Sääntömuutoksia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja August
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Hurmurisija sanoi:
Minusta kysymyksessä on pelkästään mielikuvien taistelu. F1-sarja ja sen autot ovat monin tavoin säädeltyjä ja rajoitettuja jo nyt, mutta jostain kumman syystä ne koetaan teknisen kehityksen huipuksi ja vapaan kilpailun malliesimerkiksi. Miksi?

Toki ne ovat säädeltyjä ja rajoitettuja. Ykkösiä voidaan kumminkin pitää teknisen kehityksen huippuna ja vapauden esimerkkinä siksi, koska vastaavat vapaudet tarjoavaa toista autourheiluluokkaa ei yksinkertaisesti ole. Jos ei ole rajoituksia, mikään autourheiluluokka ei selviä hengissä.
 
vermula sanoi:
Eivät ole ainakaan kiistatta.

Oli miten oli, niin jos nykyiset kuskit siirtyisivät tiukemmin säänneltyyn sarjaan, jossa kuljettajan merkitys korostuisi, niin totta hitossa katsoisin sitä mieluummin kuin nykyistä köröttelyä. Formuloista on tullut yhtä tylsää kuin nykyjääkiekosta, jossa budjetin perusteella voi varsin luotettavasti arvioida joukkueen yleisen tason.
 
Hurmurisija sanoi:
Minusta kysymyksessä on pelkästään mielikuvien taistelu. F1-sarja ja sen autot ovat monin tavoin säädeltyjä ja rajoitettuja jo nyt, mutta jostain kumman syystä ne koetaan teknisen kehityksen huipuksi ja vapaan kilpailun malliesimerkiksi. Miksi?
Koska jokainen talli saa rakentaa oman autonsa alusta loppuun. F1:n moottorit edellä kaikkia muita sarjoja, niin painon, koon, tehon ja tekniikan suhteen. Samoin vaihteistot ja tasauspyörästöt ovat edellä kaikkia muita sarjoja puhumattakaan aerodynamiikasta. Renkaat ovat myös edellä kaikkia muita sarjoja. Sitten on myös elektroniikka: luistonesto, moottorinohjaus jne. Tietysti löytyy tehokkampia koneita, mutta ei tehokkaampia vapaasti hengittäviä kolme litrasia veekymmpejä.
 
oldez sanoi:
Koska jokainen talli saa rakentaa oman autonsa alusta loppuun.

...sillä rahalla mikä sillä on käytössään. Raha, raha, raha ja raha! Missä on jalo kilpailu? Täälläkin usein haikaillaan, että ajaisipa kaksi kuljettajaa samassa tallissa, niin nähtäisiin, kumpi on parempi. Eikö vielä jännittävämpää olisi nähdä, kuka on paras suht tasaveroisella kalustolla?
 
Hurmurisija sanoi:
...sillä rahalla mikä sillä on käytössään. Raha, raha, raha ja raha! Missä on jalo kilpailu? Täälläkin usein haikaillaan, että ajaisipa kaksi kuljettajaa samassa tallissa, niin nähtäisiin, kumpi on parempi. Eikö vielä jännittävämpää olisi nähdä, kuka on paras suht tasaveroisella kalustolla?
Siis jos halutaan että f1 on teknisenkehityksen huippu niin se tarkottaa sitä että rahaa poltetaan ihan pirusti ja autoja kehitetään. Se tarkottaa sitä että toisilla on paremmat autot ja toisilla huonommat. Jos autoista tehtäisiin säännoillä samanlaisia se tarkoittaisi sitä että autoja ei voitaisi enää kehittää.
 
Hurmurisija sanoi:
...sillä rahalla mikä sillä on käytössään. Raha, raha, raha ja raha! Missä on jalo kilpailu? Täälläkin usein haikaillaan, että ajaisipa kaksi kuljettajaa samassa tallissa, niin nähtäisiin, kumpi on parempi. Eikö vielä jännittävämpää olisi nähdä, kuka on paras suht tasaveroisella kalustolla?
Olishan se ehkä alussa jännää, mutta kyllä siihenkin kyllästyisi aivan samalla tavalla.
 
oldez sanoi:
Siis jos halutaan että f1 on teknisenkehityksen huippu

Tämä kai on se kysymys, mitä tällä hetkellä ratkotaan. F1 on bisnestä ja vaatii katsojia. Sarjassa mukana olevat tekevät ratkaisunsa katsojalukujen mukaan. Jos teknisen kehityksen huiput eivät saavuta riittävästi katsojia, niin sitten yritetään jotain muuta.
 
Mutta en näe ongelmana sitä että toiset autot on parempia ja toiset huonompia. Vaan sen että vaikka olisikin nopeampi auto niin sillä ei päästä hitaammasta ohi, koska ohittaminen on melkein mahdotonta niinkuin tänäänkin nähtiin..
 
oldez sanoi:
Mutta en näe ongelmana sitä että toiset autot on parempia ja toiset huonompia. Vaan sen että vaikka olisikin nopeampi auto niin sillä ei päästä hitaammasta ohi, koska ohittaminen on melkein mahdotonta niinkuin tänäänkin nähtiin..

Minä näen sen ongelmaksi, koska pääsääntöisesti autot ovat aika-ajojen jälkeen lähtöruudukossa nopeusjärjestyksessä. Sen vuoksi kisa onkin usein pelkkää jonossa ajamista.
 
Moottoreita ei kannata mennä roplaamaan eli lähinnä moottorin kuutiotilavuutta ei kannata mun mielestä muuttaa. Sen sijaan moottorinohjauselektroniikka voisi olla standardia, kierroksia ei rajoitettaisi mutta luistonesto ja startti-automatiikka pois kokonaan.

Etu- ja takasiivet kaikille samanlaiset, kulmia saa säätää.

Standardit jarrut, materiaalilla ei väliä.

Renkaiksi slicksit takaisin, kaikille talleille sama palvelu, ei niin että ferrarille kehitetään Bridgestonea ja muut Bridge tallit saa samaa, autoa kehitetään renkaille eikä päinvastoin.

Testipäivät päätetään edellisen kauden menestyksen perusteella, minkä huonompi --> sen enemmän saa testata.

Edit. Lisää talleja samalla ja takuusumma pois.
 
TS:
"Ferrari hyväksyi sääntöehdotukset
Kansainvälisen autoliiton FIA:n puheenjohtaja Max Mosley esitteli perjantaina Imolassa mullistavat sääntöehdotukset vuodeksi 2008. Tämä F1-urheilun teknologisista hienouksista riisuva ja moottorikoon pienimmäksi sitten vuoden 1965 muokkaava ehdotuspaketti muuttaisi koko kilpa-ajamisen luonteen.

GPWC:n tavoite on täysin toisaalla. Isot autovalmistajat pyrkivät pitämään F1-urheilun kilpa-ajamisen huippuluokkana kaikissa mittasuhteissa – myös teknologisesti.

Tiettävästi Mosley kuitenkin turvasi selustansa jo ennakkoon ja hankki ehdotuspaketilleen Ferrarin hyväksynnän ennen kuin esitteli sitä julkisuudelle. "


Ai miten niin FIA = FIAT ? Nyt en vain ymmärrä.

.
 
Minkä vuoksi Ferrari on noin tärkeä F1:lle, että siltä pitää kysyä mielipide ensin kaikkiin sääntömuutoksiin? Eihän se ole kuin F1-talli muiden joukossa. Itseäni ei ainakaan tippaakaan haittaisi jos joku suurista lähtisi kälppimään, mihin en tietenkään usko.
 
Ihmetällä täytyy, jos joku vielä kuvittelee, että tyhjällä tankilla on mahdollista ajaa paalulle heikolla tai vain keskinkertaisella autolla. Erot ovat sen verran suuria, ettei tuo ole mahdollista enää nykyformuloissa. Lähinnä joku Jaguar tai McLaren saattaisi jossakin yksittäisessä kilpailussa pystyä yllättämään, mutta missään tapauksessa tuollaisten yllätysten ympärille ei voisi rakentaa tallin pisteiden metsästys strategiaa. Toki pisteiden jakamista aika-ajoista voi perustellusti kritisoida, mutta tuo viimeksi mainittu argumentti ei ainakaan ole kovin pitävä.
 
