SM-Liiga 2006, Finaalisarjan seurantatojcki.

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Kyllä oikealle seuralle mestaruus meni. Eilinen peli oli täysin HPK:n näytöstä. Sanoisinko, että harvinaisen paska peli oli noin muuten. Ässät keskittyi sikailuun ja turhien jäähyjen ottamiseen.

Pieni seura saavutti nyt sen mitä on jo kauan haettu. HPK:n tapauksessa on kuitenkin kyse pitkäjänteisestä työstä ja monivuotisesta mitalistista. Onnea HPK:n kannattajille.
 

Faustus

Well-known member
Liittynyt
31.3.2000
Viestit
6745
Mun on jotenkin vaikea mieltää HPK:ta "pikkuseuraksi". Joukkuehan on tainnut kerätä kaikista eniten mitaleja viimeisen 8-10 vuoden aikana ja on "aina" runkosarjassa neljän joukossa. Samalla logiikalla voidaan sanoa, että Suomen maajoukkuekin on joku kääpiö.

Tuntuu siltä, että HPK:ssa jengi oikeasti tietää, mitä tekee. Esimerkiksi Jokereissa kaksi jääkiekosta juuri mitään tietämätöntä uunoa (H&V) vain törsää rahaa.
 

Faustus

Well-known member
Liittynyt
31.3.2000
Viestit
6745
Itse nimittäisin HPK:ta ja Leijonia pikemminkin paperitiikereiksi. Tänä vuonna HPK ei toki ollut mikään paperitiikeri.
 
Viimeksi muokattu:

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Faustus sanoi:
Mun on jotenkin vaikea mieltää HPK:ta "pikkuseuraksi". Joukkuehan on tainnut kerätä kaikista eniten mitaleja viimeisen 8-10 vuoden aikana ja on "aina" runkosarjassa neljän joukossa. Samalla logiikalla voidaan sanoa, että Suomen maajoukkuekin on joku kääpiö.

Tuntuu siltä, että HPK:ssa jengi oikeasti tietää, mitä tekee. Esimerkiksi Jokereissa kaksi jääkiekosta juuri mitään tietämätöntä uunoa (H&V) vain törsää rahaa.
Nooh..."isoseura" ja "pikkuseura" jako lienee enämpi budjetin suuruuden perusteella tehty kuin saavutetun menestyksen mukaan.

Ihan täysin ilman menestystä jääkiekosta tietämättömät uunot eivät ole Jokereita esim. 8-10 vuoden aikana kuitenkaan jättäneet. Sanotaan, että olet niin hyvä kuin edellinen kilpailusi....kaipa tähän samaan sananlaskutyyliin käy kilpailun tilalle kausi. :wink:

Mutta entäs jos verrataan viime vuoteen ? Missä oli muut joukkueet silloin...pelasivatko ollenkaan ja olivatko niiden toimitusjohtajat/managerit/omistajat valmentajat silloin jääkiekosta tietämättömiä uunoja ?! Todennäköisesti eivät!

Jos rahalla saisi aina varmuudella menestystä mestaruustaulukot olisivat tyystin erilaisia. Muutkin joukkueet kuin Jokerit panostavat...ovat panostaneet ja tulevat panostamaan isohkoja summia saadakseen menestystä. Aina sitä ei tule....esimerkkejä löytyy tältä ja viime kaudelta...kunhan vain viitsitte edes vähän ajatella. Joskus! Ylipäätään tämä kausi oli hyvin erikoinen moneen, moneen vuoteen yllätyksineen.
 

Faustus

Well-known member
Liittynyt
31.3.2000
Viestit
6745
Formulanomi sanoi:
Ihan täysin ilman menestystä jääkiekosta tietämättömät uunot eivät ole Jokereita esim. 8-10 vuoden aikana kuitenkaan jättäneet. Sanotaan, että olet niin hyvä kuin edellinen kilpailusi....kaipa tähän samaan sananlaskutyyliin käy kilpailun tilalle kausi. :wink:

Mutta entäs jos verrataan viime vuoteen ? Missä oli muut joukkueet silloin...pelasivatko ollenkaan ja olivatko niiden toimitusjohtajat/managerit/omistajat valmentajat silloin jääkiekosta tietämättömiä uunoja ?! Todennäköisesti eivät!
Eivät toki, mutta jos siellä olisi ammattitaitoisemmat heput johtamassa toimintaa, menestys olisi selvästi parempaa.

