Hiitelä ei osta koska se tietää itte ettei mestaruutta voi ostaa, 1985 kulta voitettiin omilla 25 jätkällä 24 omaa +1 KooVeen A-juniori (Tuomen Pätkä) oli se jengi. Eikä mun mielestä tarvikkaan ostaa, mestaruutta ei osteta, se kasvaa hiljalleen Pikku-Ilveksien myötä Tesoman ja Hakametsän pikku jäähalleissa. Omilla kasvateilla se kulta aikanaan tullaan voittamaan. Se vaatii vuosien työn että sinne päästään mutta uskoen että viimeistään Keväällä 2014 kun Seppo täyttää 26.3 60 vuotta voitetaan lopulta se kauan odotettu 17.Suomen mestaruus.FO110K;1600337 begin_of_the_skype_highlighting**************1600337******end_of_the_skype_highlighting sanoi:On se hieno huomata kuinka joukkueet ostelee nimimiehiä ihan urakalla, meillä ei taida olla varaa ostaa oikein ketään tällä hetkellä![]()
Vetäisin vedot Kärppiin. Luontaisena jatkumona nykyiselle linjattomuudelle ja höpöilylle Oulussa.http://www.savonsanomat.fi/teemat/jaakiekko/kiekkouutiset/kai-suikkanen-kalpa-on-kiinnostava-vaihtoehto/615639
Suikkanen kertoo, että Venäjä alkaa olla aika nähty paikka ja ensi kauden kuvioista sen verran, että KalPa kuulemma kiinnostaa. Voisin melkeinpä lyödä pääni pantiksi sen puolesta, että jos Kaitsu palaa Suomeen, niin seura löytyy viisikosta Jokerit, Kärpät, HIFK, Lukko tai KalPa. TPS:ään en jaksa millään uskoa. Siellä ei ole enää mitään saavutettavaa ja ensi kesänä olisi vasta vuoden ollut poissa sieltä.
Ei tartteta! :thumbup:On se hieno huomata kuinka joukkueet ostelee nimimiehiä ihan urakalla, meillä ei taida olla varaa ostaa oikein ketään tällä hetkellä![]()
Joo näinhän se on. Ja enkä nyt sanonut sitä sillä että meille pitäisi hankkia heti jotain mailataituria vaan sillä ihmettelin että kas kun monella joukkueella on sama menossa....Hiitelä ei osta koska se tietää itte ettei mestaruutta voi ostaa, 1985 kulta voitettiin omilla 25 jätkällä 24 omaa +1 KooVeen A-juniori (Tuomen Pätkä) oli se jengi. Eikä mun mielestä tarvikkaan ostaa, mestaruutta ei osteta, se kasvaa hiljalleen Pikku-Ilveksien myötä Tesoman ja Hakametsän pikku jäähalleissa. Omilla kasvateilla se kulta aikanaan tullaan voittamaan. Se vaatii vuosien työn että sinne päästään mutta uskoen että viimeistään Keväällä 2014 kun Seppo täyttää 26.3 60 vuotta voitetaan lopulta se kauan odotettu 17.Suomen mestaruus.
Itsekään en usko, että Ässillä riittää rahat Sweattin saamiseksi. Mutta jos riittää, niin kyllä kannattaisi hommata, koska Sweatt kelpaisi mille tahansa joukkueelle helposti tässä liigassa.Veikkaan kuitenkin että Ässät kun nyt pakkia hakemassa niin se löytyy ihan omasta ligasta kun muut niitä kohtuu pakkeja ulostavat. Tuo Sweatt on niin kallis että eipä taida löytyy massii mut katotaan ilmeisesti tarjous jätetty. muutkin liigaseurat varmasti perässä.