Viimeksi muokattu:
Henkilökohtaisesti pidän myönteisenä sitä, jos Mosley todella on hakenut ja saanut edes yhden autonvalmistajan hyväksynnän ehdotuksilleen etukäteen. Tämä on tosin ristiriidassa sen oletuksen kanssa, että sääntöpakettiin oltaisiin piilotettu ne pari tärkeintä muutosta, jotka pyrittäisiin saamaan läpi, ellei sitten joku mene väittämään, että Mosley on jo tässä vaiheessa keskustellut Ferrarin kanssa siitä, mitä muutoksia he lajiin pyrkivät kauden 2007 jälkeistä aikaa silmällä pitäen tuomaan.

Ihmettelisin myös suuresti, jos Mosley ja co:t olisivat täysin tietämättömiä siitä millaisia linjauksia muilla autonvalmistajilla on lajia koskien. Väittäisin kyllä, että tiedot peruslinjauksista on FIA:lla aika hyvin olemassa, kun sen verran paljon kuitenkin samoissa pöydissä aikaa viettävät.
 
Heheh, yllätys yllätys että juuri Ferrarilta kysyivät. Mahtoivatkohan Ferrarin miehet lisätä pari omaa muutostakin sinne :p.

Mutta ihan vakavasti puhuen, on hyvä että myös talleilta kysytään noinkin isoa asiaa jo ennen julkistamista. Eihän tuossa myöskään sanota etteikö Mosley olisi hakenut hyväksyntää muiltakin talleilta kuitenkaan saamatta sitä. Noh, eiköhän kaikkien mielipide kaikesta huolimatta ratkaise uudistusten kohtalon sitten tulevaisuudessa vaikka kieltämättä ärsyttääkin tuo, että aina Ferrarilta kysytään ensin.
 
312T4 sanoi:
Nostan teille hattua asiantuntemuksesta; on ilo lukea asiantuntevaa tekstiä:thumbup:

Ei ne pahoja olisi ne 2.4 litran veekasit; hyvä idea myös se, ettei renkaita saisi vaihtaa!!!
totta, mutta luulenpa että toyota ja BMW ainakin pistävät hanttiin tuon kohdan kanssa...
Toyota kehitti ensin V12 myllyn joka piti romuttaa ja suunnitella V10 nykykoneiden ratifioinnin takia...
BMW:llä taas on kohta tulossa V10 koneinen M5, joten luulen että haluavat käyttää tuota markkinoinnissaan (eikös tästä ole ollutkin jo juttua?)
ideana hyvä toisaalta.... samoin tuo rengas kysymys...
 
Bemariin ja f1:sten jatkoon liittyen maikkarin nettisivuilla on uutinen eiliseltä, ote sieltä erään BMW-pomon tarinoinnista :

- Olemme sitoutuneet moottoriurheiluun. Kyse ei ole pelkästään formula ykkösistä. Jos formula ykköset kehittyvät sellaiseen suuntaan, joka ei ole yhdenmukainen BMW:n ajatusten ja arvojen mukainen, niin sitten voimme siirtyä toisenlaiseen moottoriurheiluun. Emme ole rajoittuneet pelkästään formula ykkösiin. Me haluamme kilpailla kärkisarjassa, se on ainoa vaatimuksemme. Jos se on meille kiinnostavaa ja houkuttelevaa, niin jatkamme formula ykkösissä. Jos ei ole, niin sitten emme jatka, Göschel arvioi saksalaisen autojätin tulevaisuutta kuninkuusluokassa.

Uutinen siis tämä :

http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml?214857
 
lfb sanoi:
Heheh, yllätys yllätys että juuri Ferrarilta kysyivät. Mahtoivatkohan Ferrarin miehet lisätä pari omaa muutostakin sinne :p.
Mistä päättelet ettei muilta ole kysytty? Muutoksethan esiteltiin kaikille talleille. Ferrari ilmeisesti vain sattuu olemaan ainoa talli joka on kyennyt muodostamaan selkeän mielipiteen sääntömuutoksista.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös