Scuderia Ferrari 2015: Räikkönen & Vettel

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Skenejeesus
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
Kauteen 2015 on vielä aikaa ja kuluvaa kauttakin ajamatta. Siinä mielessä topic on vähän etuajassa. Vettelin Ferrari-sopimustakaan ei ole ihan vielä julkistettu, mutta kaiken pitäisi olla viittä vaille valmista. Näin tämä kaksikko, Kimi ja Sebastian voivat puhuttaa jo ennen tulevan kauden alkua. Ei Räikkösellä taida varsinaisia kavereita olla F1-kuskien joukossa, mutta Vettelin kanssa välit ovat sanotaan sitten vähemmän etäiset.

Viettävät kuitenkin joskus vapaa-aikaansa yhdessä ja ovat toisinaan lentäneet kisamatkoja yhteisillä lennoilla jo ennen todennäköisesti tulevaa tallikaveruuttaan. Ei siitä pitäisi ainakaan haittaa olla työnteolle että tuntevat entuudestaan. En ainakaan jaksa uskoa vastaavaan välien kiristymiseen kuin Mersulla on ollut havaittavissa.
 
"Mielenkiintoista" nähdä Kimin kommentit kunhan soppari julkaistaan. Veikkaan että "ei kiinnosta kuka siinä toisessa autossa on" :tongue:
 
"Mielenkiintoista" nähdä Kimin kommentit kunhan soppari julkaistaan. Veikkaan että "ei kiinnosta kuka siinä toisessa autossa on" :tongue:
Maikkari on jo kysynyt, olisiko mukavaa ajaa Vettelin kanssa samassa tallissa. Ei täysin kieltänytkään: "Ilman muuta. En ole koskaan työskennellyt hänen kanssaan, kun ollaan oltu eri tiimeissä, mutta tunnen hänet hyvin, Räikkönen sanoo."
 
"Mielenkiintoista" nähdä Kimin kommentit kunhan soppari julkaistaan. Veikkaan että "ei kiinnosta kuka siinä toisessa autossa on" :tongue:

Kimi Räikkönen sanoo, ettei sillä ole merkitystä, kuka paiskii kuljettajan töitä hänen kanssaan samassa tallissa.

Entä Sebastian Vettel, olisiko mukava ajaa hänen kanssa ensi kaudella?

- Ilman muuta. En ole koskaan työskennellyt hänen kanssaan, kun ollaan oltu eri tiimeissä, mutta tunnen hänet hyvin, Räikkönen sanoo.
Tommosia Maikkarin sivulla. http://www.mtv.fi/sport/f1/uutinen/...-sopii-raikkoselle-tunnen-hanet-hyvin/4381974
 
Kyllähän tästä tuli Dream team! Ettei vaan ystävyys loppuisi ensi vuonna :/
 
Kyllähän tästä tuli Dream team! Ettei vaan ystävyys loppuisi ensi vuonna :/

Tuskin, Kimi on harjoitellut tällä kaudella tallikaverilta turpaan saamista. Heikkimäisyyttä tullut sen verran että hymyssä suin jää tallikaverista sekunnin aika-ajossa ja minuutin kisassa.
 
Kyllähän tästä tuli Dream team! Ettei vaan ystävyys loppuisi ensi vuonna :/
Eihän tässä mitään kuljettajavaihdoksia ole vielä julkistettu. Toivottavasti Kimin sopimus pitää tällä kertaa muunkin kuin tulopuolen osalta.
 
Tuskin, Kimi on harjoitellut tällä kaudella tallikaverilta turpaan saamista. Heikkimäisyyttä tullut sen verran että hymyssä suin jää tallikaverista sekunnin aika-ajossa ja minuutin kisassa.

Niin totta puhut :thumbup: Kimi tipahtanut Massa luokasta Heikki luokkaan.
 
Mää veikkaan että eivät anna Ferrarilla edes mahista kisasta Sebua vastaan. Tallin sisällä on kaikkien tiedossa ykkönen paitsi Kimin ja kumppaneiden.

