Kimi taitaa avautuakin nykyään tiimiradiossa paljon enemmän.
Oliko Kimi viime kaudella hyvä vai oliko Vettel surkea, siinä visainen kysymys.
http://www.iltalehti.fi/formulat/201707102200255596_fo.shtmlEnglantia vahvalla kanadalaisaksentilla puhuva Marchionne aloitti kertomalla, että toistaiseksi tallilla ei ole vielä yhtään sopimusta vuoden 2018 kahteen kisakuskin pestiin.
- Pöydällä on useita vaihtoehtoja. Keskustelut Kimin kanssa jatkuvat, ja mitä tulee Sebiin, olen sanonut hänelle selvästi, että hänelle on paikka, jos hän vain haluaa jäädä talliin, Marchionne kertoi Kimi Räikkösen ja Sebastian Vettelin tilanteesta.
Luonnollisesti koska molemmat paikat ovat yhä auki, miettii Marchionne yhdessä adjutanttinsa Maurizio Arrivabenen kanssa myös muita vaihtoehtoja.
- (Fernando) Alonso on saattanut esittää kiinnostuksensa paluuseen, mutta hän ei saanut toivomaansa vastausta meidän puoleltamme. Emme ole kiinnostuneita, Marchionne sulki oven espanjalaisen edestä.
Alonsolle sanottiin ei. Eli Ricciardo ja Verstappen sitten hakusessa.
No kovasti samainen Marchione viime kaudella kehui Kimin ajamista ja teki jatkosopimuksen.
Pitää muistaa, että Kimi oli Ferrarin viimeinen vaihtoehto, kun Biancille kävi miten kävi eikä Williams suostunut antamaan Bottasta edes kovalla rahalla. Eipä kai siinä vaihtoehtoja kovin montaa ollut, kun ei ole tälläkään hetkellä kovin montaa vapaata, huippuluokan heppua.
Red Bullin kuskeilla lienee aika pitävät sopparit ensi kaudellekin.
Ainahan niitä soppareita voi purkaa, mutta kun Red Bull ei ole pikkurahan tarpeessa.
edit: ja sitten Red Bull tarvitsisi hyvän korvaajan, välttävä ei riitä. Ja nuo Toro Rosson kuskit eivät suoranaisesti vakuuta...
edit2: Itse asiassa olisi varmaan järkevää avata ihan oma Kuskispekulaatiot 2018 -toikki.
Pitää muistaa, että Kimi oli Ferrarin viimeinen vaihtoehto, kun Biancille kävi miten kävi eikä Williams suostunut antamaan Bottasta edes kovalla rahalla. Eipä kai siinä vaihtoehtoja kovin montaa ollut, kun ei ole tälläkään hetkellä kovin montaa vapaata, huippuluokan heppua.
Mersu saattaa tarkoituksella pimittää Bottaksen jatkoa ja pakoittaa muut tekemään ratkaisunsa ensin.
Lähdettä näille koville rahoille?
Ferrari tällä kaikki omenat yhteen koriin taktiikalla monta asiaa esim Irvine olisi napannut kannun. Eilen Kimi olisi taistellut podiumista, täysin Vettelin pisteitä vaarantamatta.
Tallimestaruus on Ferrarille täysin hailee kun Concorde sopimus takaa riittävät rahat.
Ei kannata koska nykyisellä säännöstöllä riittää että uusi kuski istuu autossa kun kauden eka testisessio alkaa.
Verstappen taitaa olla liian nuori Ferrarille, on ne monta muutakin lupaavaa (super)tulokasta olankohautuksella ohittaneet.
Nuori, epävarma ja nopea kuski tuo saman verran pisteitä kuin vanha, hidas, mutta äärimmäisen varma kuski. Molemmat saavuttavat 40-60% Vettelin pistemäärästä.
Se on totta, että ensi kaudeksi ei ole tarjolla välttämättä Kimiä enemmän pisteitä tuovaa, mutta parin vuoden tähtäimellä esim. Grosjeanista voisi tulla sellainen. Hän osoitti jarrujen toimiessa olevansa erinomainen ratinkääntäjä, joka on saanut varmuuttakin. En usko täysin jarruongelmien olevan Grosjeanin syytä, koska ne tulivat vain Haasilla.
Tarjolla on oikeastaan vain Magnussen, Perez ja Grosjean. Heidän ongelmasa on, että epäonnistuivat kerran huipputallissa. Onko Ferrarin imagoon sopivaa ottaa sellaista?
Ainakin Perez ja varsinkin Grosjean ovat ihan eri kuskeja kuin tuolloin. Grosjeanin tapauksessa tuon väitteen voisi jopa vähän kyseenalaistaa. Eihän Lotusta (-Renaultia, whatever) minään huipputallina edes pidetty, talli vain menestyi paljon odotuksia paremmin. Kaiken sekoilun ohessa Romain kuitenkin päihitti Räikkösen muutamaan otteeseen ja otti 9 podium-sijaa. Kimi toki oli parempi, mutta Grosjeanilla oli vain seitsemän kisaa alla Lotuksella kisapestin saadessaan.Tarjolla on oikeastaan vain Magnussen, Perez ja Grosjean. Heidän ongelmasa on, että epäonnistuivat kerran huipputallissa. Onko Ferrarin imagoon sopivaa ottaa sellaista?
Listaan voi lisätä myös se että Kimin ajotyyli tukee Vettelin ajotapaa 100%:sti. Kimillä ei ole mitään tarvetta alkaa kukkoilemaan ja pyrkimään mestariksi.