Kimi Räikkösen upea ele ehdolla vuoden parhaaksi urheiluhetkeksi - johtaa äänestystä ylivoimaisesti
Kun kyyneleet kääntyvät hymyksi -video on selvä yleisön suosikki Vuoden paras urheiluhetki -äänestyksessä.
Räikkösestä on kylläkin jäännyt varsin vahva mielikuva siitä, että ainoastaan voittaminen kiinnostaa. Tuskin Räikköstä oikeasti edes kiinnostaa jäädä Ferrarille joksikin kakkosviulun soittajaksi.
Tuo on aika yleinen mielikuva, mutten itse pysty käsittämään mihin se perustuu. Jos jotain, niin Kimin touhusta paistaa juuri päinvastainen asenne. Jos hän olisi oikeasti kiinnostunut pelkästään voitoista, näkisimme ihan erilailla aggressiivisia suorituksia tilanteissa, joissa voitto olisi tarjolla. Otetaan esimerkiksi vaikkapa taistelu Barcelonassa viime vuonna Verstappenia vastaan tai Vetteliä vastaan olisiko ollut Abu Dhabissa ekana Rellu-vuonna. Yleisfiilis miehestä on just sellainen, että ajetaan tasaisen varmasti sille sijalle, mille normisuorituksella pääsee. Sitten jos katsotaan jotain Hamiltonia tai Verstappenia, voidaan nähdä miltä näyttää kun vain voitto kiinnostaa. Aika kaukana ollaan Kimin riskejä karttavasta ajotavasta.
Ja jos kakkosviulun soittaminen ei kiinnostaisi, niin mitä ihmettä Kimi tuolla Ferrarilla sitten on viime vuodet roikkunut...?
Taisi olla Nürburgringin kisa toisena Lotus-vuotena mihin viittasit.
Mutta joo, itse uskon että Kimillä on kyllä kova voitontahto vieläkin, mutta minäkin toivoisin paikoin hieman aggressiivisuutta lisää. Ei niitä kolmossijoja ja keskeytyksiä edes niin muistella vuosien päästä, vaan ne voitot. Välillä ne riskit myös kannattaa
– Hän pystyy lukemaan kilpailua kuin hänellä olisi GPS päässään. Muistan Unkarin GP:n 2012. Hän starttasi viidennestä ruudusta ja oli alussa melko hidas, jo noin yhdeksän sekunnin päässä (Lewis) Hamiltonista, joka johti kisaa. Kysyin häneltä radiossa miksi hän ei aja kovempaa, sillä hän olisi pystynyt siihen. En saanut vastausta, tiedättehän Kimin tyyliin.
– Yhtäkkiä hän alkoi tykittää 1,5 sekuntia nopeampia kierroksia, mutta pysyi kahden sekunnin päässä Hamiltonista. Emme käsittäneet mitä tapahtui. Sitten hän tuli varikolle ja tajusimme hänen strategiansa: hän ohitti noin Romainin (tallitoveri Grosjean), joka oli lähtenyt toisesta ruudusta Hamiltonin rinnalta. Kimin taktiikka onnistui täydellisesti ja hän tuli toiseksi. Hän kehitteli strategian päässään kisan aikana, kun hän tarkasteli dataa, eroja ja tulostauluja. En ole koskaan nähnyt vastaavaa, Boullier ihmettelee.
Boullier Kimin kisataidoista, viitaten Unkariin 2012
Ei ihme, ettei Iceman oikein pärjää, kun joku Ferrarilla taitaa päättää taktiikkagurun taktiikat tämän puolesta.
Melko mairitteleva lausunto Kimistä, mutta kyllähän se Lotus-kausilla näyttikin, että Kimi oli tullut talliin ehdolla, että hän on pomo ja talli tekee kuten hän pyytää.
Ainoa keino ajaa huipputallissa (tai ehkä missään F1-tallissa). Eiköhän mies ihan hyvän liksan saa palveluksistaan. Olisihan Kimi voinut vaihtaa halutessaan lajia, mutta F1 taisi houkuttaa enemmän.Oikeastaan todistaa, että Kimi on lapanen Ferrarilla koska ei uskalla vaan jäädä ulos jos tietää taktiikan olevan huono. Edes yhden kerran haluan miehen sanovan ei tallille.
Oikeastaan todistaa, että Kimi on lapanen Ferrarilla koska ei uskalla vaan jäädä ulos jos tietää taktiikan olevan huono. Edes yhden kerran haluan miehen sanovan ei tallille.
So nyt sellainen homma, että Ferrarin pitää antaa Kimin mennä. Hyvän ja huonon viikonlopun välinen ero on liian suuri. Valitettavasti.
So nyt sellainen homma, että Ferrarin pitää antaa Kimin mennä. Hyvän ja huonon viikonlopun välinen ero on liian suuri. Valitettavasti.
Olihan Kimi surkea tänään. Siitä ei pääse mihinkään. Ilman Verstappenin kämmäilyä olisi ollut kuudes.Hyvänä viikonloppuna on toinen ja huonona viides?
Ei kai siinä ihan kauhea ero.
Yleensä normaalina niskanhierontaviinonloppuna on neljäs.
Olihan Kimi surkea tänään. Siitä ei pääse mihinkään. Ilman Verstappenin kämmäilyä olisi ollut kuudes.