Viime kaudellahan Jortikka taisi todellisuudessa "valmentaa" pelaajien lisäksi Hjallista ja Virmistä.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Kaikista hauskin vitsi on ollut se, kun Kärpistä on yritetty rakentaa pientä seuraa mielikuvissa. Just joo. HPK on pieni juurikin budjettia katsomalla.
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Eihän Kerholle voi muutakuin toivottaa parhaat onnittelut :thumbup:

Vaikka Ässien puolella finaaleissa toki olinkin

Hieno suoritus jokatapauksessa ja 100% ansaittu :thumbup: :thumbup:

Juhlikaa Hämeenlinnassa pitkään ja "raskaasti" :alppu: ;)
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Oli selkeästi heikoin finaaliottelu. Itseasiassa heti ensimmäisen maalin jälkeen näytti kuin Ässät-selkäranka olisi napsahtanut poikki. Joukkue oli täysin lyöty. Ei vauhtia, ei taklauksia - ei mitään.

Oikea joukkue voitti.
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Vartoos vähän lätkä on taas kohta kassissa,
maalivahti on kuin konstaapeli passissa.
Seisoo tumput ojossa
ja leuka sojossa.
Ei kuule eikä huomaa eikä mitään tajua!

Se on siellä! *siellä*
Vain putki kilahti
ja kiekko maalin perukoille jälleen vilahti!
Se on siellä! *siellä*
Se sinne pujahti,
taas lamppu palaa takana, se verkkoon sujahti.

Taas hassuttelee vastustajaa Hoo Pee Koo!
Taas hassuttelee vastustajaa Hoo Pee Koo!

Ootellaan niin kohta se on jälleen maalissa,
lätkässäkin pitää olla jotain kaalissa.
Jos on millä kelata,
on helppo pelata
ja taas me viettää saamme maalijuhlaa rajua!

Se on siellä! *siellä*
Vain putki kilahti
ja lätkä maalin perukoille jälleen vilahti!
Se on siellä! *siellä*
Se sinne pujahti,
taas lamppu palaa takana,s e verkkoon sujahti!

Taas hassuttelee vastustajaa Hoo Pee Koo!
Taas hassuttelee vastustajaa Hoo Pee Koo!

Se on siellä! *siellä*
Vain putki kilahti
ja lätkä maalin perukoille jälleen vilahti!
Se on siellä! *siellä*
Se sinne pujahti,
taas lamppu palaa takana,s e verkkoon sujahti!

Taas hassuttelee vastustajaa Hoo Pee Koo!
Taas hassuttelee vastustajaa Hoo Pee Koo!

Huilataan niin jälleen alkaa putket helistä,
hyökkääjät on hassuteltu kaikki pelistä.
Pakit makaa pinossa, on monot vinossa.
Ei niillä ole pelistä nyt mitään hajua!

Se on siellä! *siellä*
Vain putki kilahti
ja lätkä maalin perukoille jälleen vilahti.
Se on siellä! *siellä*
Se sinne pujahti,
taas lamppu palaa takana,se verkkoon sujahti!

Taas hassuttelee vastustajaa Hoo Pee Koo!
Taas hassuttelee vastustajaa Hoo Pee Koo!








KIITOS!!!!!!
 

Zetor

Traktormiäs
Liittynyt
6.2.2001
Viestit
5792
Sijainti
Walko-Wenäjä
Kiitos Alppu! Hieno biisi. :ahem:

Kävitkö muuten katsomassa livenä finaaleita?

On muuten hyvä paketti koossa myös ensi vuotta ajatellen. :)
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Zetor sanoi:
Kiitos Alppu! Hieno biisi. :ahem:

Kävitkö muuten katsomassa livenä finaaleita?

On muuten hyvä paketti koossa myös ensi vuotta ajatellen. :)
Mulla olis vielä koneen kovalevyllä viimeisin finaali. Poistanen sen sieltä lähiaikoina.
 

Terho

Alain
Liittynyt
29.8.2001
Viestit
1317
Sijainti
Hämeenlinna
Siinä mielessä voi poistaa, ettei kovin tasokas ollut 4. finaali. Ässillä loppu kuitenkin paukut Kärppien ja Tapparan kaatoon. Hunoa tuuria Kerholle vaan oli, ettei sarja mennyt suoraan 3 - 0. Jännittäviä totisesti nuo finaalit olivat, vaikka välillä ei ollutkaan kovin korkeatasoista peliä. Kyllä Kärpät olisivat olleet todella paha vastus Kerholle, jos se olisi ollut finaalissa.

No, kuten aikaisemmin on todettu, että vihdoin kiekko pomppi myös HPK:lle aikaisemmista vuosista poiketen niillä ratkaisevilla hetkillä välieräsarjassa ja oli sitä tarvittavaa tuuriakin. Ässät oli tosiaan helpompi vastus kuin HIFK.
 
Ylös