Secto Rally Finland 2024

Realy

Well-known member
Liittynyt
16.2.2022
Viestit
158
On muuten turhauttavaa lukea tuota KSMLn opasta reittisuunnittelun kannalta. Jää ihan jonkinverran lukijan vastuulle päällä päätellä, pääsekö johonkin parkkiin esim. sulkuajan alettua ja toisaalta pois sulun päällä ollessa.
Hyvä kirjoitus kokonaan. Viestissä olevien asioiden lisäksi kaipaisin vähän tarkemmksi kartan katselualueita. Tuossa alla esimerkki Laukaalta. Katselualueen E kuvaus: 'Risteys pienemmälle tielle. Erikoinen ja tekninen paikka. Hyvä näkyvyys.'
Kyllä varmastikin täällä kirjoittelevat löytävät paikat vaikka ilman opasta, mutta varsinkin satunnaisen katsojan on aika vaikea tuosta kartasta varmasti päätellä missä kohtaa tuo risteys nyt sitten on. Turhan suurpiirteisesti on nuo kirjaimet sinne monessa paikkaa heitelty. Lisäksi voisi olla kerrottu kävelymatka suunnilleen esim. P5:sta.
Screenshot_2024-07-26-11-03-58-71_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg
 

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
5105
Sijainti
Parc Fermé
Milläs viiveellä nämä on yleensä tulleet youtubeen? Ei raaski nyt alkaa katsomaan kun pitää kerrankin ajoissa mennä nukkumaan.
Päivän kahden viiveellä yleensä.

Tää piti eilen jo kirjoittaa tänne mutta muut kiireet esti sen, ja tästä jo muutama henkilö tänne kirjoittikin samasta aiheesta. On todettava kyllä pari sanaa katsojaoppaasta. Ja ne ei ole positiivisia sanoja ne.

Jos yhtään nuo striimiin tulleet "sisäpiirin" tiedot pitää paikkansa, niin tässä kohtaa on kyllä todettava et voiko enempää virallista opasta vetää vihkoon?

Tähän mennessä on parin pätkän nimet, aikataulut ja kellonajat olleet ihan väärin, parkeista puuttuu olennaista tietoa (mitäs sitä ralliyleisölle kertomaan, onko joku parkkialue sellainen et sieltä pääsee sulun sisällä poispäin) jne.

Vähän pienellä varauksella kyllä nyt suhtautuu koko katsojaoppaan antamaan informaatioon, sen verran löytyy virheitä et ei herätä oikein luottoa siihen et muutkaan tiedot pitäisivät paikkansa.
 

nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3897
Joo sitä tuli itsekin striimiä jonkun seurattuakin eilen. Vähän erikoisia juttuja kyllä kuulunut, tosiaan luulisi että nuo perusasiat olisi hoidettu ihan viimeisen päälle.

Onko missään muuten mainittu parkkien (yö ja normi pätkäparkki) hintoja? Osaisi varata rahat valmiiksi. Hyvin mahdollista että torstai-pe välinen yö ainakin yöparkissa niin toki kiinnostelee.
 

Ambomaan Mambo

Well-known member
Liittynyt
11.12.2001
Viestit
2537
Jos on katsojaoppaassa puutteita - niin on kyllä mobiilisovelluksessakin. Olisi kiva tietää millä satunnaisgeneraattorilla nuo karttalinkit on sovellukseen laitettu kun joka pätkältä yksi spotti, esim. Laukaan osalta appin navilinkillä pääsee laukkavirrantielle.

ei nyt luulisi olleen liian paha rasti laittaa appiin virallisten parkkialueiden karttakoordinaatit, kun keskisuomalaisen nettisivuilta ne kuitenkin löytyy muutaman mutkan takaa.
 

