HIFK:n Kip Brennan rähjäsi itsensä suihkuun
01.11.2008 23:34
HPK:n ja HIFK:n lauantain kamppailu jäi SM-liigan ylivoimaiselta jäähykuninkaalta Kip Brennanilta kesken. Ottelun päätuomarikaksikko ei katsonut hyvällä HIFK-hyökkääjän raivoamista erätauolla, vaan passitti Brennanin suihkuun.
- Pelaaja tuli varusteet puoliksi riisuttuna huutamaan ja kiroilemaan pukukoppikäytävälle. Tästä tuomittiin pelirangaistus, kommentoi ottelua tuomitsemassa ollut Jari Levonen.
Brennanille oli tuomittu ajassa 20.00 kymmenen minuutin käytösrangaistus. Tähän päälle tuli siis pukukoppikäytävällä raivoamisesta pelirangaistuksen verran lisää.
Jäähypörssin ykkössijaansa vahvasti vankistanut Brennan kommentoi tilannetta varsin rauhallisena.
- Minun mielestäni tuomarointi ottelussa oli vitsi. Kerroin sen heille ja tässä tulos, Brennan sanoi.
- Mielestäni vastustaja teki sellaisia rikkeitä, mitä tuomarin ei olisi pitänyt hyväksyä. Sitten meidän ylivoimapelimme katkaistiin käsittämättömällä tavalla, hyökkääjä jatkoi.
Brennan viittasi pelin katkaisulla tilanteeseen, jossa HPK:n alivoimanelikosta kolme pelaajaa oli menettänyt mailansa. Levonen katkaisi tilanteessa pelin, koska näki HIFK-pelaajan pitäneen kiekkoa liian kauan hanskassaan.
- Ilmeisesti olen jollakin tapaa merkitty mies, kun palautteeni otetaan tällä tavalla vastaan, Brennan päätti.
Brennanin tämän kauden jäähysaldo nousi nyt 116 minuuttiin, kun toisena oleva TPS:n Antti Halonen on yltänyt vasta 51 minuuttiin.
Tommi Lindroos