Saudi-Arabian MM-ralli 2025

delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
4041
Sijainti
JKL
Et ole väärässä, mutta haastanpa tätä hieman toisesta näkökulmasta. Ogier on 41-, parin viikon päästä, 42-vuotias ja käytännössä osa-aikaeläkkeellä tai ajaa osa-aikaisesti vain sarjaa. Ihan miten asian haluaa nähdä. Yleisesti ottaen ihmisen urheilulliset huippuvuodet ovat 20-35 ikävuoden välillä. Kyllä siellä pitäisi olla täyden kauden ajavia uransa huippuvuosia ajavia kavereita, jotka suorittavat tasaisesti huipulla ja saavat aikaan sen, ettei joku 42v. osa-aikaisesti sarjaa ajava kaveri voita koko sarjaa, vaikka onkin huikea kuljettaja. Se, että näillä spekseillä kaveri kerää 59,8 % saavutettavissa olevista pisteistä näyttää ulospäin siltä, ettei sarjassa ole riittävästi kovatasoisia kuskeja ja/tai ajopaikkoja tällaisille kuljettajille.
Tämähän ei sinänsä pidä paikkaansa rallissa koska tässä lajissa kokemuksella on paljon suurempi merkitys menestykseen kuin muissa fyysisiä ominaisuuksia vaativissa urheilulajeissa. Siksi rallissa voi menstyä hyvinkin myös vanhempana koska vaikka kiistatta fysiikassa alkaa ikä näkyä, niin kokemuksella voi paikata aika paljon. Siitä kertoo jo sekin että niin Loeb kuin Ogierkin oli jo kolmekymppisiä kun voittivat ekan mestaruutensa... Merkittävin ja yhdistävä tekijä Ogierin ja Loebin välillä on valtava intohimo ajaa ja voittaa. Suomalaisilla sellaista ei ole ollut kenelläkään muulla kuin Latvalalla. JM:lla taas on muita puutteita mitta intohimo on valtava...
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5979
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Kyllä siellä pitäisi olla täyden kauden ajavia uransa huippuvuosia ajavia kavereita, jotka suorittavat tasaisesti huipulla ja saavat aikaan sen, ettei joku 42v. osa-aikaisesti sarjaa ajava kaveri voita koko sarjaa, vaikka onkin huikea kuljettaja. Se, että näillä spekseillä kaveri kerää 59,8 % saavutettavissa olevista pisteistä näyttää ulospäin siltä, ettei sarjassa ole riittävästi kovatasoisia kuskeja ja/tai ajopaikkoja tällaisille kuljettajille.
Se toki vähän noloa olisikin, mutta kyseessä ei ole kuka tahansa 42-vuotias rallattelija, vaan edelleen urheilullisesti ainakin lähes parhaimmillaan oleva lajilegenda. Jos vertailu toisen lajin puolelta 90-luvulta sallitaan, niin kyllähän sitä luulisi että NHL:ssä olisi myös ollut riittävästi kovatasoisia täyden runkosarjan pelaajia, ettei pistepörssiä voita Mario Lemieux jollain hikisellä 60 pelillä. Vaan kuinkas kävikään. Ja tietysti, silloin, kuten nytkin, on kyse aivan poikkeuksellisen urheilijan poikkeuksellisesta suorituksesta, eikä siitä että muut ovat huonoja.
 

jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1907
Huikea kuljettaja. Toisaalta tämä kertoo myös siitä, miten surkeassa jamassa rallin MM-sarja on, kun mestaruuden voittaa ajamalla vain osan kaudesta.
Sarja on valittevan huonossa jamassa kyllä...


Toisaalta tämä kausi muistetaan myös siitä, että mukana oli 4 maailmanmestaria. Ens vuonna mukana puolet vähemmän.....

Ironista, että Seb hyödynsi myös toisinaan tätä lähtöpaikka rangaistus järjestelmää jonka uhri hän oli koko "aktiiviuransa" ajan
 

jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1907
Tämähän ei sinänsä pidä paikkaansa rallissa koska tässä lajissa kokemuksella on paljon suurempi merkitys menestykseen kuin muissa fyysisiä ominaisuuksia vaativissa urheilulajeissa. Siksi rallissa voi menstyä hyvinkin myös vanhempana koska vaikka kiistatta fysiikassa alkaa ikä näkyä, niin kokemuksella voi paikata aika paljon. Siitä kertoo jo sekin että niin Loeb kuin Ogierkin oli jo kolmekymppisiä kun voittivat ekan mestaruutensa... Merkittävin ja yhdistävä tekijä Ogierin ja Loebin välillä on valtava intohimo ajaa ja voittaa. Suomalaisilla sellaista ei ole ollut kenelläkään muulla kuin Latvalalla. JM:lla taas on muita puutteita mitta intohimo on valtava...
Yks mikä myös helpottaa iäkkäämpiä kuskeja on se että autot on helppoja ajaa, tosin tämä avittaa junnuja ja tuo myös junnut lähemmäksi kärkeä
 

JLunen

Well-known member
Liittynyt
9.10.2018
Viestit
570
Et ole väärässä, mutta haastanpa tätä hieman toisesta näkökulmasta. Ogier on 41-, parin viikon päästä, 42-vuotias ja käytännössä osa-aikaeläkkeellä tai ajaa osa-aikaisesti vain sarjaa. Ihan miten asian haluaa nähdä. Yleisesti ottaen ihmisen urheilulliset huippuvuodet ovat 20-35 ikävuoden välillä. Kyllä siellä pitäisi olla täyden kauden ajavia uransa huippuvuosia ajavia kavereita, jotka suorittavat tasaisesti huipulla ja saavat aikaan sen, ettei joku 42v. osa-aikaisesti sarjaa ajava kaveri voita koko sarjaa, vaikka onkin huikea kuljettaja. Se, että näillä spekseillä kaveri kerää 59,8 % saavutettavissa olevista pisteistä näyttää ulospäin siltä, ettei sarjassa ole riittävästi kovatasoisia kuskeja ja/tai ajopaikkoja tällaisille kuljettajille.
Kuten tässä yllä onkin jo mainittu, ralli on poikkeuksellinen siinä, että kokemus merkitsee. Ennen tietysti vielä enemmän kun ei ollut videoita. Mikkola oli kuitenkin 41-vuotias voittaessaan mestaruutensa ja itseasiassa tuo ennätys meni rikki vasta nyt. Ogier täyttää 42v 17.12.
 
Ylös