Scuderia Ferrari 2015: Räikkönen & Vettel

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Skenejeesus
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ei sovi Ferrareille, vaatii moottorilta huipputehoja. Ovat helisemässä Williamsien kanssa siellä.

En usko, että Ferrari pelkän tehon takia häviää Mersulle Spassa, Mersut ajaa mutkat huomattavasti paremmin.
 
Ennen kisaa oli juttua että nyt täytyy tulla koko Ferrari tiimiltä virheetön kisaviikonloppu.
No ei se ihan onnistunut kun melkein koko viikonvaihteen oli jompikumpi autoista rikki ja korjattavana. Siis aika vähän tuli niitä kierroksia jolloin molemmat autot oli yhtä aikaa radalla. Mukaanlukien kisa.
No kesätaun jälkeen siitten uudelleen hakemaan SPA:ssa tätä kunnollista ja ehjää kisaviikonloppua.

Mutta niin tai näin jokatapauksessa Turboruuvilla on oikea asenne seuraavaan kisaan. :)
 
Italialaislehdet ihailevat Räikköstä

Siellä näköjään takit kääntyvät tuulen mukana. Tuossa toki vain muutamia YLE:n keräämiä juttuja, mutta hyvä näin :thumbup:

"La Gazzetta dello Sport piti Räikkösen kohtaloa säälinä.

– Kaksoisvoitto olisi ollut täydellinen. Mutta Kimi teki superkisan. Hän ansaitsee toisen mahdollisuuden. Myös korvaajaehdokkaat ovat vähissä, lehdessä kirjoitetaan ja viitataan Räikkösen jatkospekulaatioihin tallissa."
 
21 ja 42 pistettä ylivoimaisia Mersuja perässä 10 kisan jälkeen, ei voi kuin hattua nostaa. :thumbup:
Ei se ihan noin menny. Nico on 21 Hamiltonista ja Vettel 42 Hamiltonista, mutta Räikkönen on Hamiltonista jäänyt jo 126 pistettä.
Toki Kimillä on jo 3 nollakisaa, kun kärkikolmikolla ei ole yhtään. Talleissa ylivoimaisen Mersun johto on 147 pistettä ennen kesätaukoa.
 
Italialaislehdet ihailevat Räikköstä

Siellä näköjään takit kääntyvät tuulen mukana. Tuossa toki vain muutamia YLE:n keräämiä juttuja, mutta hyvä näin :thumbup:

"La Gazzetta dello Sport piti Räikkösen kohtaloa säälinä.

– Kaksoisvoitto olisi ollut täydellinen. Mutta Kimi teki superkisan. Hän ansaitsee toisen mahdollisuuden. Myös korvaajaehdokkaat ovat vähissä, lehdessä kirjoitetaan ja viitataan Räikkösen jatkospekulaatioihin tallissa."

Nopeesti ne tilanteet muuttuu. Vasta pari päivää sitten tuntui että korvaajaehdokkaita oli kymmeniä ja lähes kuka vain oli parempi ratkaisu kuin Kimin jatko.
 
Melko huikea tuo Vettelin tuloskunto: 3, 1, 3, 5, 3, 2, 5, 4, 3, 1.
Unkarin jälkeen Mersukuskeillakin huonommat sijoitukset kertaalleen mitä Vettelillä koko kautena.
Ei ihme että Kimi näyttää vähän huonolta Vetteliin verrattuna, kun Vettel on ollut noin kovassa iskussa.
 
Eipä noi Kiminkään sijoitukset mitenkään luokattomilta näytä. Keskeytykset tulleet pääasiassa ilman omaa syytä ja maaliin tullut sijoilla 4, 4, 2, 5, 6, 4 ja 8.
 
Span rata tulee olemaan hankala meille, mutta yritämme löytää keinot. Pidämme jalat maassa ja teemme työmme hyvin jatkossa, Arrivabene summasi.
Siellä on alettu ymmärtää miten mukavaa on korttien piilottaminen, niiden vähätteleminen ja lopulta kaikkien yllättäminen.
 
Italialaislehdet ihailevat Räikköstä

Siellä näköjään takit kääntyvät tuulen mukana. Tuossa toki vain muutamia YLE:n keräämiä juttuja, mutta hyvä näin :thumbup:

"La Gazzetta dello Sport piti Räikkösen kohtaloa säälinä.

– Kaksoisvoitto olisi ollut täydellinen. Mutta Kimi teki superkisan. Hän ansaitsee toisen mahdollisuuden. Myös korvaajaehdokkaat ovat vähissä, lehdessä kirjoitetaan ja viitataan Räikkösen jatkospekulaatioihin tallissa."

Kunnon tuuliviirit... :D
 
Melko huikea tuo Vettelin tuloskunto: 3, 1, 3, 5, 3, 2, 5, 4, 3, 1.
Unkarin jälkeen Mersukuskeillakin huonommat sijoitukset kertaalleen mitä Vettelillä koko kautena.
Ei ihme että Kimi näyttää vähän huonolta Vetteliin verrattuna, kun Vettel on ollut noin kovassa iskussa.

Vettel on tehnyt sen mitä toiseksi parhalla autolla pitääkin tehdä ja sitten Mercujen mokailessa poiminut voitot.
Kimillä taas mennyt heikommin, muutamaa onnistumista lukuun ottamatta.
 
Aika harva olisi ihan Sebin suoritustasoon mitenkään päässyt, tähänasti 2015 osalta. Kuulostaa vähättelevältä noista huippusuorituksistaan "sen mitä sillä autolla pitääkin tehdä".
 
Niinpä. Vettel on tehnyt tän kauden Ferrarilla sen mihin vain nelinkertainen maailmanmestari pystyy.
Mut Vettelin vähättely on aika yleistä - edelleen ja valitettavasti.
Just otti Sennan voittotilaston haltuun - vähemmällä osakilpailumäärällä!
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös