Sanoja, joiden käyttö ärsyttää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ace17
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mua ärsyttää se, kun aikuiset ihmiset, varsinkin jos miehet käyttävät vanhemmistaan yhä nimiä iskä, isi, äippä tai äiskä.

Kertoo mielestäni vanhaa sanomaa siitä, että nyt ei olla osattu päästää irti siinä määrin kun olisi hyväksi.

Voi olla myös, että olen väärässä. Mutta tuskin olen.
 
Minulla ei ole ollut milloinkaan faijaa, isiä, iskää, äippää tai äiskää. Meillä oli vain äiti ja isä.
 
Mutsia kutsuttiin Urmakseksi. Pitää syrralta kysyä mistä se tuli oikein? Mutta lopulta vietettiin ihan Urmaksen nimipäivääkin.

”Hyvä Urmas, hipin surmas”
 
Mua ärsyttää se, kun aikuiset ihmiset, varsinkin jos miehet käyttävät vanhemmistaan yhä nimiä iskä, isi, äippä tai äiskä.

Kertoo mielestäni vanhaa sanomaa siitä, että nyt ei olla osattu päästää irti siinä määrin kun olisi hyväksi.

Voi olla myös, että olen väärässä. Mutta tuskin olen.
Minä käytän ja lapsille puhun sitten mummosta, papasta, mummista, ukista ym.

ja toki myös omia isovanhempia kutsun samoilla nimillä kuin lapsenakin.
 
Minä käytän ja lapsille puhun sitten mummosta, papasta, mummista, ukista ym.

ja toki myös omia isovanhempia kutsun samoilla nimillä kuin lapsenakin.

Jokaisessa meissä on omat puutteemme ihmisinä.

Tällä kertaa se on suoraan multa pois.
 
Meridiaaniaukio, jota käyttää vain Lieksan kaupunki tiedotteissaan.
(Lausutaan: S-Marketin parkkipaikka).
 
Formulat synonyyminä Formula 1:lle. Varsinkin mediassa tuo ärsyttää. Sama kuin jalkapallosta puhuttaisiin potkupallona.
 
Formulat synonyyminä Formula 1:lle. Varsinkin mediassa tuo ärsyttää. Sama kuin jalkapallosta puhuttaisiin potkupallona.

En ymmärrä vertausta.
Eikö se olisi ennemmin sama jos eri sarjoista, kuten Valioiiga tai Bundesliiga puhuttaisiin nimellä jalkapallo?
 
Ylös