Montezemolo

Well-known member
Liittynyt
28.11.2013
Viestit
87
Eilen illalla tuli selailtua tubeen Joonaksen latailema perjantain reittispeksailu läpi. Alkaa tuntua siltä että perjantaina;
- aamulla Saarikkaan lopun pikkutielle
- lounaalle Ruuhimäen loppupään risteyksen paikkelle tai ison tien alpomppuihin
- iltapäivän alkuun Laukaa 2 EPn paikka tai peltomutkat (varoiteluista huolimatta)
- takaisin Ruuhimäkeen tai huoltoparkissa pyörähtämään
- illan lopuksi Harjulle
 

Flexu

Member
Liittynyt
11.3.2013
Viestit
12
Päijälä 2 kutsuu taas ja mietin, että milloinkahan toisen kierroksen (eli halvempien) lippujen myynti alkaa? Aiemminkin on kakkosella käyty ja hyvissä ajoin tuntuu niiden myynti alkavan, mutta onko kellään tiedossa tähän asiaan virallista tietoa tai vakiintunutta linjausta?
 

Runkipaikan metsästäjä

Well-known member
Liittynyt
16.8.2022
Viestit
137
Kuulemma ekat retkituolit nippusidottu aitaan. Pitääkin laittaa sivuleikkurit reppuun…
Alkaa olla sivuleikkurit kohta vakiovaruste repussa, kun ralleihin lähtee. Itse ymmärrän sen, jos joku oikeasti tulee sinne aidalle istuun tuoliinsa joskus aamuyöstä niin pitäköön paikkansa. Näille nippareilla tuolinsa aitaan sitoville taas ei riitä ymmärrys. Ei tohonkaan varmaan mikään muu tule auttaan, kun järjestäjän virallinen ulostulo, että järjestäjän infraan ei mitään kiinnitellä. En silti usko, että tulee tapahtumaan.
 

nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3897
Kuulemma ekat retkituolit nippusidottu aitaan. Pitääkin laittaa sivuleikkurit reppuun…
Ei jumaliste jos tälläinen "hotellin aurinkotuolin varaus pyyhkeellä" kulttuuri alkaa ralleihin siirtymään. Kerran olen vastaavan nähnyt Laukaalla, mutta eipä tyyppi palannut siihen kuin vasta myöhemmin mutta en kyllä pidä tästä suuntauksesta.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7581
Muutama vuosi sitten kun Oittilassa näin ekaa kertaa näitä virityksiä niin päätin, että jatkossa kierrän kaikki potentiaaliset yleisörysät kaukaa.
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1551
Sijainti
Porvoo
Ei jumaliste jos tälläinen "hotellin aurinkotuolin varaus pyyhkeellä" kulttuuri alkaa ralleihin siirtymään. Kerran olen vastaavan nähnyt Laukaalla, mutta eipä tyyppi palannut siihen kuin vasta myöhemmin mutta en kyllä pidä tästä suuntauksesta.
Itse näin tällaisen ensimmäisen kerran jo 2014 Lankamaan latomutkassa. En heittäny tuoleja vaikka olivat eturivissä 2h ennen, vaan mentiin istumaan niiden taakse. Isäntä ja emäntä ilmesty paikalle tölkkien kanssa 15min ennen ekaa autoa (olivat olleet ryyppäämässä omalla asuntoautolla). Pyysin ystävällisesti istumaan kun autot tulee, koska kaikki olivat jo paikkansa valineet ja heidän takana seistiin. Istuivat kyllä.
 

Runkipaikan metsästäjä

Well-known member
Liittynyt
16.8.2022
Viestit
137
Muutama vuosi sitten kun Oittilassa näin ekaa kertaa näitä virityksiä niin päätin, että jatkossa kierrän kaikki potentiaaliset yleisörysät kaukaa.
Päijälässäkin noita on ollu monena vuonna koko runkimutka täynnä jo edellisenä iltana. Itsekin kiertänyt noi pahimmat yleisörysät kaukaa viime vuosina. Sielä penkalla, kun kymmenet makitan raksamankat huutaa kilpaa niin eihän sielä kuule rally ykköstäkään, kun vasta kohdalla. :giggle:
 
Ylös