Hyvä että todennäkösesti Suikki nähään taas Suomessa ensi kaudella, harmi ettei paikka ole Turku, kun huhujen mukaan Tepsiin ollaan viemässä Nokka Jalosta ja Pekka Virtaa, ei nekään yhtään huonoja vaihtoehtoja. Kyllä se palkanantaja Suikkaselle löytyy akselista, Kärpät, Kalpa, Jokerit, HIFK...http://www.savonsanomat.fi/teemat/jaakiekko/kiekkouutiset/kai-suikkanen-kalpa-on-kiinnostava-vaihtoehto/615639
Suikkanen kertoo, että Venäjä alkaa olla aika nähty paikka ja ensi kauden kuvioista sen verran, että KalPa kuulemma kiinnostaa. Voisin melkeinpä lyödä pääni pantiksi sen puolesta, että jos Kaitsu palaa Suomeen, niin seura löytyy viisikosta Jokerit, Kärpät, HIFK, Lukko tai KalPa. TPS:ään en jaksa millään uskoa. Siellä ei ole enää mitään saavutettavaa ja ensi kesänä olisi vasta vuoden ollut poissa sieltä.
Perseen perse :jaska:SaiPan kultakypärä Scott Barney kärähti ratista ja sai potkut.
http://www.esaimaa.fi/Online/2010/11/10/Scott+Barney+k%C3%A4r%C3%A4hti+ratista/201019999952/4
Varaa tai ei, mutta eipä tuommoista tekoa voi millään hyväksyä. :nope:Huh kun on kova tuomio SaiPan johdolta. No, omapa on asiansa. Toki Barney ansaitsi suuren rangaistuksen... Mutta onko SaiPalla oikeasti varaa potkaista Barney vain surutta pellolle?
Iso esikuva monille paikallisille junnuille. Saihan Mälkiäkin kenkää samasta syystä pari vuotta sitten.Varaa tai ei, mutta eipä tuommoista tekoa voi millään hyväksyä. :nope:
Mikael Granlundin ura on vaarallisesti mahdollisesti katkolla jo 18-vuotiaana, yksi aivotärähdys lisää nin se voi olla ohi kokonaan. Olisi järkevää Lukion ja Armeijan jälkeen hankkia opiskelupaikka ja panostaa kouluun. Koska kerran aivotärähdyksen saanutta pelaajaa jahdataan aina.Trullinkaasu;1601021 begin_of_the_skype_highlighting**************1601021******end_of_the_skype_highlighting sanoi:Voi jumalauta SaiPan johto. Siis ihan oikeesti. Jos toi ratista käryäminen oli jo toinen Barbylle, niin sitten jotenkin ymmärrän pihalle heiton, mutta jos oli eka, niin onhan tuo jo törkeää laittaa tuollaisesta pellolle.
Lukko käytti taas petrvehanen-rahoja ja hommasi jonkun pisteiltään hiljaisen jampan. Ei tule Lukko juhlimaan tällä kaudella (siis keväällä), vaikka Perttu onkin dominoinut sarjaa.
Hyvä kirjoitus. Lisää näitä, oli aihe mikä tahansa. :thumbup:Mikael Granlundin ura on vaarallisesti mahdollisesti katkolla jo 18-vuotiaana, yksi aivotärähdys lisää nin se voi olla ohi kokonaan. Olisi järkevää Lukion ja Armeijan jälkeen hankkia opiskelupaikka ja panostaa kouluun. Koska kerran aivotärähdyksen saanutta pelaajaa jahdataan aina.
Nykypäivänä nää panssarilasit päättää pelaajan uran aiemmin kuin Case Jani Nikon aikaan 10 vuotta sitten. Joustolasit vaatisi kaikkien kaupunkien suostumisen ja se pitää tehdä ennenkuin joku nuorista tähdistä loukkaantuu peruuttamattomasti. Kesken kauden muutoksia ei voi tehdä, mutta ensi kesänä jokaisessa 14 hallissa päätylaudoitukset täytyy vaihtaa. Muuten joku nuori huippu saa pysyvän vamman "Panssarilaseista" Olen samaa mieltä kuin Jarva ja Saarela tässä asiassa, mutta toinen on se paljon puhuttu hammassuoja miksi niitä ei käytetä. Se auttaa välttämään aivotärähdyksiä.
Tässä on vaan se ongelma että Liigahalleista 12 on kunnallisia ja Kaksi Hartwall-Arena ja Barona-Areena jonkun seuran omia. Kaupungit ei nykyisessä taloustilanteessa lähde tukemaan jäähalliremontteja. Joten toden näköistä on ettei mitään tapahdu.
Mun mielestä kova kanadalainen Nolan Pratt on tarpeen keväällä katsotaan, mistä lähtien pitää ostaa pistenikkareita. Petri Tuomi ei pisteillä juhlinut, silti mies oli kevään 1985 suurin sankari. Piti Esa Keskisen 0+0 tehoissa kolme viimeistä finaalia. Tiedoksi vaan Pakeilla mestaruudet voitetaan, ja puolustavilla senttereillä ei taitopelaajilla. Ei ole koskaan voitettu neljällä hyökkäävällä ketjulla. Jonkun tehtävä on Puolustaa!!
En mä Lukkoa laske mestariehdokkaisiin, Granlundin mahdollisesti poissaollessa, Kerran aivotärähdys siitä jää pelko että se uusii. Ja sua jahdataan sen jälkeen aina. Kun kerran olet sen saanut. IFK:n osakkeetkin ilman vanhempaa Granlundia voidaan vetää aika alas. Kannussa on tiukimmin kiiinni Vili Suuri ja JYP.
Ässät on kova keväällä jos vaan nuoret 25 vuoden takaisen Ilveksen tapaan jaksavat kantaa joukkuetta. Karri "Rottweiler" Kivi muistaa sen joukkueen hyvin varmasti. Ja viiden vuoden takainen Karrin alulle laittama Irokeesikampaustyyli yleistyy Porissa Keväällä kun mennään pitkälle. Toivottavasti nyt vuoden 1978 tyylin mukaista 13 000 ihmisen massaa ei Isomäessä sentään nähdä. Joel Armia on lähellä vuoden tulokkaan palkintoa vain 17 kesäisenä. Kun ei nouse päähän niin hyvä tulee.
Tuorein The Hockey News sijoittaa Armian sijalla 19 maailmassa tällä hetkellä (siis 2011 varattavista). Ilman loukkaantumisia varausnumeron lipsahtaminen ensimmäisen kierroksen ulkopuolelle olisi todella suuri yllätys, koska kyseessa on taidon lisäksi erittäin suurikokoinen pelaaja ja vielä tervepäinen ja ahkera kaveri.Joel Armia -- Mielenkiintoista nähdä, millä kierroksella poika varataan ensi kesänä Minnesotassa pidettävässä draftissa. Veikkaan, että menee tokalla kierroksella, vaikka villeimmät povaavat hänelle jo ykköskierroksen paikkaa. Tulevat nuorten MM-kisat määrittelevät pitkälti Armian draftisijoituksen ja sen, mihin hän pystyy.
Mutta, mutta Armia on vasta Toukokuussa 1993 syntynyt eli 2011 Varattavien nuorimmasta päästä. En usko että varataan ihan kärjessä, 2-3 kierros voi olla todellisuutta. Uskon että Joppe varataan 10 kärjessä, vain täysosumakauden (Javan tapaan) Ässät mestarina jälkeen.FW08;1601068 begin_of_the_skype_highlighting**************1601068******end_of_the_skype_highlighting sanoi:Tuorein The Hockey News sijoittaa Armian sijalla 19 maailmassa tällä hetkellä (siis 2011 varattavista). Ilman loukkaantumisia varausnumeron lipsahtaminen ensimmäisen kierroksen ulkopuolelle olisi todella suuri yllätys, koska kyseessa on taidon lisäksi erittäin suurikokoinen pelaaja ja vielä tervepäinen ja ahkera kaveri.