Vettelistä tuli kuulemma F1-historian kallispalkkasin kuski. Hinta 60 miljoonaa euroa, jos on Daily Mailia uskominen.
 
Koko sopimuksen hinta vai vuosipalkka? :eek!: Jos foliohattuihin on uskominen niin ei tule Ferrarille halvaksi jos joutuvat vielä ostamaan Alonson 2 vuotta jäljellä olevan sopimuksenkin irti :D
 
Koko sopimuksen hinta vai vuosipalkka? :eek!: Jos foliohattuihin on uskominen niin ei tule Ferrarille halvaksi jos joutuvat vielä ostamaan Alonson 2 vuotta jäljellä olevan sopimuksenkin irti :D

jossain luki vuosipalkaksi mutta en kyllä usko että kukaan maksa 60 miljoonaa.
 
jossain luki vuosipalkaksi mutta en kyllä usko että kukaan maksa 60 miljoonaa.
Sopimusta ei ole edes julkistettu ja jo tiedetään vuosipalkat jossain tusinajuorulehdessä. Luulisi tässä vaiheessa niin ani harvan tietävät Vettelin sopimuksesta mitään yksityiskohtia, ettei ihan mikä tahansa rupulehti saa niitä urkittua tietoonsa ensimmäisenä.
 
Samoin ajattelen itse, mutta pitäähän uutisia saada myydyksi, joten toimittaja laskee 1+1=60 000000$.
 
jossain luki vuosipalkaksi mutta en kyllä usko että kukaan maksa 60 miljoonaa.

Minä sanoisin, että tuo 60 miljoonaa ei ole vuosipalkka vaan pikemminkin kokonaistulot joihin on laskettu sponsoritulot tai sitten 2-3 kauden mittaisen sopimuksen kokonaishinta.
 
Minä sanoisin, että tuo 60 miljoonaa ei ole vuosipalkka vaan pikemminkin kokonaistulot joihin on laskettu sponsoritulot tai sitten 2-3 kauden mittaisen sopimuksen kokonaishinta.
Kuulostaisi tietty uskottavammalta, mutta uutisessa sanottiin 50 miljoonaa puntaa vuodessa, eli noin 60M€ ja puhuttiin ennätyksestä. Ehkä Sebu on vaan niin kova neuvottelemaan että saa puhuttua itselleen enemmän palkkaa kuin Kimi ja Fernando yhteensä. Tietysti mestaruuksia on enemmän jos ne vaikka ratkaisee. Vieläköhän Vettel toimii omana managerinaan?
 
Eiköhän kyse ole juurikin koko sopparin tuomista tuloista, ei kausiliksasta. Yllättäen lehdistö ei vaan tässä vaiheessa tajua.
 
En kyllä usko, että tuo on vuosipalkka. Eihän se olisi kuin noin kolminkertainen mitä tällä hetkellä Alonso ym. kovapalkkaisimmat tienaa :D Ferrari ei maksaisi edes Hamiltonille tuollaista palkkaa.
 
Noista vuosituloista on helppo kirjoittaa mitä tahansa paskaa, kun kukaan julkisuudessa ei tiedä mikä on totuus ja asianomaiset eivät lähde juttuja jälkikäteen korjaamaan.
 
Miehillä on yksi yhteinen aihe joka varmaan tuo suhdetta lähemmäksi. Vettel voi antaa Kimille vinkkejä pienen lapsen isänä.
 
Miehillä on yksi yhteinen aihe joka varmaan tuo suhdetta lähemmäksi. Vettel voi antaa Kimille vinkkejä pienen lapsen isänä.

Voi sitä ilon ja riemun määrää mikä on koittava osaksemme kun eka pilapiirtäjä oivaltaa piirtää Vettelin neuvomassa Kimiä vaipanvaidossa ja Kimi sanoo että just leave me alone, i know what i'm doing.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös