Archie
Well-known member
- Liittynyt
- 14.2.2000
- Viestit
- 13050
Yle:
Yhdysvaltain hallitus hyväksyy Guantanamon vankileirillä normaalia kovemmat kuulustelutekniikat, kertoo The Washington Post -lehti. Sen mukaan vankeja saa mm. pitää kylmässä tai kuumassa, heidän nukkumistaan voi häiritä, heitä voi pitää kirkkaissa valoissa tai soittaa kovaäänistä musiikkia.
Vankeja voi myös pitää seisomassa jopa neljä tuntia kerrallaan. Heitä saa myös pitää kuulusteltaessa alasti, mutta fyysinen väkivalta on kielletty.
Lehti kertoo 20 erilaisen painostustekniikan sisältyvän ohjeisiin, jotka on hyväksytty viime vuonna korkeimmalla tasolla puolustus- ja oikeusministeriöissä. Lehden mukaan ohjeet ovat ensimmäiset julkisuuteen tulleet asiakirjat virallisesta politiikasta, joka sallii fyysisesti ja henkisesti painostavat keinot kuulusteluissa.
Muistaakseni jenkit olivat irakin sodan alussa huolissaan siitä, että vankeja kohdellaan Geneven sopimuksen mukaisesti - onko tämä nyt ko. sopimuksen mukaista?