Eihän se nyt tarkoituksella ole ajanut kenekään yli vaan lähtenyt liikkelle ennen kuin on saanut merkin että reitti selväOnko Tänakin rangaistukseen johtaneesta tilanteesta näkynyt mitään videota? Äkkiseltään tuntuu aika huimalta, että olisi ajanut tarkoituksella jonkun yli. Haapamäki asiasta myös hetki sitten sanoi ralliradiossa, mutta ei ollut nähnyt tilannetta.
Tuskin JML kiinnostaa muutaman foorumiasiantuntijan kuittailut jos on 7-numeroinen vuosipalkka ja itse iso päällikkö pyytänyt hommaa hoitamaan. Ei tarvinne kauheasti todistella minnekään. Ja nähtävästi pekkasten pitokin onnistuu joustavasti.Latvala on keskivertoa älykkäämpi henkilö. Kyllä tollasen pellenroolin kannattaa ottaa jos sillä saa verovelat kuittattua.
Se tässä ihmetyttää, että mikä epäselvyys siinä on ollut. Eli onko se näyttäjä antanut epäselviä merkkejä vai mikä? Eikös Tänak ollut yrittänyt näyttää, että auto oli ottanut sen verran damagea ettei tehnyt hyvää seisottaa sitä paikallaan. Luulisi, että tuota tehdään sen verran paljon ja rutiinilla ettei tällaista pääsisi tapahtumaan. Toisaalta ei kauhea shokki, että tuo kävi juuri Tänakille.Eihän se nyt tarkoituksella ole ajanut kenekään yli vaan lähtenyt liikkelle ennen kuin on saanut merkin että reitti selvä
Jostain luin että oli seisotettu ainakin 35 sekuntia sillä rikkinäisellä autolla. En tiedä onko se paljon vai vähän. Video olisi kiva. Onko niillä rengaskavereilla edes mahdollisuutta käyttää pelisilmää jos toisella on kiire?Se tässä ihmetyttää, että mikä epäselvyys siinä on ollut. Eli onko se näyttäjä antanut epäselviä merkkejä vai mikä? Eikös Tänak ollut yrittänyt näyttää, että auto oli ottanut sen verran damagea ettei tehnyt hyvää seisottaa sitä paikallaan. Luulisi, että tuota tehdään sen verran paljon ja rutiinilla ettei tällaista pääsisi tapahtumaan. Toisaalta ei kauhea shokki, että tuo kävi juuri Tänakille.
Perjantai lähti ihan kohtalaisen hyvin käyntiin mutta taisi mennä lähtöpaikan piikkiin?Pajarilla kuulemma tosi jees viikonloppu. Hieman kyllä arveluttaa tuo kykenemättömyys myöntää oma raa'an huippuvauhdin puute.
Joo, vähän valju maku vaikka kilometrejä tuleekin lähes 50. Mutta joku lyhyempi kolmas pätkä olisi sopinut tai sitten Ouni kahdesti täydessä pituudessaan.Sunnuntailta jaetaan ihan "normaalisti" lisäpisteet, vaikka pätkiä on vain kaksi? En äänestäisi tuollaisen kuvion puolesta, mutta mikäs siinä jos ei kukaan satu näkemään.