat renkaat. Kuluminen ja muu käyttäytyminen on helpommin ennakoitavissa. Toivottavasti tästä säännöstä on vain hyötyä.
 
Panikoidaan nyt vielä tämän viestin verran:

Voisiko joku suomentaa mitä tämä suora lainaus FIA:n tiedotteesta tarkoittaa:

"Running order on Saturday will be determined by the Friday times(which do not count for the grid )"

Itse siis en usko omaan kielitaitooni sen vertaa, että uskoisin tuon tarkoittavan sitä että kilpailun lähtöruudukko määräytyisi pelkästään lauantain aika-ajojen perusteella.

EDIT:
Fia:n TIEDOTE

<small>[ 28-10-2002, 21:55: Message edited by: Olazabal ]</small>
 
Mielestäni sääntömuutokset ovat kokolailla onnistuneita.

Mielestäni aika-ajo kaipasikin jo uudistusta joten hyvä juttu, että sitä muutettiin. (Vaikka onkin vielä epäselvä miten aika-ajossa nyt sitten ajetaan).

Pisteuudistus tuli tarpeeseen, ehkä olisi voinut laittaa voitosta saatavan pistemäärän kahteentoista (12) pisteeseen tai vaihtoehtoisesti jakaa aika-ajosta pisteitä esim. tyyliin aika-ajon nopein kolme (3) pistettä toinen kaksi (2) pistettä ja kolmas yhden (1) pisteen.

Rengasuudistus OK.

Tallimääräyksien kielto hyvä juttu, mutta kuinkas valvot???

-kp-

<small>[ 28-10-2002, 22:04: Message edited by: kp ]</small>
 
Ylös