Sergio Perez - ¡Viva México! (vol 2.)

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9335
ukon romutustilastokin taitaa olla sarjan kärkeä tänä vuonna. Albon taitaa olla tässä hyvänä kakkosena, ennen Russellia
Monacon ekan kierroksen kolari saattaa hyvinkin olla kauden pahin yksittäinen mälli tuota tilastoa ajatellen.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Vaikka Sergio Perezin ajotaidoista, miehestä tai maineesta voi olla montaa mieltä niin hän kuten myös hänen veljensä Antonio 'Tonio' Perez ovat olleet sinänsä periaatteessa parempia moottoriurheilijoita kuin isänsä ikinä olikaan.

Vanhempi isä-Perez tosiaan itsekin oli parhaimmillaan nuorempinakin päivinään sinänsä lähtökohtaisesti varsin huono kilpa-ajaja tai jos ei ollut niin huono tietenkään niin perin riittämättömän hitaasti nousi itse eri kilpa-ajoluokkia ylemmäs ennen kuin viimein lopetti.

Isä-Perez ja ainakin kun viime aikoina olen yrittänyt etsiä niin vanhoja papereitani sisältäen tietoja Meksikon eri moottoriurheilijapuolen kuskeista, suvuista, isistä, pojista, tyttäristä tai sukulaisista niin itse kaikkein parhaimmillaan ennen uran lopettamista melko varhain muutenkin ehti kuitenkin ajaa Meksikon omassa F2-sarjassa.

Isä-Perez ei ole ollut aivan täysin tuntematon kansainvälisessä moottoriurheilussa siis ennen 'Checon' aikojakaan F1:ssä.

Isä-Perez oli Adrian Fernandezinkin manageri ja taustamies eri Meksikon moottoriurheilun piireissä vaihtelevankin suuruisella julkisuudella ja menestyksellä.

Fernandezin managerointi näytti loppuessaan vievän eläkkeelle, mutta sitten innostuttiin vielä kuitenkin manageroimaan ja tukemaan vähemmän yllättäen eläkesuunnitelmien sijaan jo silloin siis poikiensa eli Antonion ja Sergion kilpa-ajouria.

Antonio tuolloin olikin se nuori mies Martin Donnelly Racingin kuskina ja Meksikossa paremmin hehkutettu lahjakkuus kun tuolloin 12-vuotias 'Checo'.

Kun juurikin vuonna 2002 oli silloisesti puhuen isä-Perezin oletettu eläkkeelle jääminen ennen sitten niiden puheiden perumista vähemmän yllättäen nyt kuitenkin.

Kyllä on noistakin päivistä aikaa vierähtänyt kun lopulta ei isoveli-Perez ajanut hehkutuksista huolimatta lähelläkään F1:siä päivääkään ja pikkuveli-Perez sentään toden totta on ajanut senkin edestä lajissa!
 

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
Tsunodan Jukka junttasi Toro Rossolla P7 Mclareneiden väliin ja Perez hännillä Maxin voittamalla specsin autolla. Kauanko tätä pelleilyä katsotaan.
 

nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3896
Onpahan aivan surulliseksi valahtanut Checon touhua. Ei ole enää mitään järkeä kyllä pitää miestä enää.
 

ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2848
Kesken tämän kauden ei näköjään pois potkita millään, vaikka miehen toilailut maksoi vähintään yhden sijan valmistajien mestaruustaistossa. Ehkä sille on sitten vaan niin pöljä sopimus tehty, että ei ole vara potkia pois kesken kauden, mutta onhan tuo suoranainen vitsi jos vielä ensi kaudellakin näillä suorituksilla ratissa jatkaa.
 

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
Tuskin missään organisaatiossa yksi mies päättää mitään yksin. Eikös Helmutti ole ollut se äänitorvi medialle Red Bullin osalta?
Helmut on äänitorvi, mutta on ilmeisesti ollut jo viime kaudesta asti halukas kantamaan tämän "eteläamerikkalaisen" ulos firmasta. Sekavaa tuo Red Bullin kuskiruletti joka tapauksessa on, mutta paljastuihan Horner hiljattain Ricciardon elvyttäjäksi kun Helmut olisi heivannut tämän jo Barcelonassa eläkkeelle.
 

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
Ylös